Gone Girl on Fight Club -ohjaaja David Fincherin paras elokuva vuosikausiin

02.10.2014 09:32 | Aki Lehti

Gone GirlEnsi-ilta: 3.10.2014
Alkuperäisnimi: Gone Girl
Ohjaaja: David Fincher
Käsikirjoittaja: Gillian Flynn
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Neil Patrick Harris, Tyler Perry, Kim Dickens, Patrick Fugit & Carrie Coon
Pituus: 149 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Mies luulee tuntevansa vaimonsa. Vaimo katoaa. Miestä epäillään murhasta. Kuka vaimo oikeasti on?
Arvostelija: Aki Lehti

4,5/5

Gillian Flynnin samannimisen romaaniin perustuva Gone Girl on tämän vuoden hienoin amerikkalaistrilleri. Se onnistuu aidosti yllättämään katsojan juonenkäänteillään, ainakin jos lähdemateriaali ei ole tuttua. Mitä vähemmän elokuvasta etukäteen tietää, sitä paremmin se toimii.

David Fincher on ryhdistäytynyt ja ohjannut yhden parhaista elokuvistaan. The Girl With the Dragon Tattoo ja The Social Network olivat ihan passeleita leffoja, mutta Fincherin asteikolla korkeintaan keskinkertaisia teoksia.

Gone Girl vaikuttaa aluksi olevan trilleri ja murhamysteeri, mutta sen sisuksista löytyy myös satiiri ja musta komedia. Mukana on jopa yllättävän paljon samoja teemoja kuin Fight Clubissa. Yhteiskuntakritiikki, toisen ihmisen ja itsensä todellinen tunteminen, se kuinka lähellä rakkaus ja viha voivat olla toisiaan ja kulissien ylläpitäminen ovat vain muutamia sen käsittelemiä aiheita.

Gone Girl

Elokuvan tarina vaikuttaa aluksi simppeliltä. Ben Affleck on Nick Dunne ja Rosamund Pike hänen vaimonsa Amy. Viidennen hääpäivänsä aamuna Nick löytää heidän kotoaan jälkiä väkivallanteosta, mutta ei vaimoa. Amy on kadonnut. Miehestä tulee pääepäilty vaimonsa murhaan, vaikka poliisi ei ruumista löydäkään. Seuraa kunnon mediamyllytys, jossa tiedotusvälineet leimaavat Nickin ilman todisteita syylliseksi. Tässä vaiheessa elokuva on vasta alussa, ja juuri tämän enempää ei loistavasta juonesta voi kertoakaan pilaamatta yllätyksiä. Todettakoon vain, että mahdollinen murha on vain yksi pieni pala hienoa kokonaisuutta.

Gone Girlin rakenne toimii hyvin. Se hyppii ajassa nykyhetkestä menneisyyteen tyylillä, jossa jo tapahtuneet asiat kerrotaan lähinnä Amyn päiväkirjojen kautta. Aiemmin kaikki oli enemmän kuin hyvin, Nick ja Amy olivat kuin luodut toisilleen. Vaimon katoamista edeltävänä aikana asiat ovat muuttuneet ja maailman onnellisin pariskunta on sitä enää vain päällepäin.

Piilossa kodin seinien ja päähenkilöiden päiden sisällä ovat epävarmuus, viha ja pettymys. Niin toista ihmistä kuin itseään kohtaan.

Ben Affleckin Nick on miehen parhaita roolitöitä tähän mennessä. Luonnostaan vähän ylimielisen oloisen miehen on varmasti ollut helppo samaistua roolihahmoonsa. Median valheiden ja vainon kohteeksi joutuminen on Affleckille tuttua.

Gone Girl

Affleckin suorituksesta huolimatta Gone Girlin todellinen tähti on Rosamund Pike, jonka ääripäistä toiseen heittelevien tunteiden ilmaisu on mykistävän hienoa. Hänen suloisen viaton, rakastunut, kiimainen, täynnä vihaa oleva ja jopa täysin sekopäinen Amynsa on monipuolisuudessaan Oscarin arvoinen suoritus.

Rakkauden ja raivon välissa on paljon tilaa, vaikka toisinaan ne ovat lähellä toisiaan. Pike ei vain siirry taitavasti ääripäästä toiseen, vaan luo valkokankaalle oikean ihmisen. Amy on ympärilleen säteilevän lämmön ja kaiken kauneuden lisäksi myös vastenmielinen hahmo, mutta näin taitavan näyttelijän käsissä häneen ei voi kuin samaistua. Gone Girl ei ole kummankaan päähahmon puolella, vaan antaa katsojan tehdä omat valintansa.

Samaistuu katsoja kumpaan tahansa tai vaikka molempiin, ei elokuvan maailmassa, kuten ei todellisuudessakaan, mikään ole mustavalkoista. Parhaimmillaan Gone Girl saa voimaan fyysisesti pahoin.

David Fincherin ohjauksen ja alkuperäisteoksen kirjoittaneen Gillian Flynnin käsikirjoituksen myötä Gone Girl on jännittävä, pelottava ja hauska. Joillekin musta huumori voi olla liikaa, mutta sitä ei välttämättä edes huomaa leffan imaistessa sisäänsä. Fincherin ohjauksista Gone Girl on tyylikkäin ja hieman karmivalla tavalla kaunein. Ohjaaja yritti luoda samantyyppisen lukemattomia aiheita ja tasoja sisältävän kokonaisuuden jo vuoden 1997 The Game -elokuvallaan. Se ei aivan toiminut, mutta Gone Girl onnistuu vetämään maton katsojan jalkojen alta useaan kertaan.

Gone Girl

Gone Girlin käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, musiikki ja näyttelijät ovat kaikki ensiluokkaisia, eikä elokuvan kahden ja puolen tunnin kestossa ole minuuttiakaan liikaa. Se hujahtaa ohi hetkessä.

Niin monella tasolla kuin elokuva liikkuukin, niin sen tärkein kysymys on se, mitä Nick todella tietää vaimostaan Amysta, jonka luulee tuntevan läpikotaisin. Kysymys on osoitettu suoraan katsojalle: mitä sinä oikeasti tiedät kumppanistasi?

Elokuva loppu on niin kaukana perinteisestä Hollywood-lopetuksesta kuin mahdollista. Sekin on tekijöiltä rohkea veto.

Gone Girlin hahmot ovat sekoitus ulospäin näkyvää kiiltokuvaa ja synkkää todellisuutta. Koko asetelmassa ja filmin fiiliksessä on jotain hyvin hitchcockmaista. Se on melkoinen kehu, mutta ansaitusti. Gone Girlille täytyy antaa aikaa, mutta vuorokausi katsomisen jälkeen se tuntuu Fincherin parhaalta teokselta.

Ainakin se on tähän mennessä tämän vuoden paras valtavirran amerikkalainen elokuva.

PlusMiinusNolla

+ Gone Girl on paljon enemmän kuin pelkkä trilleri. Se on osittain myös musta komedia ja satiiri.
+ Upea Rosamund Pike
+ Juonenkäänteitä ei arvaa ennalta
+ Sivuosarooleissa loistavat Carrie Coon ja Kim Dickens, kaikki muutkin esittelevät parasta osaamistaan.
0 Trent Reznorin ja Atticus Rossin musiikki on turhan tutun kuuloista.