Goyan aaveet

06.04.2007 06:26 | Johanna Siik

Milos Formanin edellisestä elokuvasta on tullut kuluneeksi jo seitsemän vuotta. 75-vuotias kaksinkertainen Oscar-voittaja ei kuitenkaan ole katoamassa mihinkään, sillä Goyan aaveiden jälkeen Forman on tarttumassa trendikkääseen pokeriaiheeseen. Goyan aaveet edustaa tutumpaa Formania, sillä sekin on omalla tavallaan taiteilijaelämäkerta, vaikka keskittyykin lopulta enemmän Espanjan veriseen historiaan kuin nimihenkilöönsä.

Ensimmäistä kertaa espanjalainen taiteilija Francisco de Goya (1746-1828) ei elokuvantekijöitä innoita, sillä Carlos Saura vei omansa Bordeaux’n kaupunkiin vuonna 1999. Tällä kertaa Goya on enemmän todistaja kuin kokija ja päähenkilöiksi nousevat porvarisperheen tytär Inés ja katolisen inkvisition palveluksessa oleva veli Lorenzo.

1700-luvun lopun Espanjassa inkvisitio hamuaa takaisin menettämäänsä valtaa. Pakkomielle kirkon vihollisten kitkemiseen purkautuu mielivaltaisiin pidätyksiin. Elokuvan aave on Inés, joka erehtyy kieltäytymään porsaan lihan syönnistä eräänä iltana ja saa kutsun inkvisition eteen. Eipä aikaakaan, kun tytöstä on venytetty ulos tunnustus kerettiläisten rituaalien harjoituksesta.

Inés joutuu vankilaan, eikä huolissaan oleva perhe voi muuta kuin kääntyä Goyan puoleen. Tyttö kun on istunut tämän mallina, kuten vaikutusvaltainen Lorenzokin. Goya luulee tekevänsä hyvää pyytämällä apua kirkonmieheltä, mutta aiheuttaakin tytön elämän syöksemisen helvetin alimpiin loukkoihin.

Goya on kiintopiste, joka näkee yhteiskunnallisten tahojen mielivallan ja etenkin naisiin kohdistuvat vääryydet. Monarkia korvautuu jossain vaiheessa näennäisellä vapautuksella, mutta vaikutus kansan oloihin on vähäinen. Stellan Skarsgårdin tulkinta taiteilijasta on tarkoitukseensa sopiva, mutta suurimmat tunteenpalot on varattu Natalie Portmanille ja Javier Bardemille. Bardemin Lorenzo on kaikin puolin ilkeä ja korruptoitunut opportunisti, joka selviää epäonnestaan kuin kala vedestä. Portman näyttelee Inéksen lisäksi tämän äpärä-tytärtä Aliciaa, joka kiinnittää vuosien kuluttua kuuroutuvan Goyan huomion.

Goyan aaveet on samalla tavalla kunnianosoitus Goyan töille kuin Tyttö ja helmikorvakoru oli flaamilaiselle Jan Vermeerille. Kuvaaja Javier Aguirresarobe on tavoittanut kamerallaan jotain olennaista Goyan maalausten valosta ja etsausten karmivasta, makabeerista tunnelmasta. Kauniit kuvat eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että elokuva jää kokonaisuutena nopeaksi, henkilönsä pyyhkäisten käsitteleväksi historianoppitunniksi.

 

Goya’s Ghosts
Espanja 2006

Ohjaus Milos Forman
Käsikirjoitus Milos Forman ja Jean-Claude Carrière
Rooleissa Stellan Skarsgård (Goya), Natalie Portman (Inés/Alicia), Javier Bardem (Lorenzo), Randy Quaid (kuningas Carlos IV), Blanca Portillo (kuningatar María Luisa)

K13
116 min

Muropaketin uusimmat