Grindhouse: Planet Terror

Näin jälkiviisaasti on hyvä juttu, että Grindhousea ei näytetä meillä Amerikan malliin kaksoiselokuvana, vaan kahtena erillisenä leffana. Sen ansiosta elokuvissakävijä voi nautiskella rauhassa Tarantinon Death Proofista, eikä teatterikokemus mene pilalle Planet Terrorin takia.

Hommahan meni niin, että kaverukset keksivät toisintaa nuoruutensa kökköisten teatterien varjoissa nähdyt b-leffat. Tarantino teki kosto- ja kaahailuelokuvan, Rodriguez puolestaan töräytti zombiepätkän.

Kuulemma Planet Terrorin ensi kuvat olivat tulleet ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja-leikkaaja-säveltäjän mieleen jo vuosia sitten, mutta vasta nyt hänellä oli aikaa kasvatella niistä kokonainen elokuva. En oikein tiedä, kannattiko vaivannäkö.

Planet Terrorin ongelmat selvenevät, kun niitä vertaa Death Proofin pulmiin. Tarantino kirjoitti mahtavia kohtauksia, mutta ei vaivautunut juuri liimailemaan niitä yhteen. Rodriguezilla on jonkinlainen juonikehikko, mutta kohtausten sisältö on silkkaa höttöä. Räjähdysten ja verensuihkutuksen tapauksessa se on näyttävää höttöä, mutta höttöä kuitenkin.

Hupia voi hakea rynkkyjalan lisäksi ainakin maailmanhistorian isoimmista squibeista ja kaiken tolkun unohtavista veriefekteistä. Valkokankaalle pusketaan viittauksia pusketaan niin Death Proofiin (samoja hahmoja ja tapahtumapaikkoja) kuin muihin elokuviinkin: musiikki tuo ajoittain mieleen CarpenterinHalloween-pimputukset ja zombieiden trepannaaminen helikopterilla on selvä kunnianosoitus George A. Romeron suuntaan.

Itse grindhouse-temput ovat yhtä väsyneitä kuin Tarantinollakin. Elokuvan kuvakielestä voisi mainita sen, että jos Quentin on kiintynyt takamuksiin, Robert taitaa olla enemmän tissimäen miehiä. Kuvaa on raavittu oikein useamman miehen voimin, mutta kummasti vain ääniraita pysyy jykevän digitaalisena koko ajan. Leffan alussa nähdään Machete-traileri, joka on ihan mukiinmenevä, mutta ei niin hauska kuin ne Suomessa näkemättä jääneet.

Puuttuva kela -kikkaa käytetään jälleen ja oletuksena lienee, että katsoja jää pohdiskelemaan, mitä missasi. Tässä kaikessa on vain sellainen ongelma, että katsojan pitäisi olla kiinnostunut elokuvan juonesta tai hahmoista.

Vaikka pressimateriaaleissa miten vouhkattaisiin hahmovetoisesta tarinasta, kyseessä on kuitenkin ihan puhdas pommeja ja pyssyjä -pätkä. Huippukohdat ovat toki makeita, mutta helpommalla pääsee, kun katsoo pelkän trailerin. Kaikki hienoimmat jutut on tungettu siihen.

Lue vertailun vuoksi myös Kaistan Death Proof -arvio.