Uusimmat

Guardians of the Galaxy 2:ssa nähdään ”maailman 99. seksikkäin sarjakuvasankaritar”

30.10.2015 08:40 Tatu Junni

Eilen vahvistettiin, että vuoden 2017 Guardians of the Galaxy Vol 2:een on kiinnitetty uusi näyttelijä eli Pom Klementieff. Nyt tiedämme, mitä hahmoa nainen näyttelee.

Deadline-sivuston mukaan Klementieff esittää James Gunnin ohjaamassa elokuvassa Mantisia. Hahmo ei ole suurelle yleisölle tuttu, mutta on ollut kuvioissa kuitenkin jo pitkään. Ensimmäisen kerran Mantis nähtiin Avengers-sarjakuvan numerossa #112 vuonna 1973.

Suomalaisissa Marvel-lehdissä Mantisia ei ole esiintynyt.

Steve Englehartin ja Don Heckin luomalla vietnamilais-saksalaisella sankarilla on kytköksiä Kree-avaruusolentorotuun. Mantis on taistelulajien mestari, joka hallitseemyös telepatian, kasvienhallinnan ja astraaliprojektoinnin salat.

Mantis on kerännyt pisteitä myös viehkeällä ulkoasullaan sarjisfanien parissa. Hahmo on nimittäin rankattu 99. seksikkäimmäksi sankarittareksi Comics Buyer’s Guide Presents: 100 Sexiest Women in Comics -teoksessa.

Lisää Mantisista voi lukea Wikipedian kautta.

Mantis

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat