Uusimmat

Guardians of the Galaxy Vol 2:ssa riitti piilokohtauksia – selitämme niistä nyt tulevaisuuden kannalta tärkeimmän

28.04.2017 10:21 Muropaketin toimitus

Guardians of the Galaxy Vol 2:ssa on kaikkiaan viisi lopputekstien lomaan sijoitettua ”piilokohtausta”. Niistä kiinnostavin pohjustaa tulevia tapahtumia merkittävästi.

Alleviivataan vielä, että luvassa on spoilereita Guardians of the Galaxy Vol 2:n sisällöstä. Älä siis lue pidemmälle, jos elokuva on yhä näkemättä.

Guardians of the Galaxy Vol 2:n alussa Rocket (äänenään Bradley Cooper) suututtaa Sovereign-kansan aukomalla päätään ja varastamalla näiden arvossa pitämät akut.

Loppuelokuvan ajan Sovereignien johtaja Ayesha (Elizabet Debicki) tekee parhaansa saadakseen varastetun omaisuutensa takaisin ja Galaksin vartijat päiviltä. Yondun (Michael Rooker) ja Ravagersien palkkaaminen ja avaruusalushyökkäykset osoittautuvat kuitenkin tuloksettomaksi toiminnaksi. Elokuvan lopussa raivostunut Ayesha jää kiroamaan epäonnistumisten sumaa.

Lopputekstien lomassa kuitenkin paljastetaan, että kultaihoinen avaruusvaltiatar on kehittänyt uuden aseen taistelussaan Galaksin vartijoita vastaan. Arvoituksellisessa kehityskennossa hautuu olento, jonka Ayesha nimeää Adamiksi.

Pitkän linjan Marvel-fanit arvaavat heti, että kyseessä on tietenkin Adam Warlock! Hahmon syntyhistoria on tosin pistetty valkokangasta varten isolla kädellä uusiksi. Sarjakuvaversion taustoista voi tutustua Wikipediassa.

Adam Warlock

Adam Warlockin historia on sangen värikäs.

Kultaihoinen tähtivaeltaja on esimerkiksi hallinnut Ikuisuuskiviä, jotka Thanos halajaa omikseen ensi vuonna ilmestyvässä Avengers – Infinity War -elokuvassa. Huhujen mukaan Adam Warlock nähdään kuitenkin valkokankaalla ensimmäistä kertaa vasta Guardians of the Galaxy Vol 3:ssa. Muitakin muutoksia Warlockin hahmoon on siis luvassa sarjakuviin verrattuna.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Galaksin vartijat ovat seuraavassa elokuvassaan napit vastakkain Ayeshan luomuksen kanssa, mutta löytävät lopulta yhteisen sävelen. Sarjakuvien puolella Adam Warlock kun on yleensä niin sanotusti hyvien puolella, joskaan hänen käsityksensä oikeasta ei aina kohtaa muiden sankareiden kanssa.

Suomalaisista Marvel-lehdistä Adam Warlock on nähty Ihmesarjassa 24 (1967) sekä MARVELin numeroissa 5 & 7/1993, 6 & 7/1994 ja 8 & 9/1995.

Guardians of the Galaxy
Kaikki jutut aiheesta