Guillermo del Toron Lovecraft-filmatisointi At the Mountains of Madness pistettiin jäihin

09.03.2011 20:11 | Muropaketin toimitus

Universal Studio on päättänyt pistää H. P. Lovecraftin kirjaan pohjautuvan At the Mountains of Madness -kauhuelokuvan suunnitelmat jäihin. Guillermo del Toron oli tarkoitus toimia elokuvan ohjaajana ja James Cameronin tuottajana. Pääosaan kaavailtiin Tom Cruisea.

At the Mountains of Madnessin kuvausten oli tarkoitus alkaa ensi kesänä. Elokuvan esituotanto ehti olla käynnissä jo kuukausia ja lukuisia luonnoksia ehdittiin tehdä, kunnes del Torolle ja kumppaneille ilmoitettiin lopulta, ettei elokuvan tuotantoa jatketa ainakaan toistaiseksi. Syy on ohjaajallekin toistaiseksi epäselvä, sillä studio oli ollut innoissaan esitetyistä suunnitelmista ja budjetistakin oltiin päästy sopuun.

Ongelmia saattoi tuottaa At the Mountains of Madnessin ikäraja: 150 miljoonan dollarin elokuvalle suunniteltiin R-ikärajaa, mikä saattoi studiosta tuntua loppujen lopuksi sittenkin liian isolta riskiltä. Universal ei missään vaiheessa ollut näyttänyt elokuvalle vihreää valoa virallisesti, mutta kaikki merkit antoivat ymmärtää Lovecraft-filmatisoinnin toteutuvan.

Deadline.com-sivuston haastattelussa Guillermo del Toro kertoo toiveistaan etsiä elokuvalle uusi studio rahoittajaksi, mutta tähän voi kuitenkin mennä aikaa ja polku saattaa olla hyvinkin kivinen, sillä oikeudet ovat yhä Universalilla. Seuraavaksi ohjaaja tekeekin At the Mountains of Madnessin sijaan K13-ikärajaluokituksen saavan Pacific Rim -hirviöelokuvan Legendary Picturesille. Sen on tarkoitus valmistua kesäksi 2013.

Mikäli At the Mountains of Madness -elokuvan kohtalo kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea Deadline.com:in haastattelu.

Muropaketin uusimmat