Haastattelu: Birdman-tähti Edward Norton ei näe painajaisia paparazzeista

27.05.2015 13:20 Muropaketin toimitus

Birdman

Kesäkuussa blu-ray:lla ja dvd:nä julkaistavan Birdmanin näyttelijöistä eniten huomiota on saanut loistavan roolisuorituksen tehnyt Michael Keaton. Vähintään yhtä kovassa vedossa on kuitenkin myös sivuosassa eksentristä näyttelijätähteä esittävä Edward Norton.

Birdman: Or (The Unexpected Virtue of Ignorance) on musta komedia paluuta tekevästä näyttelijästä (Michael Keaton), joka on jäänyt kuuluisan supersankarihahmonsa vangiksi. Kiinnityksen saaminen uskottavaksi Broadway-näyttelijäksi ei ole helppoa, ja näyttelijä päätyy ryhtymään ohjaajaksi. Päivät ennen ensi-iltaa ovat täyttä taistelua oman egon kanssa ja tunteiden vuoristorataa miehen yrittäessä pelastaa uransa ja välit tyttäreensä – sekä itsensä täydeltä tuholta.

Elokuvan pääosia esittävät Michael Keatonin lisäksi Zach Galifianakis, Andrea Riseborough, Amy Ryan, Emma Stone, Naomi Watts ja – Edward Norton.

Miksi päätit ottaa vastaan Mike Shinerin roolin Birdmanissa?

Mielestäni hahmo on todella hauska, koska hän saapuu elokuvaan kuin mikäkin täystuho. Shiner on eräänlainen anarkisti, joka räjäyttelee kaikkien muiden hahmojen siltoja. Pidin myös paljon siitä, miten ohjaaja Alejandro [González Iñárritu] rakasti kaikkia näistä hahmoista ja miten hän käänteli ja väänteli niitä. Jotkut hahmoista voivat aluksi vaikuttaa Michael Keatonin esittämän Rigganin suurimmilta vastuksilta, mutta osoittavat lopussa olevansa järkeviä ja jopa oikeassa kannanotoissaan. Muut hahmot paljastavat Rigganista uusia piirteitä ja se on näppärä temppu tällaisessa elokuvassa, koska tietenkin hän on päähenkilö, jonka puolella kaikki ovat. Kun Birdman etenee ja katsojat kuulevat Shinerin näkemyksiä ja Rigganin vaimon sekä tyttären näkemyksiä, alamme ymmärtää että ehkäpä elokuvan sankari välittää vähän liikaa muiden mielipiteistä.

Kuinka iso ego näyttelijällä pitää olla selvitäkseen työstään?

Mielestäni koko Birdmanin voi tiivistää Dorothy Parkerin kommenttiin siitä, että jos näyttelijän pintaa raaputtaa, alta löytyy näyttelijätär. Se summaa koko asian. Birdmanissa on hienoa myös se, että pohjimmiltaan elokuva voisi kertoa näyttelijän sijaan mistä tahansa ihmisestä, joka on päässyt tiettyyn vaiheeseen elämässään ja kokee että hän on ajelehtinut liian kauas siitä, mikä joskus kuvitteli olevansa. Ei ole vain näyttelijöiden juttu tuntea uppoavansa ja samalla pohtia onko jäljellä enää yhtäkään siirtoa, jolla muuttaa asiat paremmiksi. Tuollaiseen tilanteeseen voi moni samaistua. Emma Stone puhuu Birdmanissa Rigganin hahmon harhaluuloista, joiden mukaan Riggan on tärkeä ja että kaikki muut välittävät hänen urastaan yhtä paljon. Se on tuttua muillekin, mutta näyttelijät ovat tietenkin äärimmäisen vahvoja esimerkkejä tuollaisesta ajattelusta.

Kuinka valitset roolisi?

Päätöstä voisi verrata henkilösuhteisiin, se on kuin kemiaa. Kaikki riippuu siitä pidänkö käsikirjoituksesta ja ihmisistä, jotka ovat projektissa mukana. Olen tehnyt joitakin elokuvia ihan vain päästäkseni tekemään töitä tiettyjen ihmisten kanssa. Ja joskus taas olen tehnyt töitä täysin tuntemattomien kanssa, koska käsikirjoitus on ollut niin ainutlaatuinen. En usko että voin vastata tähän kysymykseen muuta kuin toteamalla, että jokaisen roolin kohdalla päätökseen vaikuttavat monet eri asiat.

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2015/birdman912992.png

Michael Keaton on sanonut että jokaisella näyttelijällä on oma Birdmaninsa. Oletko samaa mieltä tästä?

Luulen että hän tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että jokainen kuulee ääniä päänsä sisällä. Ja uskon kyllä että näin onkin. Kaikki nuhtelevat itseään tai ovat huolissaan… Se on syntyperäistä meille ihmisille. Uskon myös että aivomme kiusaavat meitä epäilyksillä ja kyseenalaistamalla päätöksiämme. Ehkä Dalai Lama ei tunne samoin, mutta uskon että tämä on tuttua hänellekin.

Birdman on todennäköisesti elokuva, jonka monet katsovat useaan otteeseen. Teetkö itse samoin joidenkin elokuvien kanssa?

Toki. Palaan tiettyjen elokuvien ja kirjojen pariin jatkuvasti. Joitakin elokuvia katson uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen. Kerroin Alejandrolle Birdmanin ensimmäisen version nähtyäni, että tätä elokuvaa jauhetaan alan oppilaitoksissa seuraavat 50 vuotta. Hänen ja kuvaaja Chivon eli Emmanuel Lubezkin saavutus on pelkästään teknisellä tasolla aivan uskomaton. Myös teemojen puolesta Birdmanissa riittää märehdittävää todella pitkäksi aikaa.

Esityksesi Birdmanissa on melkoinen. Nautitko tuollaisesta irrottelusta?

Mielestäni asiat jotka sijaitsevat naturalismin ja äärimmäisyyksien välisellä hyvin kapealla alalla ovat hyvin mielenkiintoisia. Suosikkijuttuni ovat aina jossain määrin kärjistettyjä. Hahmoista kärjistetyimmät jäävät parhaiten mieleen elokuvista ja kirjoista. Taksikuskin Travis Bickle on hyvä esimerkki hahmosta, joka vaatii rohkeutta. Kuinka pitkälle sen voi viedä ilman että koko homma tuntuu epäluontevalta? Shinerin esittämisessä minua kiinnosti se, että hän on anarkismistaan huolimatta loppujen lopuksi hyvin tietoinen omasta toiminnastaan. Juuri kun hänestä on tulossa karikatyyrimainen pilakuva, Shiner osoittaa sisäistä viisautta tai itsetulkintaa, ja siitä minä pidän.

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2015/birdman299292.png

Emma Stone on sanonut näyttelevänsä, koska pelko ajaa hänet siihen. Onko sinulla samanlainen tilanne?

Enpä voi sanoa että olisi. Minulla kyse on pikemminkin pohjalla piilevästä tarpeesta tutkia asioita. Toimin ikään kuin reportterina, mutta en kirjoita tarinaa, vaan esitän hahmoa. Asiaan kuuluu paneutua ja perehtyä hahmoon monin tavoin, ja se on aina kiinnostanut minua, koska se on niin antoisaa. Ikään kuin tapaisin uusia kiinnostavia ihmisiä ja oppisin uusia taitoja. Se on minulle koko homman ydin.

Birdmanin kohtaukset olivat todella pitkiä ja pikkutarkkoja. Miten valmistauduit niihin?

Haastavaahan se oli, mutta Alejandro ja Chivo auttoivat asiassa paljon. Alejandrolla on uskomaton kyky treenata asioita juuri sopivan paljon ennen niiden kuvaamista. Vain todella taitava ohjaaja osaa hallita tilanteen, jossa pitää seurata tarkkaa koreografiaa, mutta jättää silti samalla tilaa yllätyksille ja improvisoinnille.

Birdmanissa Michael Keaton päätyy Times Squarelle pelkissä alushousuissa. Onko sinulla jotain vastaavia toistuvia painajaisia?

Eipä mitään kummempaa. En esimerkiksi näe painajaisia paparazzeista. He ovat mulkkuja, mutta ei heistä niin paljon vaivaa ole (naurua).

Onko sinulla suunnitelmissa palata vielä Broadwayn lavalle?

No, minulla on teatteriyhtiö New Yorkissa, joten sikäli olen hyvinkin vahvasti mukana teatterialalla. Silloinkin kun en itse esiinny, teatteri on iso osa elämääni. Meillä on nyt kaikkiaan kolme teatteria. Ne eivät sijaitse Broadwaylla, mutta ovat aivan mahtavia, intiimejä 300–400 hengen paikkoja. Seuraan näytelmiä koko ajan ja melkein tein yhden itsekin viime talvena, mutta sitten aikataulut menivät ristiin. Nyt olen pysynyt lavalta pois vähän liian pitkään ja haluaisin jo takaisin. Näytelmien tekeminen on mahtavaa, rakastan sitä. Työt alkavat iltaseitsemältä ja loppuvat yhdeltätoista. Parin drinkin jälkeen pääsee kahdelta nukkumaan ja kun nousee kymmeneltä, on koko päivä aikaa, kunnes sama kuvio toistuu uudelleen. Tuollainen on hyvin zenimäinen tapa elää.

Teksti: Fox Searchlight Pictures
Suomennos: Tatu Junni