Uusimmat

Haastattelu: Cleaning Women, mykkäelokuvan elävöittäjät

30.06.2007 21:38 Olli Sulopuisto

Cleaning WomenKolme naiseksi pukeutunutta miestä säestää kodinkoneita paukuttamalla Neuvostoliiton aikaista mykkäelokuvaa napapiirin pohjoispuolella keskellä yötä. Jos Douglas Adamsin keksimä loputon epätodennäköisyysmoottori olisi olemassa, se voisi käsitellä tiedon ja ilmoittaa, ettei maailmankaikkeudessa ole tarpeeksi aikaa moisen yhdistelmän ilmenemiseen. Se olisi väärässä.

Tarina muuttuu kenties hiukkasen uskottavammaksi, kun muistetaan, ettei Cleaning Women ole suinkaan ensimmäistä kertaa loihtimassa äänimattoa mykkäelokuvalle. Tätä ennen se on nimittäin säestänyt kolmea viime vuosisadan alkupuolella tehtyä neukkuleffaa.

Kaikki sai alkunsa, kun Pietarin Deboshir-festivaalien järjestäjä tilasi musiikin Entusiasmukseen vuodelta 1930. Kun esitysaika lähestys, pietarilaiset ottivat uudelleen yhteyttä ja kysyivät, että mihinkäs elokuvaan te teittekään musiikit.

”Sitten hän sanoi, että ei meillä olekaan sitä, mutta soittakaa tämän toisen elokuvan päälle. Vastasimme, että eikä soiteta, mieluummin sitten vain tavallinen keikka”, rumpali Tero Vänttinen kertoo.

Neuvostoelokuvan siivellä

Siitä ura urkeni scifi-saippuaooppera Aelitan (1924), muualla myöhemmin esitetyn Entusiasmuksen ja neuvostoelokuvan tunnetuimman saavutuksen eli Panssarilaiva Potemkinin (1925) kautta Sodankylässä nyt nähtyyn ja kuultuun Yhdenteentoista vuoteen (1928). Dziga Vertovin ohjaama kokeellinen dokumentti ylistää sosialistisen ihmisen, järjestelmän ja teollistumisen ihmettä. Siivoajanaiset päättivät lisätä juttuun oman twistinsä.

”Aiemmin ollaan pohdittu enemmänkin alkuperäistä elokuvaa, että jos siinä oli mahtipontista menoa, niin tehtiin mahtipontista musiikkia. Nyt tehtiin vastakkainen näkemys, eli jos elokuva on ylistystä, niin musiikki on alistusta”, pyykkilautabasisti Timo Kinnunen kertoo.

”Tosin onko se propagandaa? Minusta 11 katsomiskerran jälkeen näyttäisi siltä, että siinä otetaan kantaa siihen, onko se Neuvostoliitto nyt niin hyvä juttu”, kitaristi-vokalisti Risto Puurunen pohtii.

”Nyt maailma on erilainen. Kun koneet jumputtaa, miehet louhii kaivoksessa ja piiput tupruttaa savua, on ajateltu että näyttääpä se mahtavalta, kun kaikki toimii täysillä. Meille se näyttää maailmanlopulta”, Puurunen sanoo.

”Kyllä minusta Vertov on piilottanut sanomansa sinne rivien väliin”, Vänttinen vahvistaa.

Riffiarkisto on hyödytön

Cleaning WomenMykkäelokuvien soundtrackia säveltäessään yhtye aloittaa katsomalla elokuvan ilman ääntä ja pilkkomalla kokonaisuuden palasiksi. Heillä on iso arkisto säilöttyjä riffejä, joista ei yleensä kuitenkaan ole hyötyä.

”Elokuvilla on sellainen vaikutus, että niiden kautta tulee tehtyä uutta musiikkia”, Vänttinen sanoo.

”Ensin epätoivoisena rimpuilee koomassa, mutta sitten siitä nousee”, Puurunen kuvailee prosessia.

Yhtyeen mukaan Yhdestoista vuosi vaati tähänastisista elokuvista eniten työtä. Siihen vaikutti se, että elokuvassa ei ole kovin selvää tarinaa, vaan se on pikemminkin vain kooste erilaisista kuvista. Kuvakerronnan pääpaino on kohteiden esittämisellä herooisessa valossa ja leikkauksen rytmissä.

”Aika kultaa muistot – kyllä sitä Aelitaa katsottiin aika monesti”, Kinnunen muistelee.

Vaikka esimerkiksi juuri Aelitan kohdalla Cleaning Womenin säestys seuraili valkokankaan tapahtumia hyvinkin tarkkaan, Yhdenteentoista vuoteen he valitsivat hieman vapaamittaisemman muodon. Musiikissa on tunnistettavia ja toistuvia osioita, mutta ne eivät vaihdu samassa tahdissa elokuvan leikkausten kanssa, vaan luovat tunnelmaa pitkällä kaarella.

He ovat ylpeitä työnsä jäljestä, eivätkä ole mielipiteensä kanssa yksin.

”Jos maailman johtava Eisenstein-asiantuntija sanoo, että meidän musiikki sopi Potemkiniin paremmin kuin Shostakovitsh, niin mikäs siinä on ollessa”, Puurunen muistelee Venäjällä saatua palautetta.

”Pet Shop Boys oli säveltänyt äsken Panssarilaiva Potemkinin. Kuuntelin sen Kiinassa Jori Hulkkosen iPodista silmät kiinni. Elokuvan pystyi kuvittelemaan, kun se oli niin hyvin vielä muistissa. Meidän versio oli vitusti parempi”, Vänttinen kertoo.

Yhtäläisyyksiä ohjaajan kanssa

Elokuvan nimi tulee siitä, että Stalin oli alun perin määrännyt Vertovia valmistamaan elokuvan vallankumouksen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Projekti kuitenkin venähti vuodella. Ohjaajan elämäntarinasta löytyy vielä yhtäläisyyksiä Cleaning Womeniin: siivoaminen.

”Stalin jossain vaiheessa kypsähti siihen, jolloin ura katkesi ja Vertov siirtyi Moskovan elokuvaleikkaamon siivoojaksi”, Puurunen kertoo.

”Siinäkin on yhtäläisyys, että meidän piti pitää bändin 10-vuotisbileet, mutta ne venähtivät”, Kinnunen jatkaa.

Livesäestäminen tuntuu maittavan yhtyeelle siinä määrin, että keikat eivät jää tähän. Von Baghille on jo annettu toimeksianto sopivan elokuvan etsimiseksi. Mikä se voisi olla, he eivät vielä tiedä.

”Olisi vain luvattava itselle, ettei enää neuvostorealismia”, Risto Puurunen sanoo.

”Älä koskaan sano älä koskaan”, Tero Vänttinen virnuilee.

Kuvaaja: Tomi Knuutila

 

Muropaketin uusimmat