Uusimmat

Haastattelu: Dome Karukoski teki elokuvan Leena Landerin kirjasta

13.01.2008 17:00 Olli Sulopuisto

Dome KarukoskiTyttö sinä olet tähti loi Dome Karukoskelle paljon paineita. Yleisömenestykseksi kohonneen esikoiselokuvan seuraaminen ei ollut aina helppoa. Nyt teatteriin on saapunut Leena Landerin Tummien perhosten koti -romaaniin perustuva elokuva. Kaista kysyi kirjailijalta ja ohjaajalta, millainen matka on ollut.

Leena Lander keskeyttää kysymyksen, kun yritän varovaisesti kertoa, etten ole lukenut Tummien perhosten koti -romaania.
”Hyvä! Musta on hyvä, että ensin kattoo elokuvan ja sitten jos on kiinnostunut, lukee kirjan”, hän sanoo.Kirjailijalla on kannalleen selvät perustelut: lukeminen on niin vahva kokemus, että kirjan henkilöhahmojen ja kohtausten vahtaaminen voi viedä huomion pois elokuvasta. Kirjaa ja elokuvaa on turha verrata suoraan, vaan pikemminkin voisi ajatella romaanin olevan elokuvaa laajentava teos.

Karsimista, tiivistämistä ja muuntelua on vaatinut Tummien perhosten kotikin. Käsikirjoittaja Marko Leino ja ohjaaja Dome Karukoski pitivät tarinan ytimenä nuoren pojan selviytymistarinaa, jonka mukaan sitten valikoitiin, mitä päätyy mukaan.
”Siellä on juonenkäänteitä, joita kirjassa ei ole. Voi yllättyä, vaikka olisikin lukenut kirjan ja tavallaan tiputtaa kärryiltä. Ehkä siinä vaiheessa unohtaa seurata kirjan tarinaa ja luottaa, että leffa menee eri suuntaan”, Karukoski kertoo.
Monta vuotta maailmalla matkanneet elokuvaoikeudet löysivät lopulta ohjaajan Karukoskesta, johon tuottaja Markus Selin otti yhteyttä vuoden 2006 tammikuussa.
Silloin Karukoski suunnitteli kakkoselokuvakseen aivan toista projektia, joka tällä hetkellä näyttää siirtyneen vuoden-parin päähän tulevaisuuteen. Hän luki Landerin romaanin ja päätti tarttua tarjoukseen.
”Selviytymistarina oli vaikuttava ja uuden isän löytäminen – sellaiset asiat on mulle hirveän tärkeitä ja tuntui, että tästä pitää tehdä elokuva. Se oli niin visuaalinen ja runsas”, Karukoski sanoo.
Mutta tehtävä osoittautui vaikeammaksi kuin hän oli ensin tajunnutkaan.

Tyttö sinä olet tähti oli ensimmäinen Karukosken ohjaama pitkä elokuva, mutta se oli silti omalla tavallaan helpompi kuin kakkoselokuva. Kun esikoisen kanssa sai huseerata rauhassa, kasattiin nyt niskaan paineita monelta taholta: kirja oli ollut menestys, Markus Selinin tuottamat elokuvat olivat menestyksiä, Tyttö sinä olet tähti oli menestys…
”En sallinut itselleni, että epäonnistuisin. En ole varmaan koskaan nukkunut niin vähän”, Karukoski sanoo.
Yhtäkkiä sellaiset asiat, jotka Tyttö sinä olet tähdessä olivat tuntuneet selkeiltä ja hepoilta, muuttuivat kovin monimutkaisiksi.
”Tässä kun oltiin Turussa kuvaamassa, kolmen aikaan yöllä piirtelin kuvia ja aamulla roudasin uuden kuvasuunnitelman. Sitä huomaa, että epäilee enemmän itseään. Se ei ole kiva tunne, toivottavasti siitä pääsee eroon kolmannen kohdalla”, ohjaaja miettii.

Leena LanderEpävarmuus vaivaa Tummien perhosten kodin päähenkilöä, nuorena poikana poikakotiin lähetettävää Juhani Johanssonia. Leena Landerin romaani ilmestyi vuonna 1991, mutta elokuvan tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen aikaan. Kirjailijan mielestä sodanjälkeisen ajan henkinen ilmapiiri sopi hyvin vertauskuvaksi lamanjälkeisiin aikoihin, eikä hän muuttaisi tarinasta nytkään mitään perustavanlaatuista.
”Nuorten ihmisten epätoivo, yksinäisyys, sylin etsintä on aina ajankohtainen teema”, Lander sanoo.
”Siitä ei puhuta, että Suomi on täynnä epätoivoisia nuoria miehiä, jotka päättää päivänsä yksinään vetämättä siihen muita mukaan. Silloinhan se ei kiinnosta”, hän viittaa Jokelan tapahtumiin.
Elokuvankaan aikaa ja paikkaa ei ole lukittu yhteen tiettyyn kohtaan. Tällä ratkaisulla Karukoski haki tarinalle yleismaailmallisuutta.
”Tuohon aikakauteen kuului se, että yhteiskunta heitti toivottomat tapaukset pois”, hän kärjistää.
Ohjaajaan vetosi kuitenkin juuri kohtaloa vastaan pyristelemisen teema, mahdollisuus pelastukseen surkeista lähtökohdista huolimatta.
”Musta kauneinta on se, että jos ihmiselle sanotaan ’oot toivoton tapaus’, niin aina voidaan myös sanoa, että on toivoa.”

Elokuvassa toivoa toivottomuuteen valaa Tommi Korpelan esittämä Olavi Harjula, jonka Karukoski löysi puolivahingossa Q-teatterin Paha tahto -näytelmstä. Tuijotettuaan näyttelijää lavalla parin tunnin ajan, Karukoski ei saanut häntä enää karistettua mielestään.
”Jussi-gaalassa puhuin sille tunnin, että ’sun pitää tehdä tää’. Tommi oli ajatellut pitävänsä ensimmäisen kesäloman kahteenkymmeneen vuoteen”, Karukoski hymähtelee muistolle.
Sattumalta kameran eteen päätyi myös ohjaaja itse. Tyttö sinä olet tähdessä hän näyttäytyi vain takaraivonsa verran, nyt valkokankaalla vilahtaa kallon etupuoli. Ja lisää on luvassa keväällä Nelosella nähtävässä Suojelijat-sarjassa.
”Kuvaaja sanoi, että nyt tehään silleen, että tää alkaa sun lähikuvalla, joten yksi jakso alkaa mun lähikuvalla. Se on Pini Hellstedtin toive.”

Kuvat: Solar Films; Pertti Nisonen / WSOY

Lue myös:

Tummien perhosten koti (arvostelu)