Haastattelu: Goro Miyazakin Maameren tarinat
Goro Miyazaki on yhtä aikaa todennäköinen ja epätodennäköinen elokuvaohjaaja. Kyllä, hänen isänsä on Hayao Miyazaki, yksi Japanin kuuluisimmista animeohjaajista. Toisaalta hän päätti jo pienenä hakeutua mahdollisimman kauas isänsä alalta ja kouluttautui siksi maisemointi-insinööriksi. Kaista haastatteli Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla vieraillutta ohjaajaa tämän esikoiselokuvasta Maameren tarinat.
Kun Rakkautta & Anarkiaa käynnisteltiin 20 vuotta sitten, eivät japanilaiset animaatiot vielä kiertäneet maailman festivaaleilla samaan tapaan kuin nykyään. Tänä vuonna ohjaaja Goro Miyazaki on tuotu sateiseen Helsinkiin, koska hänen Maameren tarinat -elokuvansa esitetään festivaalilla ensimmäistä kertaa suomalaiselle yleisölle. Näytös on loppuunmyyty, niin suuri on festivaaliyleisön luottamus Ghibli-studion uusimpaan kasvattiin.
Goro Miyazaki ei näytä ihmiseltä, joka olisi ohjannut yhden Japanin viime vuoden hittielokuvista. Lyhyessä mustassa tukassaan, kauluspaidassaan ja suorissa housuissaan hän vaikuttaa enemmänkin insinööriltä. Tämä voi selittyä sillä, että hän on varsinaiselta koulutukseltaan maisemoija. Henkien kätkemän, Totoron ja Prinsessa Mononoken ohjanneen Hayao Miyazakin poika ei edes halunnut työskennellä elokuvien parissa.
”Nuorena minua viehätti se mitä isä teki, kuten kaikkia lapsia. Valitsin kuitenkin erilaisen alan, koska tunsin, ettei minulla ole samankaltaisia lahjoja”, Goro Miyazaki sanoo.
Kaukana isän jalanjäljistä
Kun puhuu Goro Miyazakista, ei voi olla puhumatta myös hänen isästään. Hayao Miyazaki innostui Maameren tarinoiden elokuvaksi tekemisestä jo 1980-luvulla, mutta hän sai silloin pakit kirjailija Ursula K. Le Guinilta. Kun asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi vuonna 2003, oli vanhempi Miyazaki kiireinen Liikkuvan linnan parissa. Goro Miyazaki työskenteli aluksi konsulttina, mutta päätyi lopulta vastaamaan elokuvan ohjaamisesta.
”Nyt tunnen kuin kaikki mitä tein olisi ollut sijaistoimintaa välttelemälleni animaation maailmalle. Valmistumisen jälkeen halusin suunnitella viheralueita, koska halusin luoda maisemia, jotka synnyttäisivät vierailijoissa ilon, nautinnon ja helpotuksen tunteita”, hän kirjoitti blogissaan vähän elokuvanteon alkamisen jälkeen. Hän kirjoitti myös, että Hayao ei ollut koskaan kotona, joten hän yritti tutustua isäänsä tämän työn kautta. Jotain perin erikoista on siinä, että poika päätyy julkisesti luonnehtimaan vanhempaansa ”täysien pisteiden animaattoriksi, mutta nollan pisteen isäksi”.
Kaikesta huolimatta vaikuttaa siltä, että isän pitkä varjo ei paina poikaa. ”Minulla ei ollut kokemusta elokuvista ja ajattelin, että jos urani jää tähän yhteen elokuvaan, sekin on ihan hyvin. Ei ollut paineita pakko-onnistumisesta”, Miyazaki sanoo.
Kiireinen urakka
Elokuvan aikataulu oli tiukka. Animointi kesti hieman yli kahdeksan kuukautta, kun Henkien kätkemää ja Liikkuvaa linnaa työstettiin noin 17 kuukautta. Maameren tarinat on toteutettu pitkälti käsityönä, vaikka siinä onkin muutamia tietokoneella tehtyjä kamera-ajoja. Miyazakin mukaan tietokoneiden myötä taustoista on tullut yhä tarkempia ja yksityiskohtaisempia, jolloin niiden animointi on vaikeampaa.
Maameressä mallia haettiin eurooppalaisilta maalareilta ja fotorealismi haluttiin jättää syrjään.
”Tätä voi olla hankala uskoa, mutta piirtäjän on helpompi tehdä valokuvan tapaista kuin maalauksellista jälkeä, koska jälkimmäiseen tarvitaan oma tyyli”, hän selittää.
Blogissaan hän kirjoitti, kuinka yksinkertaisilla kuvilla annettaisiin lisää tilaa tarinalle, jossa oikeilla sanoilla on maagisia voimia.
”Mitä realistisempaa ilmaisua käytetään, sitä vaikeampaa on mahduttaa mukaan myös ylirealistisia elementtejä, kuten verenpunaiset auringonlaskut”, Miyazaki sanoo.
Nyt auringonlaskut eivät ehkä näytä todellisilta, mutta ne tuntuvat oikealta.
Japanista maailmalle
Tasapainon järkkyminen on yksi elokuvan suurista teemoista. Miyazaki uskoo, että juuri nyt oli oikea aika tehdä elokuva Maameren tarinoista, koska nyky-Japanissa monet nuoret tuntevat itsensä päämäärättömiksi. Anime ei kuitenkaan ole enää japanilaisten yksinomaisuutta. Manga ja anime ovat vallanneet alaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan perinteisissä sarjakuvamaissakin. Miettikö ohjaaja, miten elokuvaan suhtauduttaisiin muualla maailmassa, vaikkapa nyt Suomessa? Hän puhahtaa ja puhuu sitten pitkät pätkät tulkille. ”En pysty kuvittelemaankaan, miten ei-japanilaiset ottavat elokuvan vastaan”, vastaus kuuluu.
Kuva: Mikko Pihkoluoma
