Haastattelu: James ja Oliver – Harry Potter -elokuvien kujeilevat velhokaksoset

20.07.2009 15:06 | Muropaketin toimitus

Juuri elokuvateattereihin saapunut Harry Potter ja puoliverinen prinssi on tunnetusti tarina velhojen ja magian maailmasta, jossa hyvä taistelee pahaa vastaan Harryn, Ronin ja Hermionen johdolla. Säpinän taustalla ovat myös Fred ja George Weasley, identtiset kaksoset, jotka jaksavat piristää elokuvasta toiseen kepposillaan ja kujeillaan. Porkkanapäisen kaksikon takana olevat näyttelijäveljekset James ja Oliver Phelps piipahtivat Suomessa elokuvan kutsuvierasnäytöksessä ja kertoivat Kaistalle kuulumisensa.

Vielä yhdeksän vuotta sitten Phelpsit lukivat Pottereita omassa huoneessaan Sutton Coldfieldissa ja hihittelivät Weasley-veljeksille etäältä. Harry Potter -elokuvat olivat vielä epämäärinen huhu, kunnes kesällä 2000 onnellinen sattuma puuttui peliin. Oliver ja 13 minuuttia nuorempi James muistavat edelleen tuon kesän varsin hyvin.

– Yksi perhetuttumme huomasi sattumalta ilmoituksen, jonka mukaan ensimmäiseen Harry Potter -elokuvaan etsittiin näyttelijöitä. Hän soitti äidillemme ja ehdotti, että mehän voisimme sopia Weasley-kaksosten rooliin. Koe-esitykset pidettiin parin tunnin ajomatkan päässä meidän kotikaupungistamme.

– Ei sitä kauaa tarvinnut harkita, James naurahtaa vieressä. – Koekuvaukset tarkoittivat sitä, ettemme voineet mennä sinä päivänä kouluun. Voi varmaan arvata, mitä 14-vuotias siinä tilanteessa tekee!

Kun veljekset saapuivat paikan päälle, edessä oli masentava näky: tuhansia ja taas tuhansia pyrkijöitä, kuka mihinkin rooliin. Oliver myöntää nyt, että luovuttaminen kävi mielessä. -Jos olisimme olleet kotikaupungissamme, olisimme kääntyneet välittömästi takaisin.

– Emme olleet edes pukeutuneet “kaksosiksi”, James sanoo. – Kaikki muut kaksoset olivat sen sijaan panostaneet hattuja ja noita-asuja myöten – vasta siinä vaiheessa mekin tajusimme, että ‘tosiaan, tuohan on hyvä idea…’ Kiirehdimme lähimpään markettiin ja ostimme samanväriset t-paidat. Se olikin ensimmäinen kerta koulupukujen ohella, kun pukeuduimme samalla tavalla.

– Kaiken lisäksi meillä olisi pitänyt olla valokuvia, James naurahtaa. – Kaikilla muilla oli hienot portfoliot ja kaikki, meillä ei ollut yhtään mitään. Heidän piti kaivaa jostain kamera ja ottaa kuva.

Varsinainen koe-esitys ei niinkään jännittänyt.

-Tapasimme heti varsinaisen pääroolittajan Susie Figgisin, Oliver myhäilee. – Mutta emme edes tienneet, että nimenomaan hän päätti roolituksesta! No, pari päivää myöhemmin pääsimme tapaamaan ohjaaja Chris Columbusta. Mutta vasta seitsemän koekuvausta myöhemmin saimme vihdoin tietää, että saimme roolit. Kuudessa viikossa meidän elämämme muuttui todella paljon.

 

Elämää Tylypahkan jälkeen?

Viimeinen Harry Potter tulee teattereihin 2011. Samalla päättyy Phelpsien kymmenen vuoden urakka, mutta näyttelemistä he suunnittelevat jatkavansa.

– Ainakin haluaisin ajatella, että jatkamme näyttelemistä myös Potter-elokuvien jälkeen, Oliver myöntää. – Olemme monesti kuulleet ihmisten puhuvan, kuinka paljon työtä ja opiskelua se (näyttelijäksi pääseminen) vaatii. Me onnistuimme tosiaan olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja siksi olemmekin pyrkineet oppimaan mukana olleilta mestareilta, kuten Julie Waltersilta, Alan Rickmanilta, Michael Gambonilta, Maggie Smithiltä… Kaikki he ovat näyttelijöitä, jotka ovat esiintyneet melkeinpä kaikissa näkemissäni brittielokuvissa. Nyt saimme tilaisuuden opetella heidän kanssaan, kysellä neuvoja ja sen sellaista.

– Tuo porukka on vähän niinkuin brittiläisen elokuvan “kuka-on-kuka”, Jameskin toteaa. – Eihän sen parempaa ohjausta ja opetusta saa missään koulussa. He olivat myös todella avuliaita ja vastasivat aina, jos pyysi neuvoa. Tylypahka oli meillekin mitä parhain opinahjo!

Näyttelemisen lisäksi James Phelps on osoittanut kiinnostusta elokuvatuotannon taustatyöhön. Puoliverisessä prinssissä hän toimi “runnerina” eli juoksupoikana, joka on usein produktion alin, mutta ensimmäinen porras kohti vastuullisempia tuotantoon liittyviä tehtäviä.

– Se oli ennenkaikkea hauskaa ja mielenkiintoista samaan aikaan, hän kertoo. – Opin varmasti ensimmäisen viikon aikana paljon enemmän kuin viiden ensimmäisen elokuvan aikana yhteensä! Mutta vaikka tämänkaltiaset tehtävät kiinnostavat, on minun tehtävä valinta joko näyttelemisen tai taustatuotannon välillä – molempiin ei aika yksinkertaisesti riitä. Kun tuli minun vuoroni näytellä, oli kaikki muut tehtävät jätettävä sikseen.

James kertookin, että elokuvien taustatiimi saa aivan liian vähän huomiota siihen nähden, miten paljon työtä taustalla tehdään.

– Esimerkiksi tämän elokuvan alussa on kohtaus, jossa Harry ja Dumbledore kävelevät pienessä kylässä. Koko kohtaus kuvattiin parissa yössä – mutta se patsas, mikä siinä kylässä näkyy, kesti kolme-neljä kuukautta rakentaa. Eikä se ollut edes mitenkään erityisen merkittävä! Juuri tällaiset pienet asiat, kuten ne ihmiset, jotka rakentavat kaikki kulissit ja taustat, ovat todella tärkeitä elokuvan kannalta. Aika moni taitaa kuitenkin kuvitella, että elokuvan tekeminen ei vaadi kuin näyttelijät, ohjaajan, kameran ja äänimiehen. Tosiasiassahan siellä on satoja ihmisiä töissä.

– He saavat toki tunnustusta elokuva-alan sisällä, Oliver toteaa. – Mutta sen ulkopuolella kukaan ei tiedä heitä, elleivät näe vaivaa selvittääkseen asiaa. Toinen hyvä esimerkki on suuri sali, joka suorastaan kylpee päivänvalossa, vaikka onkin valaistu kynttilöin ja lyhdyin. Kun paikan päällä katseli hieman ympärilleen, saattoi huomata ainakin parikymmentä tyyppiä tekemässä pelkästään valoja.

Ujoista pojista hurmaaviksi punapäiksi

Kahdeksan vuoden urakka Potter-filmeissä on luonnollisesti muuttanut Phelpsien elämää. Näyttelemisen ja kiireiden lisäksi kuvioon ovat tulleet kuuluisuus, glamour ja menestys, vaikka pääosista ei olekaan kysymys.

– Haluaisin silti ajatella, että olemme samat jätkät, jotka olisimme myös ilman tätä kaikkea, Oliver sanoo. – Mutta onhan selvää, että tällainen muuttaa elämää aika paljon. Ennen kaikkea olemme päässeet matkustelemaan paljon ja tavanneet paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Horisontti on todellakin laajentunut ja olemme matkoilla saaneet oppia aivan uusia asioita, joita ei koulussa oppisi.

Yhden selkeän kehityksen Oliver kuitenkin nostaa esiin. – Itseluottamuksemme on noussut aivan valtavasti näiden elokuvien myötä. Olimme aiemmin paljon ujompia – ja toki paljon nuorempiakin. Mutta tuntemattomille ihmisille puhuminen, varsinkin suurissa yleisötilaisuuksissa, oli jotain hyvin pelottavaa.

– Minä en esimerkiksi osannut soittaa tuntemattomille ihmisille, James muistelee. – Yritin aina lykätä sitä mahdollisimman kauas. En ollut suoranaisesti varautunut, mutta hyvin, hyvin ujo. Ja tietenkin, James lisää vielä, – Toinen selkeä muutos on se, ettemme olisi koskaan voineet kuvitellakaan, että värjäisimme hiuksemme punaiseksi!

– Muutama vuosi ennen näiden elokuvien tekemistä näin Titanic-elokuvan, Oliver sanoo. – En silloin voinut ymmärtää Kate Winsletin punaisia hiuksia – miksi ihmeessä kukaan tekisi mitään tuollaista? No, nyt ollaan samassa veneessä, hän myhäilee.

Oliver ja James kokivat jo ensimmäisiä kirjoja lukiessa hengenheimolaisuutta Weasley-kaksosten kanssa. Samastuminen heihin ei ollut kovinkaan vaikeaa – ja kaiken lisäksi se oli todella hauskaa.

– George ja Fred ovat todella mainioita tyyppejä, Oliver hehkuttaa. – He osaavat aina pitää hauskaa ja saavat ihmiset nauramaan. He ovat myös positiivisia luonteita, jotka näkevät asioissa kuin asioisssa valoisat puolet. On ollut todella mahtavaa esiintyä juuri heinä, koska mielestäni George on koko sarjan siisteimpiä tyyppejä, joka saa aina hyvät naurut veljensä kanssa. Oli kaiken lisäksi todella hauskaa pelleillä kuvauksissa ja jos joku yritti saada minut kuriin, saatoin aina vedota ‘metodinäyttelemiseen’, Oliver naurahtaa.

Kautta sarjan vitseistään ja kepposistaan tunnetut Weasley-veljekset ovat sarjan kuudennessa osassa perustaneet jekkukaupan, Weasleyn WelhoWitsit. James kehuukin kauppaa elokuvan hienoimmaksi paikaksi. – Ehdottomasti sarjan parhaat lavasteet. Yksityiskohdat ovat uskomattomia – jokainen esine on täysin aito ja räätälöity. Itse asiassa ainoat tietokoneella tehty efektit taisi olla ympäriinsä lentelevä jutut ja seinää pitkin kävelevä poika. On todella sääli, ettei elokuvassa ehditty näyttää, mitä kaikkea kaupasta löytyykään. Sen kaupan kuvaamisesta tuli todella hyvät fiilikset.

Paras Potter

Phelpsit julistivat Tennispalatsin edustalla Puoliverisen prinssin toistaiseksi parhaaksi Harry Potter -elokuvaksi.

– Jo senkin vuoksi, että ensimmäiset osat oli suunnattu selvästi nuoremmalle yleisölle, Oliver selvittää. – Nyt hahmojen maailmassa on huomattavasti enemmän ristiriitoja ja heidän elämässään tapahtuu erilaisia asioita. Enkä puhu nyt pelkästään juonesta, vaan hahmojen ikään liittyvistä asioista. Monet niistä muistuttivat myös omista kouluvuosistani. Hahmot ovat herkässä vaiheessa elämässään ja se tuo elokuvaan taas uudenlaista syvyyttä.

Puoliverisen prinssin on ohjannut edellisen Potterin (Feeniksin kilta) tapaan David Yates. Sama mies ohjaa myös elokuvasarjan viimeisen tarinan, kaksiosaisen Kuoleman varjelukset. Hän on Potter-elokuvien neljäs ohjaaja Columbuksen, Alfonso Cuarónin ja Mike Newellin jälkeen. Jokainen ohjaaja saa veljeskaksikolta tunnustusta.

– He ovat kaikki tuoneet elokuviin omat mausteensa, James kertoo. – David on varsin hiljainen kaveri, joka yrittää saada näyttelijät todella eläytymään rooleihinsa ja tilanteisiin. Hän pakottaa miettimään, “miksi” jokin asia tapahtuu niin kuin se tapahtuu. Näyttelijälle se on ollut todella opettavaista ja minun mielestäni tämä ohjausmetodi näkyy selvästi uusimmassa elokuvassa, jokainen henkilöhahmo on jotenkin täydempi. David on lisäksi varsinainen työhirmu, hän ei koskaan pysähdy. Jos hän ei ole ohjaamassa, hän on editoimassa, tai tapaamisessa… Haluaisin todellakin tietää, mitä hän oikein syö!

Oliver tunnustaa kiitollisuudenvelkansa erityisesti sarjan ensimmäiselle ohjaajalle Chris Columbukselle.

– Luonnollisesti, ilman häntä me emme nyt istuisi tässä, Oliver sanoo. – Chris on ohjaajana parhaimillaan siinä, että hän osaa selittää, “miten” jokin asia tehdään ja näytellään. Mutta myös Alfonsolla ja Mikella oli omat vahvat puolensa. Ja Mike erityisesti oli todella hauska ja huumorintajuinen tyyppi – vielä senkin jälkeen, kun vahingossa rikoin hänen kylkiluunsa pienessä painimatsissa, Oliver naurahtaa.

Fantastinen faniyhteisö

Potter-elokuvia on tehty nyt kuusi osaa ja sarjan kaksiosainen finaali nähdään parin vuoden kuluttua. Phelps-veljekset ovat kasvaneet teini-ikäisistä nuoriksi aikuisiksi ja samalla kuuluisiksi. Torstain kutsuvierasnäytöstä edelsi melkoinen huutomyrsky Helsingin Tennispalatsin edessä.

– Se oli aivan fantastista, Oliver innostuu.

– En ole koskaan kokenut tuollaista aiemmin. Emmekä pistäneet lainkaan pahaksemme, että suurin osa niistä ihmisistä oli tyttöjä, hän virnistää.

– Se oli todella ainutlaatuinen päivä, James myötäilee vieressä. – Olemme olleet jo aika monessa ennakossa ympäri maailman ja esimerkiksi Lontoon ennakossa oli yli 7000 ihmistä – silti Tennispalatsin edessä tunnelma oli aivan erityinen, sen metelin saattoi suorastaan tuntea! Näytin parille kaverille kotona videomateriaalia siitä, he olisivat varmasti halunneet vaihtaa paikkaa kanssamme…

Phelpsin veljekset ovat todellakin saaneet osansa Harry Potter -elokuvien suosiosta, mutta he ovat todella tyytyväisiä potteristien faniyhteisöön.

– Fanit ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita, James sanoo. – He eivät änkeä ja tuppaudu, vaan käyttäytyvät aivan normaalisti ja antavat tilaa. Sikälikin meillä on ollut onni olla mukana juuri tässä produktiossa.

Vaikka Tennispalatsin aukiolla tunnelma oli välillä jopa hysteerinen, veljekset eivät kokeneet suomalaisia yhtään sen hankalampina, päinvastoin.

– Toki tilanne oli siellä hieman hektinen, Oliver sanoo. – Mutta myöhemmin, kutsunäytöksen jälkeen bileissä sain olla ihan oma itseni, se oli todella mukavaa. Faniemme kanssa on todella helppo tulla toimeen, veljekset kiittelevät.

Teksti ja kuvat: Henri Lassander

Lue myös:

Katso kuvat: Harry Potter -tähdet saivat fanit sekaisin Tennispalatsin aukiolla

Elokuva-arvostelu: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Muropaketin uusimmat