Haastattelu: Janne Virtanen, Valkoinen kaupunki

Aku Louhimiehen Valkoinen kaupunki sai lentävän lähdön, kun se palkittiin Karlovy Varyn festivaalilla parhaana elokuvana. Elokuvan pääosaa, taksikuski Veli-Mattia esittävä Janne Virtanen kertoi Kaistalle, miten Valkoisen kaupungin tekeminen erosi normaalista elokuvasta, miksi kuvauspaikalta myöhästyminen voi olla hyödyksi ja mitä hän tekisi täydellisessä maailmassa.

Valkoisen kaupungin kuvausjakso oli ”äärimmäisen intensiivinen”. Vaikka kuvausten ja ensi-illan välillä on ehtinyt kulua pitempään kuin yleensä, ei Virtanen vielä oikein pysty katsomaan Valkoista kaupunkia muistelematta kuvauspäivien tapahtumia. Sama vaiva koskee muitakin elokuvia.
”Sitä katsoo, miten elokuvan rakenne menee, seuraa näyttelijäntyötä, etsii klaffivirheitä… sehän on ihan diibadaabaa. On välillä aika säälittävää, että ei pysty täysin uppoutumaan siihen”, Virtanen kertoo.
Virtasen mukaan päätös Veli-Matin tarinan kokoamisesta elokuvamittaan tehtiin varhain.
”Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että tässä käsitellään teemoja, joita [käsikirjoittaja] Paavo Westerberg mielellään kävi läpi. Siellä on teemoja, jotka kiinnostivat häntä ja siksi hän on ehkä suurimmalla rakkaudella kirjoittanut Veli-Mattia. Paavo on joskus sanonut, että se on hänen mielestään kaikkein valmiin kokonaisuus.”
Alun perin ohjaaja Aku Louhimiehen tarkoituksena oli lähettää Valkoinen kaupunki kiertämään ulkomaisia festivaaleja. Virtanen arvelee, että elokuva päätettiin tuoda Suomessakin teattereihin, kun nähtiin, miten hyvin se oli onnistunut.

Irtiottoja-sarjan kirjoittaneet Paavo Westerberg ja Mikko Kouki saivat aikanaan paljon kiitosta tekstin luontevuudesta. Jotkut myös epäilivät, että näyttelijät olisivat improvisoineet repliikkinsä, vaikka siitä ei ollutkaan kyse. Pikemminkin tekstin tyyli ja sarjan kuvaustapa loivat illuusion luonnollisesta puheesta.
”Paavo sai mun mielestä aika elämänmakuista tekstiä toteutettua. Improvisointi tulee sitten tilanteessa, jossa on pieniä lapsia mukana tai tapahtuu jotain odottamatonta. Silloin [ohjaaja Louhimies] Aku monesti ruokki, että menkää tilanteen mukaan, olkaa läsnä”, Virtanen kertoo.
Valkoinen kaupunki kuvattiin videolle kahdella kameralla, ja tila oli valaistu niin, että näyttelijät saattoivat liikkua varsin vapaasti.
”Se mahdollistaa päälle puhumisen, sellaisen elämänmakuisen jankkaamisen. Sitten kun tehdään monta ottoa, voidaan kokeilla välillä hullujakin juttuja. Tässä oli hyvä leikkaaja, Samu Heikkilä. Hän rakensi kohtauksia, joissa saatiin monta tasoa päällekkäin – välillä kilahtaa, sitten on rauhallisempaa”, Virtanen selittää.
”Sellaisia ei voi kirjoittaa. Eikä sillä sitten olekaan väliä, että kuka mitäkin teki, vaan lopputulos merkkaa.”
Elokuvassa Veli-Matin tarina kulkee yksinhuoltajaisän arjesta telkien taakse. Virtanen kertoo, että suljetun paikan kammon takia vapaudenriiston synnyttämää ahdistusta ei tarvinnut varsinaisesti edes näytellä. Oikeassa vankilassa kuvaaminen piti siitä huolen.
Näyttelijän ammattitaitoa onkin hakea oikeasta elämästä vastaavuuksia, joita voi sitten soveltaa käsikirjoituksen tarpeisiin. Valkoisessa kaupungissa on kohtaus, jossa Veli-Matti ja Susanna Anteroisen esittämä Hanna-vaimo tapaavat perheterapeutin.
”Olin kuvaamassa Käenpesää ja aikataulut menivät pieleen. Olin toista tuntia myöhässä ja juutuin vielä ruuhkaan sen jälkeen. Kun tulin kuvauspaikalle, olin niin nolo, häpeissäni ja huonolla tuulella myöhästymisestä, että pulssi hakkasi 180-190. Syytetyn penkillä oli helppo olla”, Virtanen kertoo.

Virtanen ei osaa sanoa, miksi hänestä tuli näyttelijä. Oma osansa oli taatusti sillä, että hän piti huomion keskipisteenä olemisesta. Eikä sekään haitannut, että lapsena Turussa hän pääsi näkemään paljon laadukasta teatteria.
”Näin Kalle Holmbergin Seitsemän veljestä, jota pidetään 1970-luvun alkupuolen ehkä parhaana teatteriteoksena, varmaan yli 20 kertaa”, Virtanen kertoo.
”Tuntui, että tuota olisi kiva tehdä, ymmärtämättä lainkaan, miten hankala ammatti se on.”
Eniten hän kertoo pitävänsä pienestä, hienovaraisesta näyttelemisestä. Ylinäytteleminen on myrkkyä. Hän kertoo arvostavansa hyviä koomikkoja, sillä nopeatempoinen komedianäytteleminen on vaikeaa.
”Se on ehkä puute, että en pidä itseäni varsinaisena komedianäyttelijänä.”
Viime vuodet hän on työskennellyt lähinnä televisiossa, mutta veri vetäisi myös lavalle.
”Täydellisessä maailmassa olisi hienoa, että voisi tehdä sekä elokuvia että teatteria”, hän sanoo.
Tulevaisuudessa Virtanen tahtoisi laajentaa uraansa myös tuottamisen suuntaan. Hän toimii jo tällä hetkellä yhtenä Kotikadun tuottajista. Virtanen toivoo, että näyttelijänä saadut kokemukset voisivat auttaa siinä.
”Unelmaproggis olisi varmaan jotain sellaista, että saisi olla mukana tuottamassa maailman parasta elokuvaa ja myös näytellä siinä. Näyttelijä-minä haluaa nähdä itsensä valmiissa tuotoksessa. Samaan aikaan järjestelijäkaveri saa kicksit siitä, että saisi pidellä naruja käsissään.”

Kuvat: Valkoinen kaupunki / Solar Films