Haastattelu: Lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen

31.10.2006 23:14 | Olli Sulopuisto

Sattva-Hanna ToiviainenLavastaja Sattva-Hanna Toiviainen on lavastanut monia viime vuosien menestyneimmistä elokuvista. Hänen käsialaansa ovat niin Riisuttu mies, Vares, Saippuaprinssi kuin Paha maakin, josta hän sai Jussi-ehdokkuuden vuonna 2005. Uuden elokuvan kuvauksiin valmistautumassa ollut Toiviainen kertoi Kaistalle, mitä lavastaja tekee, miten kuvataiteilijan koulutus on avuksi ja mikä Michel Gondryn elokuvissa viehättää.

Tämän viikon tiistai oli ensimmäinen kuvauspäivä ohjaaja Petri Kotwican uudelle Musta jää -elokuvalle, jonka lavastajana Toiviainen työskentelee. Hän ei ollut Kotwican esikoiselokuvan Koti-ikävän työryhmässä, vaan heidän yhteytensä ulottuu viime vuosituhannen puolelle – Toiviainen toimi nimittäin rekvisitöörinä vuonna 1997 valmistuneessa Kypärä-lyhytelokuvassa.
Viime vuosina Toiviainen on ollut mukana monessa ohjaaja Aki Louhimiehen elokuvassa, mutta yhteistyöhön tulee ainakin nyt ainakin pieni tauko.
”Minulla ei ollut aikaa keväällä, kun olisi pitänyt tehdä elokuvan ennakkosuunnittelua. On tosi hyväkin, että ohjaajat tekevät töitä muidenkin kanssa, se voi raikastaakin. Mutta mieluusti sitä työskentelee sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa asiat luistavat”, Toiviainen kertoo.

Toiviainen valmistui Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta vuonna 1998, mutta hän suoritti samaan aikaan myös sivuaineopintoja Taideteollisessa korkeakoulussa. Siellä hän keskittyi elokuvalavastamiseen, mikä on jälkeenpäin hieman kaduttanutkin. Vaikka elokuvalavastamisen nopeatahtinen, tässä-ja-nyt-työtapa sopii hänelle mainiosti, tahtoisi Toiviainen vastapainoksi tehdä myös jotain muuta.
”Nyt kiinnostaisi rantautua myös teatteripuolelle, ja itse asiassa opiskelen Teatterikorkeakoulun avoimella puolella. Teatterilavastaminen on ehkä lähempänä installaatioita ja tilataidetta kuin elokuvat. Minulle jäi teini-ikäisenä aika vahvat antipatiat teatteria kohtaan, joita yritän nyt kuroa umpeen”, hän sanoo.
Jo lapsuudesta asti elokuvamaailmaa seurannut Toiviainen pyrki aikoinaan myös suoraan Taideteolliseen korkeakouluun, mutta sen ovet pysyivät suljettuina. Näin jälkeenpäin ajateltuna se ei tunnu juurikaan harmittavan.
”Ehkä kykenen lavastajana käyttämään hyväksi näkemystä, joka minulla on kuvataidealalta. Eli ajattelumaailmaa siitä, miten tilaa ja tunnetta rakennetaan, ei niinkään lavastamisen teknistä puolta.”

Toiviainen siirtyi lavastajaksi Vares-elokuvan myötä. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä muun muassa Kuutamolla-, Joki– ja Badding-elokuvien rekvisitöörinä. Tehtävien ero on siinä, että lavastajan vastuulla ovat suuremmat linjat, elokuvan visuaalisen asun suunnittelu kokonaisuutena, kun taas rekvisitööri on osa lavastajan työryhmää.
Suunnitteluvaiheessa lavastaja lukee käsikirjoituksen ja keskustelee muun muassa ohjaajan, kuvaajan sekä pukusuunnittelijan kanssa siitä, millainen elokuvasta on tulossa. Sen jälkeen hän siirtyy oman työryhmänsä pariin, joka kehittelee ideoita pidemmälle.
”Valokuvat ja sähköposti ovat tärkeitä työvälineitä. Samalla se toimii myös päiväkirjana, johon on helppo palata myöhemmin. Nytkin Mustan jään kohdalla on pari kuukautta varsinaisiin kuvauksiin, joten vuodenvaihteessa on hyvä käydä läpi, mitä syksyllä ajateltiin”, Toiviainen selittää.
Useimmat suomalaiset elokuvat kuvataan lokaatioissa eli oikeissa paikoissa. Siellä lavastajan tehtäväksi jää lähinnä paikkojen muokkaaminen käsikirjoituksen mukaiseen asuun. Studiossa kuvaaminen olisi monessa tapauksessa helpompaa, mutta budjetin rajat tulevat helposti vastaan.
”Sitten on sellaisia elokuvia kuin Paha maa, jonka ideana oli, että ollaan kaupungissa, ollaan Helsingissä. Sitä ei olisi voinut oikein toteuttaa studiossa. Siinä oli paljon kuvauspaikkoja ja vain osa oli sellaisia draamallisen pysähdyksen paikkoja, joihin kannatti laittaa potkua lavastukseen.”

Kaksi Sattva-Hanna Toiviaiseen viime aikoina vaikutuksen tehnyttä elokuvaa ovat Wes Andersonin ohjaama Royal Tenenbaums ja Michel GondrynTahraton mieli. Ne ovat myös sellaisia elokuvia, joiden tekemisestä hän itse haaveilee.
”Ne ovat tyylilajeiltaan erilaiset, mutta molemmilla on vahva visuaalinen ilme. Se on tehty rohkeasti, täysin palkein ja yhtään pelkäämättä. Olisi hauska tehdä jotain sellaista, jonka visuaalinen tyylittely ei häivyttäisi sanomaa vaan korostaisi sitä”, Toiviainen miettii.
Häntä viehättää muun muassa Björkille, White Stripesille ja Daft Punkille musiikkivideoita tehneen Gondryn kotikutoinen tyyli.
”Vaikka se tavallaan näyttää tosi lowtechiltä, että on askarreltu munakennoista, niin kuitenkin sen tietää, että kaikki on ammattilaisen tarkkaan suunnittelemaa ja visuaalinen maailma on tarkkaan viritetty”, Toiviainen summaa.