Haastattelu: Nälkäpeli-tähti Sam Claflin on valmis julkisuuteen, kiitos Johnny Deppin
Tänään ensi-iltansa saavassa Nälkäpeli – Vihan liekeissä riittää uusia hahmoja. Kilpailuareenalle Katnissin ja Peetan kanssa joutuvaa Finnickiä esittää Sam Claflin, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo mukaan varteenotettaviin tuotantoihin.
Sam Claflin ei tiennyt, mistä oli kyse, kun hän agenttinsa opastamana meni koekuvauksiin eräänä viime vuoden kesäpäivänä. Eikä asia ratkennut ennen kuin oli tosi kyseessä ja edessä ohjaaja Francis Lawrence.
”Sain vain käsikirjoituksen sivut, joissa ei kerrottu, mikä elokuva oli kyseessä. Ihmettelin kovasti roolihahmoni outoa nimeä: Finnick.”
Paperien pläräily auttoi.
”Kun huomasin eräässä kohtauksessa toisen hahmon nimeksi Katniss, osasin laskea yksi plus yksi.”
Britti Claflin oli toki jo nähnyt sarjan ensimmäisen elokuvan Nälkäpeli. Tosin hän ei tiennyt, että sille oli tekeillä jatkoa peräti kolmen elokuvan verran.
”Noloa myöntää, mutta vasta noissa koekuvauksissa sain sitten tietää, että kyseessä on kirjasarja”, Claflin nauraa.
”Luin koko trilogian heti. Tarina ja konsepti ovat aivan loistavia. Silloin aloin jännittää, saanko Finnickin roolin.”
Homma meni koekuvauspäivänä ilmeisen mallikkaasti putkeen, sillä nyt ensi-iltansa saavassa elokuvassa Nälkäpeli: Vihan liekit Claflin näyttelee yhtä keskeisistä rooleista Jennifer Lawrencen rinnalla.
Finnick Odair on sankaritar Katnissin liittolainen, jonka rakastettu joutuu pahaan pulaan. Hahmon tarina alkaa toisessa kirjassa ja muuttuu kolmannessa yhä hurjemmaksi.
Claflinille itselleen on täysi arvoitus, miksi roolivalinta kohdistui juuri häneen.
”Hahmoa kuvaillaan kirjoissa pitkäksi ja jumalallisen kauniiksi. Finnickillä on ruskettunut iho, vahva leuka, vihreät silmät ja pitkät vaaleat hiukset. No minä en ole mikään Brad Pitt. En edes ollut kummoisessa fyysisessä kunnossa koekuvausten aikaan”, näyttelijä sanoo ja nauraa päälle.
”Minulla on yleensä lyhyet hiukset, sänki ja ihonikin on brittiläisen vaalea.”
Aiemmin Claflin on nähty seikkailussa Lumikki ja metsästäjä sekä viimeisimmässä, neljännessä Pirates of the Caribbean -elokuvassa. Purkissa on myös kevääksi valmistuva brittikauhuelokuva The Quiet Ones.
Mutta Nälkäpeli-rooli tekee hänestä juuri nyt väistämättä tähden – ja varmasti myös teinityttöjen idolin.
Claflin vakuuttaa, että vaikka se tulisi tuntumaan oudolta, hän ei heittäydy vaikeaksi.
”Olen jo päässyt ihailemaan Jennifer Lawrencen ja Johnny Deppin tyylikästä suhdetta julkisuuteen. He ovat pitäneet pintansa. Joku muu kääriytyisi omaan kuuluisuuteensa.”
Claflin kertoo Deppin olleen Pirates-kuvauksissa ystävällinen, toverillinen ja aina maanläheinen. Samoin Lawrencesta ei arvaisi, että hän on noussut vain parissa vuodessa yhdeksi maailman suurimmista elokuvatähdistä.
”Heistä joko pidetään tai ei, he eivät välitä huomiosta. Se on todella inspiroivaa. Että vaikka maailma ympärillä muuttuu, sen ei anna vaivata, vaikkei Jenniferkään enää voi kävellä yksin kadulla rauhassa.”
Esimerkkinä Claflin kertoo, että Depp ei edes hengaile vapaa-ajallaan elokuva-alan väen kanssa.
”Hänen ystävänsä ovat vanhoja koulukavereita ja tyyppejä muualta kuin viihdebisneksestä. Depp antoi minulle neuvonkin: älä koskaan unohda, mistä olet tullut ja kuka olet. Eikä pidä ikinä luottaa tyyppeihin, jotka haluavat lähellesi vain, koska olet kuuluisa.”
Nälkäpeliä kuvattiin Atlantassa sekä Havaijilla. Siitä alkaen Claflinin aikatauluista ovat päättäneet toiset ihmiset, ja ruljanssi jatkuu ensi-iltaan asti.
”Tällä alalla saa uskomattomia kokemuksia”, näyttelijä jaksaa vielä ihastella.
”Yksityislentokoneet. Cannesin elokuvajuhlat. Viiden tähden hotellit ja upeat huoneet. Havaijillakin näimme mielettömiä paikkoja eri saarilla, ja markkinointikiertue ennen ensi-iltaa kattaa koko maailman. Kirjaimellisesti kierrämme Maapallon ympäri.
Hullunmyllyn keskellä pitää vain sulkea mielensä omilta jutuilta ja haaveilta, sillä ulos ei pääsee.
”Tämä ei tunnu todelliselta. En tiedä, mitä esimerkiksi tänään illalla tapahtuu. Minua vain viedään tilaisuudesta toiseen. Tavallaan olen kuin tulisilla hiilillä, koko ajan täytyy olla liikkeessä.”
Luksuselämästä voi toki vetää vertauksia Nälkäpelin maailmaan. Sehän on kuin kärjistys tämän päivän Yhdysvalloista sekä tuloerojen globaalista kehityksestä.
Claflin myöntää asian oitis.
”Kun olemme taloustaantumassa, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, tie vie kohti vyöhykkeen 12 tilannetta. Kurjuutta monille. Teknologian ja muodin maailma tosin on jo kuin kirjojen vyöhykkeen 12 arjessa: köyhilläkin alkaa olla videotykit ja kännykät.”
Näyttelijän mieleen tulee taannoinen tilanne lontoolaiskadulla.
”Näin kerjäläisen, joka lähetti kännykällä tekstaria. Mietin, eikö kannattaisi myydä kännykkä, jos ei ole ruokaa.”
Tarina kuulostaa jo hieman ylimieliseltä, kun kertojana on Claflinin tasoinen menestyjä. Finnickin roolista seuraa paitsi mainetta, myös varmasti rahasummia, jollaisista esimerkiksi suomalaisnäyttelijät vain haaveilevat.
Onko Claflin itse taktikoinut elokuvabisnekseen pääsemiseksi samaan tapaan kuin Nälkäpelin sankarit juonivat ja solmivat liittoja?
”Kyllä tällä alalla henkiinjäämistaidoista hyötyä on”, hän kuittaa.
”Ennen kaikkea olen ollut onnekas. Olen tosissani tavoitellut rooleja myös elokuvissa, jotka eivät sitten menestyneetkään. Nyt voin toki sanoa, että tyrin juuri ne koekuvaukset tahallani.”
Claflin nauraa.
”Alalla on ihmisiä, jotka tappaisivat tämän tasoisten roolien vuoksi. Minä olen vain ollut jollain sopivalla tavalla erilainen kuin muut roolia tavoitelleet. En voi tietää, miksi.”
Ulkonäköään hän pitää korkeintaan keskinkertaisena.
”Tärkeämpää on usein se, onko roolittajan mielestä sopivan näköinen valkokankaalle jo valittujen vastanäyttelijöidensä kanssa. Näin se on. Jumala antoi nämä kasvot minulle, täytyy elää niiden kanssa”, Claflin pohtii.
”Enkä ole ollenkaan cool.”
Hollywood-uran lähtiessä lentoon Claflin kertoo, että tärkeintä olisi kuitenkin pysyvyys.
”Vanhemmillani oli tavalliset, vakaat työpaikat. Kasvoin sellaisessa perheessä. Taatut tulot ja rauhallinen arki. Itsekin haluaisin vakautta elämään. Jotain, mistä pitää kiinni.”
Teksti: Kalle Kinnunen
