Uusimmat

Haastattelu: Rasvaa, alastomuutta, murhia – The Greasy Strangler on vuoden omituisimpia elokuvia

15.08.2017 20:19 Tuukka Hämäläinen

Night Visions -festivaalilla nähty leffakummajainen The Greasy Strangler saapuu Finnkinon valkokankaille. Kysyimme elokuvan ohjaajalta, kuinka idea ”rasvaisesta kuristajasta” oikein syntyi.

Elokuun puolivälissä saapuu elokuvateattereihin varmasti yksi vuoden oudoimmista ensi-illoista, brittiohjaaja Jim Hoskingin The Greasy Strangler. Night Visions tuo Finnkinon levitykseen elokuvan, joka nähtiin festarilla viime vuonna, ja joka jakaa varmasti mielipiteitä.

Night Visions on toki ennenkin tuonut teatterilevitykseen poikkeuksellisia elokuvia. Psykologinen trilleri Borgman (2013) ja Kim Ki-dukin täydellisen omaperäinen Moebius (2013) olivat kuitenkin omalla tavallaan melko selkeitä elokuvia. The Greasy Strangler sen sijaan on jotain aivan muuta.

Selvää onkin, että kiinnostuneiden kannattaa mennä katsomaan elokuva heti. Pienen budjetin kummajainen pysyy tuskin kauaa Finnkinon teattereissa.

Visio rasvaisesta kuristajasta

The Greasy Strangler kertoo nimensä mukaisesti ”rasvaisesta kuristajasta”. Elokuvan keskiössä ovat yhdessä asustelevat isä ja poika, Big Ronnie (Michael St. Michaels) ja Big Brayden (Sky Elobar), jotka pyörittävät diskomusiikin historiaan sukeltavia kiertokävelyitä (ja joiden tarinoihin ei ole luottamista). Päivisin Ronnie painostaa poikaansa tekemään yhä rasvaisempaa ja rasvaisempaa ruokaa, ja öisin hän muuttuu rasvan peittämäksi murhaajaksi, joka pistää turisteja päiviltä.

Ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Jim Hosking kuvailee idean syntyneen spontaanisti. Hän ei omien sanojensa mukaan saa ideoita tietoisesti, vaan ne putkahtavat esiin mielikuvina.

– Sain vision vanhasta miehestä rasvan peitossa. Hän oli alasti ja kurotteli käsillään eteenpäin, joten tajusin, että hänen täytyi olla ”rasvainen kuristaja”. Siitä idea saattoi sitten edetä minne tahansa.

The Greasy Strangler on Hoskingin ensimmäinen pitkä elokuva, mutta lähes kaikki näyttelijät olivat jo vanhoja tuttuja. Ainoastaan päähenkilöiden elämänjärjestyksen sotkevaa Janetia esittävä Elizabeth De Razzo löytyi roolittajan avulla.

– Halusin rooleihin tuntemattomia näyttelijöitä, jotka olivat rakastettavia, viattomia ja keveitä. Käsikirjoitus voisi näyttää synkältä ja perverssiltä, mutta halusin siihen hellyyttä. Kuin se olisi piirretty tai lastenelokuva, joka on lähtenyt raiteiltaan ja kääntynyt väärään suuntaan.

Näyttelijät tekevät Hoskingin ja käsikirjoittajaparinsa Toby Harvardin luomista kummajaisista eläviä ja kömpelyydessään sympaattisia hahmoja. Hoskingin mukaan näyttelijät tuovat henkilöihin nyansseja, mutta hahmot ovat kuitenkin hänen ja Harvardin käsialaa, eivätkä perustu todellisiin ihmisiin, kuten monet komedioiden hahmot.

– Ei niissä ole sen enempää totuutta kuin se, että ne ovat seurausta kokemuksistamme. Olemme selvästi turhautuneita, surullisia ja katkeroituneita ihmisiä, koska miksi muuten kirjoittaisimme tämän?

– Tai ehkäpä vain teemme jotain, mikä tuntuu katarttiselta, ja yritämme paeta.

Hosking ei ole varma, mitä näyttelijät ajattelivat käsikirjoituksesta, joka on täynnä rasvaa, alastomuutta, murhia ja äkkivääriä repliikkejä – hän ei nimittäin koskaan tullut kysyneeksi.

– Tiedän, että vähän intiimimmät kohtaukset olivat heille hankalia. Mutta he menivät suostumaan leffaan, joten homma oli saatava purkkiin.

Pitkä elokuva on kuin puutarha

Ennen The Greasy Strangleria Hosking oli ohjannut vain lyhytelokuvia. Nyt hänellä on työn alla toinen pitkä elokuva, jonka kuvaukset saatiin äsken päätökseen.

– Se kertoo arvoituksellisesta miehestä, joka saapuu pieneen kaupunkiin esittämään arvoituksellisen tapahtuman. Kaikki suhtautuvat häneen pakkomielteisesti. Ja ihan syystä, jos minulta kysytään.

Pitkien elokuvien ohjaaminen on Hoskingin mukaan erilaista kuin lyhytelokuvien yksinkertaisesti siksi, että elokuvan täytyy pitää mielenkiinto yllä pidempään.

– Ne ovat kuin puutarhoja. Ne tarvitsevat rakkautta ja maisemointia. Ja lyhytelokuva on kuin kukkaruukku!

– En oikeasti pysty sanomaan, mitä eroa niillä on.  Mutta pitkässä elokuvassa on enemmän tilaa luoda sävy ja maailma – ja myös pilata ne.

Vaikuttajia Hosking ei ryhdy nimeämään, sillä hän pyrkii omien sanojensa mukaan välttämään ”orjallisuutta” muille ohjaajille. Nuorena häneen tekivät vaikutuksen muun muassa Terry Gilliamin klassikko Brazil (1985), David Bowien tähdittämä Merry Christmas Mr. Lawrence (1983) ja David Lynchin Blue Velvet (1986).

– Ne olivat teini-iän elokuvia, mutta lapsena äitini vei minut katsomaan ainoastaan ulkomaisia elokuvia. Joten vaikka olen tehnyt The Greasy Stranglerin, on suosikkiohjaajani mahdollisesti Éric Rohmer.

The Greasy Strangler saa ensi-iltansa 18. elokuuta. Alta näet elokuvan trailerin.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat