Uusimmat

Haastattelu: Roger Moore muistelee pikkutuhmia

04.05.2009 17:44 Olli Sulopuisto

Roger Moore ennen…Jotakuinkin toinen asia, jonka kuulin Roger Mooren sanovan hänen vieraillessaan Suomessa, oli ”virtsaputki”. Pääkonttori-ravintolan juhlasalissa käyty lyhyt keskustelumme koski hänen kunniakseen järjestetyn illallisen alkudrinkkiä, jossa oli karpaloita. ”Ne ovat hyväksi ruuansulatuselimistön, öh, loppupäälle”, änkytin. ”Virtsaputki”, Sir Roger tarkensi.

81-vuotias on ikäisekseen hämmästyttävän skarpissa kunnossa. Vuodet näkyvät kasvoissa, eikä portaissa hieman hankalasti kulkeva Moore enää erityisemmin näytä James Bondilta, joka lasketteli, vietteli ja tappeli valkokankailla puolentoista vuosikymmenen verran.

Mutta äänen tunnistaa välittömästi. Sitäkin hämmästyttävämpää on, kun koulutetulla aksentilla puhuva Moore alkaa tiputella pöhköjä puujalkavitsejä ja pikkutuhmia tarinoita. Kuten vaikka maanantaisessa lehdistötilaisuudessa, jossa hän vastasi kysymykseen ikivanhalla kaskulla.

Kyllä – James Bondista on tullut humoristinen setämies, joka ilmestyy sukujuhliin kertomaan vitsejä.

Ei puhuta pahaa

Nimeni on Moore, Roger MooreVarsinainen syy Mooren Suomen-vierailulle on vastikään ilmestynyt omaelämäkerta Nimeni on Moore, Roger Moore (suomentanut Sirkka Tuovinen). Sen 400 sivua muistuttavat lukijaa siitä, että Moorella oli ura jo ennen Bond-elokuvia ja elämä niiden jälkeen. Matka animaattoriharjoittelijasta harrastajanäyttelijän kautta ensin elokuvien sivurooleihin ja Pyhimykseen on kerrottu kepeästi. Loppupuolella käydään varsin kattavasti läpi post-bondiaaninen aika Unicefin hyväntahdonlähettiläänä. Maailman ympäri 80 vuodessa -luvussa Moore kertoo myös aiemmista Suomen-vierailuistaan.

Välillä sivut on tungettu täyteen nimiä, jotka sanovat 1900-luvun britille enemmän kuin 2000-luvun suomalaiselle, mutta Moore ei jumiudu yksityiskohtiin. Hänellä kun on aina uusi juttu odottamassa. Otetaan esimerkki sivulta 233, jossa näyttelijä Ray Milland on juuri saanut vokoteltua lentoemännän hotellihuoneeseensa:

Tuossa tuokiossa [nainen] oli hajareisin Rayn päällä. ”Voi luoja!” nainen kiljahti. ”Mikä hätänä?” Ray kysyi. ”Kuvitella! Minä naimassa Ray Millandin kanssa!” Rayltä meni maku koko touhusta.

Kun Ray oli kertonut murheellisen tarinansa loppuun, totesin, ettei minulle ollut /ikinä/ sattunut sellaista. ”Ihanko totta?” hän kysyi tuijottaen minua silmiin eikä oikein uskonut, ettei kukaan sievä tyttö olisi koskaan lähennellyt minua sillä tavoin.

”Ihan totta”, vakuutin. ”Ei kukaan ole koskaan sanonut minulle sängyssä, ettei uskoisi naivansa Ray Millandin kanssa…”

Viimeinen sana vaimolle

Yleisölle esiintyessään Moore on itse lempeys. Hän kiittelee ylitsevuotavasti, kertoilee juttunsa vanhan tekijän charmilla ja muistaa kehua aina oikeissa kohdissa vaimoaan Kristina Tholstrupia.

Vaikka kikkeli-, pissa- ja petitarinoita riittää, ei sävy tunnu koskaan rivolta, ainoastaan tuhmalta. Eikä hän vaikuta pahantahtoiselta. Jo kirjan alkupuheessa todetaan, että ”jos minulla ei ole ollut jostakin ihmisestä mitään hyvää sanottavaa, olen jättänyt, olen jättänyt sanomiset sikseen”. Ehkä siksi Grace Jonesistakaan ei löydy paria kappaletta enempää tekstiä, vaikka sanomista olisi varmaan ollut.

(Tosin – jotta totuus ei unohtuisi – samassa alkupuheessa lukee myös, että yksi Mooren suosikkirepliikeistä on ”Puhu nyt tai saat pitää kalun kourassa loppuikäsi.”)

Roger Moore

Eikä Sir Roger todellakaan jätä vääntämättä vitsiä nimestään. Onhan jo kirjan alkuperäinen nimikin My Word is my Bond. Maanantaisen lehdistötapaamisen loppupuolella Moore kertoo, kuinka teoksen ollessa jo lähdössä painoon hän jatkoi kirjoittamista, mutta kustantaja sanoi, ettei käsikirjoitusta voinut enää kasvattaa. ”No more, no more, he sanoivat”, Moore virnistää. ”Vaimoni kanssa keskustellessa saan aina viimeisen sanan”, Moore sanoo ja pitää dramaattisen tauon. ”Kyllä, kulta.”

Kaikki nauravat – ja niinpä Roger Moore saa viimeisen sanan.