Haastattelu: Sarjakuvaguru Frank Miller alkoi elokuvaohjaajaksi (osa 2/2)

23.01.2009 10:31 | Muropaketin toimitus

Tammikuussa Suomeen rantautuva The Spirit nostaa monella veden kielelle. Sen on ohjannut Frank Miller, jonka yhdessä Robert Rodriguezin kanssa ohjaama sarjakuvaelokuva Sin City saavutti mojovaa menestystä kesällä 2005, ja sai kiitosta ennen kaikkea sarjakuvamaisuutensa vuoksi. Nykyaikana ei ole vähään aikaan voinut puhua 3D:tä lukuunottamatta uudenlaisesta elokuvasta, mutta Sin City oli jotain ennen näkemätöntä.

The Spirit perustuu arvostetun Will Eisnerin (1917-2005) piirtämään sarjakuvaan, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 1940 sanomalehtien sunnuntainumeroissa. Nuori etsivä eli Denny Colt eli Spirit jatkoi seikkailujaan 12 vuotta. Nimensä mukaisesti Colt eli kuoleman rajamailla, eräänlaisena henkenä, taistellen rikollisuutta vastaan.

Koska kyse on Millerin ohjaamasta sarjakuvaan perustuvasta elokuvasta, nousee väkisinkin esiin kysymys, onko tämä ”vähän niinkuin toinen toiminnan, väkivallan ja seksin ryöpyttämä Sin City” – joten eihän sitä auta kuin kysyä.

– Ei, Miller tekee selväksi heti kättelyssä.

– The Spirit on huomattavasti abstraktimpi elokuva. Tämä on Will Eisnerin luomus – uskon vahvasti pieniin vihjeisiin, varjoihin seinillä. Usko tai älä, en ole mikään verisuihkujen ystävä. Tämä elokuva on silkkaa seikkailua ja romantiikkaa, koska halusin seurata Eisnerin omaa näkemystä. Spirit on zorromainen, iskevä ja hieman hämmentävä hahmo.

Yhtäläisyyksiä Millerin ja Robert Rodriguezin ohjaamaan Sin Cityyn kuitenkin on. Ensitraileri näytti mustavalkoisuudessaan hyvinkin tutulta, mutta kyseessä on kuitenkin värielokuva. Ja värien käyttöön on todellakin satsattu.

– Luulen, että elokuvantekijät ovat kamppailleet värien kanssa aina siitä asti, kun Alfred Hitchcock siirtyi mustavalkoisesta väriin, enkä totta puhuen usko, että hän koskaan onnistui siinä, niin röyhkeältä kuin tämä kuulostaakin. Vasta Stanley Kubrick todella löysi tavan hyödyntää väriä oikealla tavalla; hän tajusi, että värin poistaminen voi olla aivan yhtä dramaattista kuin sen käyttäminenkin. The Spiritissä Stu Maschwitz, Bill Pope (kuvaaja) ja minä olemme yrittäneet ilmaista värillä tunnetilaa ja sävyä realistisuuden sijaan. Olen kyllästynyt elokuviin, joissa voi nähdä väripommien hyökkäävän jatkuvalla syötöllä. Mieluummin katson väriä käytettävän sellaisena, kuin se parhaimmillaan on: aseena.

Elokuvan värioppia Miller katsoo saaneensa juuri Rodriguezilta Sin Cityn yhteydessä.

– Opin häneltä hyvin samankaltaisia asioita, joita opin tehdessäni Sin City -sarjakuvaa. Sarjakuvassahan imettiin ensin väri kokonaan pois ja sen jälkeen se tuotiin takaisin valikoidusti. Tällä tavoin opin värin todellisen voiman. En haluaisi tuntea olevani kuin jossain karkkikaupassa, kun katson elokuvaa. Silmissäni sumenee, jos näen elokuvassa jatkuvasti liikaa värejä. Joten tässä elokuvassa värejä käytetään hyvin harkitusti ja tarkoituksenmukaisesti.

Entä mistä johtuu, että Frank Miller päätti tehdä elokuvan Eisnerin sarjakuvasta eikä omastaan? Will Eisner menehtyi alkuvuonna 2005 vaikean ohitusleikkauksen aiheuttamissa komplikaatioissa. DC Comics järjesti suurelle sarjakuvailijalle muistotilaisuuden, jossa mahdollinen kunnianosoitus tuli puheeksi.

– Minulta kysyttiin, tekeekö joku The Spirit -elokuvan ja sanoin: ”ei missään tapauksessa”. Kävelin tilanteesta ja ehdin muutaman metrin päähän, kun käännyin ja sanoin: ”kukaan muu ei koske siihen!”. Se oli alunperin tarvetta suojella. En halunnut, että rakkaan ystäväni ja suuren neron työ pilattaisiin. Sen jälkeen kävin työn kimppuun ja aloin miettiä, miten se oikein pitäisi toteuttaa. Päädyin yhteistyöhön Deborahin (Del Prete) kanssa, hän on ollut kanssani lähtöruudusta asti.

Kyseessä ei siis ole pelkkä elokuva, vaan kunnianosoitus yhdelle arvostetuimmista sarjakuvataiteilijoista.

– Sana tribuutti, kunnianosoitus, on hankala termi ja ainoa tapa haastaa se on olla tekemättä mitään monumenttia. Monumentti ruostuu, se on rakennettu juhlistamaan vanhaa työtä. Se, mitä minä haluan juhlistaa, on tämän taiteilijan energia, joka hänellä oli parikymppisenä, kun hän käsitteli sarjakuvia ensimmäisiä kertoja ja heittäytyi siihen täysillä mukaan – hänen aikansa tekniikalla, kuten kumiliimalla ja tussilla. Minulla taas on Maschwitz (visuaaliset efektit) ja Pope (kuvaaja), sekä tekniikka. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että jos en kertoisi hänen tarinaansa nykytekniikan avulla, Eisner varmasti nousisi haudastaan ja kävisi kimppuuni. Ei se olisi kunnianosoitus. Tämä elokuva on yhtä tuore kuin hänen sarjakuvansa oli aikanaan. No, odotan mielenkiinnolla hänen tuomiotaan, kun joku päivä tapaamme tuolla yläkerrassa. Katsotaan.

Lue myös Frank Millerin haastattelun toinen osa.

Haastattelu: Scott van Beever
Suomennos ja teksti: Henri Lassander
Kuvat Milleristä: (c) Sony Pictures / Lewis Jacobs