Haastattelu: Tolkien-ohjaaja Dome Karukoski sai huomautuksen, kun pisti Hollywood-tähdet kiipeämään puuhun
Tolkienin ohjannut Dome Karukoski myöntää itse ensimmäisenä, että päästäkseen tekemään tasokasta Hollywood-elokuvaa, tarvitaan taidon lisäksi myös reippaasti tuuria.
Dome Karukosken ohjaaman Tolkien-elokuvan pressitilaisuudessa on paikalla melkoinen määrä toimittajia. Se on itsestäänselvää, sillä J.R.R. Tolkienin nuoruudesta kertova teos on Karukosken ensimmäinen Hollywood-elokuva. 20 miljoonan dollarin budjetista ja Taru sormusten herra – sekä Hobitti -kytkyistä saa väännettyä vaikka kuinka monta myyvää lööppiä ja otsikkoa.
Jos ja kun leffa menestyy, niin silloin viimeistään lähdetään torille, eli myydään vielä kasoittain iltapäivälehtiä.
Omaa vuoroani odotellessani näprään kännykkää, päätyen Karukosken Instagram-sivuille. Sieltä löytyy useampi kuva, jossa Las Vegasin WonderCon-tapahtumassa nimmareita jakavan ohjaajan luo kiemurtelee melkoisen pitkä jono intohimoisia Tolkien-faneja cosplay-asuissa, sitä porukkaa, joka on ehkä vaikein voittaa puolelleen. Haltijoiksi ja hobiteiksi pukeutuneet ihmiset huomauttavat taatusti, jos löytävät elokuvasta virheitä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Dome Karukoski on ollut jo vuosikausia julkisuuden henkilö. Miltä tällainen julkisuus ja huomio tuntuu?
– Noita kuvia edeltävänä päivänä meillä oli leffan tiimoilta keskustelupaneeli, jossa paikalla oli monta tuhatta ihmistä. WonderCon oli hieno kokemus, jossa jengin cosplay-asut sun muut olivat aivan viimeisen päälle. On todella tärkeää, että kovimmat Tolkien-fanit ovat pitäneet elokuvasta, Karukoski sanoo.
– Tähtikulttuuri Hollywoodissa on omituista. Minun ja näyttelijöiden kanssa kulki koko ajan kaksi turvamiestä. Tai itse asiassa he kävelivät vähän matkan päässä, ettei heihin kiinnitettäisi huomiota. Voi kuulemma olla provosoivaa, jos he ovat liian lähellä. Moinen tuntuu todella kummalliselta, ohjaaja jatkaa.
Tolkien on elokuvana melko perinteinen tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Helposti pureksittava, mutta ei kuitenkaan mikään yltiökorni Hollywoodin pullamössö. Jos leffan alussa vilahtaa vaikkapa A24:n, Focus Featuresin tai Fox Searlightin logo, niin se on usein lupaus laadusta. Tolkien on juurikin Fox Searlightin tuotos.
Oliko tuotantoyhtiöllä merkitystä?
– Esimerkiksi kun Toronton elokuvajuhlilla näytettiin mun aiempia elokuvia, niin huomasin katsojalistauksista heidän edustajiensa käyneen näytöksissä. Isoilla lafkoilla on töissä tyyppejä, joiden hommana on pysyä kartalla esimerkiksi siitä, mitä eurooppalaisessa elokuvassa tapahtuu. Siellä jonkun duuni on vain katsoa sen seitsemän uutta elokuvaa päivässä ja merkata kiinnostavat tekijät ylös.
– Olin ollut yhteydessä Fox Searchlightiin aiemminkin parin projektin tiimoilta. Kun heiltä on tullut käsiksiä luettavaksi, niin mun agentti on merkannut ne erikseen – lue tämä ajatuksella! Ne ovat tarkkoja laatubrändistään, eivätkä julkaise paskaa. Minunkin tekemisiäni ne olivat seuranneet jo vuosia. Ei nyt sentään henkilökohtaista elämää, mutta taatusti varmistaen, ettei mulla ole vaikkapa huumeongelmaa.
Dome Karukoski, kuten suunnilleen jokainen muukin suomalainen elokuvantekijä, on manannut monta kertaa kotimaisen elokuvan perinteisiä ongelmia – aina on liian vähän aikaa ja rahaa. Yhdysvalloissa molempia on enemmän, mutta Karukoski kertoo joidenkin asioiden toimivan silti Suomessa helpommin.
– Välillä tuli ikävä vapautta vaan ottaa kamera olalle ja tehdä. Tolkien-elokuvassakin koneisto oli niin massiivinen, että kaikessa kesti ja kesti. Jos näin upean auringonlaskun, jonka halusin kuvata heti, niin ei onnistu. Kaikesta pitää sopia etukäteen, jotta turvallisuusasiat ja vakuutukset ovat kunnossa, ettei jokin maksa liikaa ja niin edelleen. Jos ihailen auringonlaskua, niin Suomessa assari hoitaa homman heti ja se kuvataan. Yhdysvalloissa tuottaja tulee kysymään, että haluanko kuvausaikatauluun merkinnän auringonlaskusta, jolloin sille voidaan varata aikaa vaikka seuraavana päivänä. Silloin se hetken magia on jo ehtinyt kadota.
Karukoski alkaa kuitenkin kehua miten mukavaa työnteko suuren produktion parissa oli, hehkuttaen erityisesti kohtausta, jossa pääosien esittäjät Nicholas Hoult ja Lily Collins istuvat puussa ja heihin osuva luonnonvalo on juuri oikeanlainen. Maagisia hetkiä saatiin tallennettua myös ilman suurempaa suunnittelua.
– Mutta mehän saatiin turvallisuuspuhuttelu sen takia, apulaisohjaaja Antti Lahtinen huikkaa nauraen viereisestä pöydästä.
– Ai niin, me vaan laitettiin näyttelijät puolentoista metrin korkeuteen puuhun. Apua, nehän voi vaikka tippua sieltä, Karukoski hekottaa.
– Ei se ihan noin mennyt. Mä oon harrastanut 15 vuotta kiipeilyä ja kävin kaiken heidän kanssaan läpi. Mistä voi kiivetä, onko heillä turvallinen olo puussa ja niin edelleen. Arvioin tilanteen turvalliseksi, mutta tuotannon turvallisuuspäällikön mukaan arvioni oli väärä, Lahtinen korjaa.
– Totta. Saimme varoituksen, mutta myös upean kohtauksen, joka ei olisi onnistunut rikkomatta vähän sääntöjä, Karukoski tunnustaa nauraen.
Moni kotimaassaan menestynyt ohjaaja saattaa pettyä lähtiessään Hollywoodiin, vaikka saisikin työtarjouksia. Ne ovat usein tyyliltään jotain aivan muuta kuin mistä ohjaaja on opittu tuntemaan, mutta saadakseen jalan oven väliin voi päätyä tekemään ties mitä kuonaa, vaikka aiempi tuotanto olisi pelkkää laatua.
Karukoski myöntää heti, että hänellä kävi melkoinen mäihä Tolkienin kanssa. Ohjaajalla on ollut varaa jopa valita ja kieltäytyä tarjotuista töistä.
– Tässä ammatissa täytyy olla aina tuuria matkassa, riippumatta siitä missä työskentelee. Onneksi olen vuosien varrella oppinut myös kieltäytymään hommista jos projekti ei tunnu sataprosenttisesti hyvältä, myös Hollywoodissa. Juuri viime viikolla sain oikein hyvän kässärin, josta kieltäydyin. Jokin sisälläni sanoi ei. Näin on käynyt parin projektin kohdalla. Käsikirjoitus olisi mahdollistanut hienon leffan, mutta kun olen nähnyt valmiin teoksen jonkun muun ohjaamana, niin lopputulos ei ole ollut kovin kummoinen.
Vuoden 2013 Leijonasydän-leffa ei päässyt Pohjois-Amerikassa laajempaan levitykseen, mutta monet alan ammatilaiset näkivät sen. Dome Karukoskelle tuli jo silloin useita työtarjouksia. Hän on tyytyväinen, ettei lähtenyt vielä silloin tekemään Hollywood-elokuvaa.
– Jos oisin vain napannut jonkin projektin, niin se olisi ehkä jeesannut Tom of Finland -elokuvan rahoittamista ja levitystä. Koska en tarttunut silloin työtarjouksiin, niin ehdin ennen Tolkienia oppia millaisia ihmiset ovat, keneen Hollywoodissa voi luottaa ja keneen ei.
Jos Tolkienista tulee jättimenestys, niin se saattaa avata Dome Karukoskelle ovet megabudjeteilla tehtävien elokuvien pariin. Yli sadan miljoonan dollarin budjeteilla tehdään nykyään lähinnä supersankarielokuvia, jatko-osia aiemmille menestysleffoille tai esimerkiksi James Bondeja. Karuskoski ei ole varma lähtisikö tekemään moista, vaikka tilaisuus joskus tulisikin vastaan. Tuon kokoluokan tekeleet eivät ole ohjaajan, vaan tuottajien elokuvia.
– Mulla oli nuorena vinot pinot Spider-Man -ja X-Men-sarjiksia, mutta megabudjetin elokuvissa ohjaajan oma visio hukkuu kaiken muun alle. Bondien tuottaja Barbara Broccoli kuulemma kunnioittaa ohjaajaa taiteilijana, mutta niidenkin elokuvien kaava on aina samanlainen.
Tulevaa Karukoski ei halua ennustaa, eikä myöskään kertoa mahdollisista uusista projekteistaan, joita on tällä hetkellä työn alla ilmeisesti useita.
