Haastattelu: Tommi Korpela ja Miehen työ

Vaikka näyttelisi miten synkkää roolia tahansa, kannattaa pitää humoristinen alavire mukana. Näin neuvoo Tommi Korpela, joka on pääosassa Aleksi Salmenperän uudessa elokuvassa Miehen työ. Kaista keskusteli näyttelijän kanssa piippuhuumorista, elokuvan tragikoomisesta luonteesta ja siitä, kuinka näyttelijät ovat usein pohjimmiltaan ujoa sakkia.

38-vuotiaalla Tommi Korpelalla on takanaan pitkä ura niin teatterissa, televisiossa kuin elokuvissakin. Miehen työ on kuitenkin ensimmäinen kokoillan elokuva, jonka pääosa on langennut hänen harteilleen. Ohjaaja Aleksi Salmenperän toinen elokuva kertoo Juhasta, miehestä, joka on valmis menemään uskomattoman pitkälle ollakseen paljastamatta vaimolleen, että on saanut potkut töistä.
”Aleksi soitti mulle kotiin ja lähetti sitten käsikirjoituksen. Luin sen ja naureskelin. Aika pian päätin, että lähden mukaan, jos se vain suinkaan onnistuu”, Korpela muistelee.
Elokuvan muissa päärooleissa nähdään Juhan alkoholisoituneena taksikuskikaveri Ollina Jani Volanen ja Katja-vaimona Mari Heiskanen. Ennen kuvauksia kolme pääosan esittäjää pitivät kuukauden mittaisen harjoitusjakson yhdessä ohjaajan kanssa, jonka aikana virittäydyttiin samalle taajuudelle.
”Onhan se mahdollista, että Janin valintaan vaikutti se, että me on näytelty paljon yhdessä. Aleksi piti pääparin kemiaa tärkeänä”, Korpela kertoo.

Miehen työ on synkkä draama, josta ei kuitenkaan puutu huumoria. Niin Korpela ainakin uskoo.
”Komiikka on hyvin hienovaraista ja tummaa, ja se varmasti jakaa mielipiteet. Ei tässä räjähdä lattialle nauramaan, mutta sille voi myhäillä. Sellaista älykästä piippuhuumoria.”
Elokuvan kuvausten aikana näyttelijät ja ohjaaja – jota Korpela luonnehtii ”rohkeaksi ja kunnianhimoiseksi nuoreksimieheksi” – purkittivat myös koomisempia versioita kohtauksista, mutta moiset rönsyilyt nipsaistiin pois leikkausvaiheessa.
”Arvostan sitä, että elokuva ei kosiskele huumorilla. Se kääntyisi helposti itseään vastaan”, Korpela sanoo.
”Muutenkin pitää nostaa hattua Aleksille ja leikkaaja Samu Heikkilälle, jotka ovat koonneet tästä tiukan kokonaisuuden. Luotan heidän valintoihinsa ihan täysin.”

Hän uskoo, että komedia ja draama kulkevat näyttelijäntyössä käsi kädessä. Hän yrittää saada hauskoihin rooleihin vakavan pohjavireen ja vastaavasti kaivaa komiikkaa esiin kaikkein traagisimmistakin rooleista, koska se tekee hahmoista moniulotteisempia ja uskottavia.
”Olen teatterissa huomannut, että komiikka on hyvä samaistumiskeino. Vaikka olisi millainen kusipää, se näyttää inhimillisemmältä, jos on vähän huumorintajua”, Korpela sanoo.
Miehen työn Juha on hänen mielestään tragikoominen hahmo. Juhan toimet ovat älyttömiä ja epäloogisia, mutta virheellisyydessäänkin inhimillisiä ja mahdollisia.
”On koomista, että se tekee niin pitkän mutkan. Se olisi voinut tulla kotiin saatuaan potkut, kertoa mitä kävi ja kysyä mitä kuuluu.”
Korpela virnistää ja jatkaa: ”Mutta siinä tehtiin muutaman viikon reissu ennen kuin se pystyi siihen.”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Salmenperä kertoo elokuvan lehdistömateriaaleissa laittaneensa Juhan epäonnistumaan kaikessa, missä hän itse pelkää epäonnistuvansa. Elokuvan kantava teema on siis häpeä ja sen peitteleminen.
”Ei tarvinnut kauan tuollaista kiusaantumista ja häpeää hakea. Se on hyvin ominaista luonteelleni”, Korpela sanoo.
Tuntuu ristiriitaiselta, että yleisölle esiintymisellä elantonsa tienaava ihminen pitäisi itseään nolostelevana tyyppinä, mutta niin vain Korpela vakuuttaa asian olevan.
”Se on ammatin skitsofreniaa. Suurin osa näyttelijöistä on kuitenkin pohjimmiltaan sulkeutuneita ja epävarmoja. Esiintymällä varmaan yrittää todistaa jotain; ’Look at me, I’m a human too'”, hän myhäilee.

Kuvat: Malla Hukkanen