Haastattelu: True Grit -tähti Matt Damon rakastaa Clint Eastwoodin lännenelokuvia

” Rakastan länkkäreitä. Viime aikoina suosikkini on ollut Armoton (1992), katsoin sen aivan äskettäin taas kerran. Ja muutenkin aiemmat Clint Eastwoodin leffat, kuten Kalpea Ratsastaja. Olin yläasteella, kun se ilmestyi”, toteaa Matt Damon, joka näyttelee texas rangeria Coenin veljesten elokuvassa True Grit – Kova kuin kivi.

Pelkuri nimeltä Tom Chaney (Josh Brolin) on kylmäverisesti ampunut 14-vuotiaan Mattie Rossin (Hailee Steinfeld) isän, ja tyttö on päättänyt viedä tappajan oikeuteen. Hän värvää avukseen liipaisinherkän juopon sheriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) ja ryhtyy, miehen vastalauseista huolimatta, metsästämään Chaneya. Isän veri vaatii tyttöä ajamaan rikollisen intiaanien alueelle ja löytämään hänet ennenkuin Texasin ratsupoliisi LaBoeuf (Matt Damon) nappaa Chaneyn ja vie hänet Texasiin vastaamaan toisen miehen murhasta.

Tässä lähtökohta Coenin veljesten käsikirjoittamalle ja ohjaamalle True Grit – Kova kuin kivi -elokuvalle, joka ilmestyy dvd- ja Blu-ray-muodossa keskiviikkona 29. kesäkuuta. Charles Portisin romaaniin perustuva tarina filmattiin ensimmäisen kerran jo 1969 ja sen pääosaa esitti ainoan Oscar-pystinsä roolista pokannut John Wayne.

Matt Damon, mitä mieltä olet tuosta ensimmäisestä filmatisoinnista?

– En itse asiassa ole nähnyt sitä. Olen yrittänyt, mutta en ole vieläkään saanut tilaisuutta. Kun Coenit lähestyivät minua tämän projektin tiimoilta, he sanoivat keskittyvänsä nimenomaisesti kirjaan. Ei heitä kiinnostanut tehdä elokuvan uusversiota. Kun kerron esittäväni Glen Campbellin roolia, minulta kysytään ensimmäiseksi, aionko myös laulaa. En. Kyllä me tehdään nyt jotain erilaista.

Eli sen sijaan, että Coenit olisivat antaneet sinulle alkuperäisen DVD:n, he antoivatkin sinulle Charles Portisin kirjan?

– Nimenomaan. Tajusin varsin pian, kuinka loistava teos se onkaan. Siinä painoksessa, jonka sain, oli essee kirjan lopussa, jossa sanottiin, että kirjasta luultavasti tulisi osa kaanonia ja tärkeä teos amerikkalaisessa kirjallisuudessa. Mutta kun Wayne-leffa tehtiin, kirjaan lyötiin popkulttuurin leima ja sen suosio lakosi. Nyt Joel ja Ethan Coen lukivat kirjan ja rakastuivat siihen. Ja kun minä olin lukenut kirjan, aloin suositella sitä ihmisille. Coenit tekivät käsikirjoituksen mielestäni tosi fiksusti, eli he ottivat mahdollisimman paljon Charles Portisin dialogia. Se on aivan olennainen juttu kirjassa. Hän kirjoittaa kauniisti, mutta hänellä on aivan erityinen korva dialogille.

Onko elokuvassa klassisia Coen-elementtejä?

– On! Esimerkiksi kirjassa LaBoeuf ei puraise kieltään – se on vain Joelin ja Ethanin omaa huumoria. Tiedäthän: ”Mitä jos koitetaan katkaista tuon hölösuun kieli, kun sitä ei muuten saada hiljaiseksi?”

Mikä on suosikkisi Coenin elokuvista?

– Rakastan Big Lebowskia. Menetetty maa oli nerokas, samoin Mies joka ei ollut siellä. Miller’s Crossing, Blood Simple,Arizona Baby, Fargo… Näissä kaikissa on ne repliikit. Tuossa yksi päivä olin kuvauksissa ja luimme käsikirjoituksia. Joku sanoi jotain jostakin diilistä ja minä vastasin, ”This is my deal Wade”. Tiedäthän, se replikki Fargosta. Kaikki alkoivat heti nauraa! Leffa on 20 vuotta vanha, mutta se on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Entä onko sinulla jotakin suosikkia lännenelokuvista?

– Rakastan länkkäreitä. Viime aikoina suosikkini on ollut Armoton (1992), katsoin sen aivan äskettäin taas kerran. Ja muutenkin aiemmat Clint Eastwoodin leffat, kuten Kalpea Ratsastaja. Olin yläasteella, kun se ilmestyi.

Entä miltä tuntui näytellä Jeff Bridgesin kanssa? Teillähän on kilpailevat roolit.

– Jeffin kanssa oli tosi hauskaa tehdä töitä. Hän on aivan riemastuttavassa tilassa näytellessään, sen voi oikein tuntea. On näyttelijöitä, jotka saavat energiansa negatiivisuuden kautta, eikä siinä mitään, kyllä sekin toimii. Toiset taas käyttävät positiivista energiaa ja Jeff on ehdottomasti yksi heistä. Hänen kanssaan on tosi hauska näytellä.

Luin jostain, että inspiraatiosi tähän elokuvaan oli Tommy Lee Jones?

– Kyllä. Tein hänen kanssaan tv-leffan 1994 (The Good Old Boys), hän ohjasi sen kotiseudullaan länsi-Texasissa. Siellä tapasin itse asiassa Joel Coenin ensimmäistä kertaa, koska hänen vaimonsa Frances McDormand näytteli myös elokuvassa. Olimme pikkukaupungissa koko kesän. Tommy oli hieno esikuva minulle ja häntä on hauska kuunnella. Hän tietää paljon ja kun olet samassa huoneessa hänen kanssaan, hän vie kaiken tilan, hän on keskipiste. Hänessä on sellaista opettajan luonnetta. Saatoimme pelata tietovisailuja ja sanoa esimerkiksi ”Skotlannin historia”, jolloin Jones alkoi kertoa meille Skotlannin historiasta. Niinpä me nyt keksimme, että mitäpä jos LaBoeuf on samanlainen kuin Tommy Lee, mutta ilman sisältöä. Ajattelimme, että se voisi olla hauskaa.

Mainitsit tuossa aiemmin Armottomat. Mitä mieltä olet lännenelokuvien evoluutiosta? Niistä on tullut nykyään varsin raakoja ja synkkiä. Armottomat voisi olla ensimmäinen ”post-moderni” länkkäri – mihin sijoittaisit Kova kuin kivi -elokuvan tässä evoluutiossa?

– En tiedä. En tiedä vielä, onko se niin uskollinen filmatisointi kuin se voisi olla, joten en näe sitä post-modernina länkkärinä. Tosin kuvauksellisesti se on hyvinkin uskollinen – kuvaajamme Roger Deakins teki todella kaunista jälkeä. Ehkä minulla on kymmenen vuoden päästä jonkinlainen käsitys, miten elokuva sijoittuu, mutta juuri nyt elokuva on niin kirjan näköinen kuin meidän oli mahdollista tehdä.

Sinulla on neljä tytärtä. Haluaisitko, että heistä kasvaisi yhtä tärkeileviä ja yritteliäitä kuin Mattie Ross?

– Mattie todella on yritteliäs. Erityisesti pidän hahmossa siitä, että hän on uskomattoman fiksu ja terävä, mutta hän ei vieläkään tunne maailmaa. Hän on vielä tyttö, joka menee juttelemaan hevoselleen. Pieni tyttö, joka on juuri astumassa aikuisuuteen. Miehet hänen ympärilllään taas tietävät, miten kauhea paikka maailma on, ja yrittävät suojella häntä. Omien lasteni näkökulmasta, luulen että tämä on loistava kasvukertomus. Mattie on 14-vuotias ja luulen, että me tosiaan holhoamme lapsiamme liikaa. Se on hankala juttu. Sitä haluaa, että lapsillaan on turvallinen tunne itsenäisyydestä ilman, että heitä tukehduttaa. Että he olisivat vapaita, mutta myös turvassa. Yritän kasvattaa heistä vahvoja naisia.

Kuuluisuus ei tunnu muuttaneen sinua. Antoiko joku sinulle urasi alussa vinkkejä, miten suhtautua julkisuuteen?

– Ei. En vain tiedä mitään toista tapaa olla. Yritän lähinnä elää mahdollisimman normaalia elämää.

Kenen ohjaajan kanssa haluaisit työskennellä jatkossa?

– Niitä on paljon… Ben Affleck. Hänellä on jo työn alla tarina, mutta hän ei ole vielä käsikirjoittanut sitä, joten siihen on vielä matkaa. Sekin on kirjaan perustuva filmatisointi, kahdesta baseball-syöttäjästä 70-luvulla. Olen ollut onnekas ja päässyt työskentelemään loistavien ohjaajien kanssa. Coenit, Paul Greengrass, Clint Eastwood, Soderbergh… Niin kauan kuin nämä ihmiset tarjoavat minulle töitä, olen onnekas. Valitsen tai olen valitsematta roolini yleensä ohjaajan perusteella.

Olet tehnyt töitä monen loistavan ohjaajan kanssa. Mikä tekee Coenin veljeksistä niin erityisiä?

– He tekevät kaiken niin korkealla tasolla. He tunnistavat hyvän tarinan, kuten tämäkin adaptaatio osoittaa. Olen itsekin käsikirjoittanut ja tunnistan, jos käsikirjoituksessa on jotain erityistä. He myös tekevät storyboardin eli kuvakäsikirjoituksen valmiiksi ennen kuvauksia ja antavat sen näyttelijälle, niinpä minäkin tavallaan näin elokuvan ennen kuin se oli tehty. Kuvauksissa he ovat kuitenkin avoimia ehdotuksille ja tarkkalevat koko ajan mitä ihmiset tekevät ja muuttavat käsikirjoitusta uuden tiedon valossa. En tiedä, miten kukaan pystyy tekemään kaikki ne vaiheet niin korkeatasoisesti. Minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että tästä ei nyt tulekaan mitään. Veljeksillä oli täydellinen kontrolli koko projektin ajan.

Mitä eroa on Joel ja Ethan Coenilla?

– En edes tiedä. Suurin osa heidän luovista keskusteluistaan tapahtuu silloin, kun kukaan muu ei ole läsnä. Silloin he käyvät myös läpi mahdolliset murheensa. He ovat jo kuvakäsikirjoittaneet koko elokuvan, joten he ovat myös keskustelleet kuvaamisesta syvemmällä tasolla. Siinä vaiheessa, kun kuvaukset alkavat, heidän välillään ei ole minkäänlaista kitkaa. Heidän palautteensa ja huomionsa ovat aivan identtiset. Jos tekee kohtauksen vain toisen kanssa ja saa palautetta, ja myöhemmin toiselta, ne täsmäävät aivan täysin. Se on uskomatonta. Ennen kuvauksia mietin, kuinka homma mahtaa toimia kahden ohjaajan kanssa. Mutta jos heidän välillään oli koskaan mitään erimielisyyttä, niin sekin oli pinnallisista asioista, jotka selvitettiin nopeasti. Minkäänlaisia ego-ongelmia ei ollut olemassakaan.

Entä milloin näemme Matt Damonin ohjaajana?

– Haluaisin kyllä kovastikin ohjata, olen jo etsistkellyt  sopivaa projektia. Tiedän jo, että ensimmäisellä ohjaustyölläni tulee olemaan iso vaikutus seuraaviin, joten yritän olla varovainen parin ensimmäisen ohjauksen kanssa. Minulle ohjaaminen on vähän kuin näyttelemistä. Lisäksi minun täytyy varmaan käsikirjoittaa leffa itse, koska eihän kukaan lähetä käsikirjoitustaan kokemattomalle ohjaajalle. Ben teki esikoisohjauksensa tosi viisaasti, hän valitsi kaksi tarinaa ja teki ne lapsuudenystävänsä kanssa. Minulle kysymys on lähinnä ajasta. Jos en ole kuvauksissa, olen perheeni luona. Niinpä minun täytyy vain raapia aika jostakin ja kirjoittaa elokuva.

Tässä elokuvassa on piiskauskohtaus, jollaista ei ole pitkään aikaan nähty…

– Tai et vaan myönnä!

…mutta miten teitte sen? Oliko Haileella (Steinfeld) takapuolisuojaukset, näytät piiskaavan häntä todella kovaa.

– Totta kai. Minä ja Jeff olemme molemmat isiä, joten emme ikipäivänä löisi tyttöä tuolla tavoin. Mutta se on todella hauska kohtaus. Hahmoni hämmentyy tytön takia niin pahasti, ettei keksi muuta keinoa käsitellä tilannetta, joten hän piiskaa. Haileella oli tottakai asianmukaiset suojaukset. Ja piiskaamisen piti näyttää riittävän rajulta, jotta se motivoisi Jeffin uhittelemaan minua aseella.

Entä miten ratsastaminen sujui?

– Käytimme samoja kasvattajia kuin aiemmassa elokuvassani All the Pretty Horses, jota kukaan ei ole tainnut nähdä. Sen kuvauksia varten olin tutustunut hevosiin jo joitain viikkoja aiemmin. Nämä hevoset ovat niin hyviä, ja niiden kasvattajat ovat niin hyviä, että sitä näyttää hyvältä vaikkei ei tietäisi tuon taivaallista ratsastamisesta. Ja se on täysin turvallista, hevoset ovat hyvin rauhallisia. Ne eivät hätkähtäisi edes laukausta, vaikka se tulisi aivan korvan juuresta. Joten ratsastaminen tässä leffassa oli vähän kuin ”Hevoset keltanokille”. Satulahiertymältä ei tosin voinut välttyä. Kyllähän sitä käveli hassusti pari päivää kuvausten jälkeen.

Suomennos: Henri Lassander