Haastattelussa kovassa nosteessa oleva Kill List -ohjaaja Ben Wheatley

04.05.2012 13:58 | Kalle Kinnunen

Brittiohjaaja Ben Wheatleyn nimi ei ole vielä välttämättä tuttu, mutta se kannattaa painaa mieleen. Jotkut ehkä näkivät Wheatleyn toisen elokuvan Kill Listin jo dvd:ltä tai viime syksynä Espoo Ciné -festivaaleilla. Mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sen parempi. Toisille katsojille Kill List on kokemuksena kuin vuoristorata, joillekin ärsyttävä, ja monille taatusti vastenmielinen.

Tsekissä Karlovy Varyn festivaaleilla yleisöstä viidennes poistui teatterisalista, kun Kill Listin ensimmäinen murhakohtaus pamahti kankaalle.

”Hyvä!”, ohjaaja-käsikirjoittaja Ben Wheatley sanoo. Hän nauraa päälle.

”Eikö ollut hauskaa? Sama juttu kuin surffailet netissä, ja yhtäkkiä näet vahingossa jotain vastenmielistä ja älähdät, että voi helvetti. Yleisö kuvittelee, että elokuvantekijällä olisi sen verran järkeä, ettei hän tekisi katsojille tällaista temppua. Siksi se järkyttää.”

Mikään vitsi tai pelkästään shokeilla leikkivät kauhuhalpis ei Kill List ole. Wheatleyn oivallus on sekoittaa tuttuja lajityyppejä ja yllättää katsoja yhä uudelleen.

Kill List alkaa ihmissuhdedraamana, jossa kaksi pariskuntaa viettää iltaa ja nauttii päivällistä. Hiljalleen selviää, että illan isäntä on jonkinasteisista traumoista kärsivä sotaveteraani – ja tekee nyt palkkamurhakeikkoja. Eräänä päivänä miehet lähtevät hommiin. He saavat tappotehtävän, joka ei lopulta suju ihan kuten piti. Elokuva muuttuu draamasta trilleriksi – ja pian kauhutarinaksi, vaikka mitään yliluonnollista ei tapahdu. Tai ehkä tapahtuukin.

”Halusin katsojien todella samastuvan, asettuvan päähenkilöiden asemaan. Panokset kovenevat, jos päähenkilöt ovat uskottavia. Yleensä toiminta- ja kauhuelokuvissa selitellään paljon juonta, ja itse henkilöt ovat toissijaisia. Teinejä murhataan, he ovat tylsiä tyyppejä, katsoja siirtyy murhaajan puolelle, koska hän on ainoa kiinnostava hahmo”, Whatley pohtii.

”Kill Listin asetelma on päinvastainen.”

Eikä juonta väännetä rautalangasta. Se ei ole aivan selkeä.

”Selitteleminen on kauhean tylsää”, Wheatley toteaa. ”Käsikirjoituksen ideat lähtivät omista unistani. Elokuvan näytösten jälkeen olen kuullut katsojilta, että hekin ovat nähneet unia samantapaisista asioista: oudoista kulttimenoista metsissä, tunneleissa ryömimisestä. Ehkä ne ovat lajimuistia, ikiaikaisia ihmisten pelkoja.”

Kill List on erikoinen yhdistelmä realismia ja kirjaimellisesti painajaismaisia tilanteita.

”Mitä pelkäämme eniten? Tuntematonta. Voimakkain jännite syntyy siitä, ettei tiedä. Siksi Lost oli niin hyvä sarja alkupuolellaan. Mitä enemmän tapahtumia selitettiin myöhemmillä tuotantokausilla, sitä vähemmän Lostilla oli vetovoimaa. Mutta niin pitkään kun epätoivoisesti haluat tietää, mistä on kyse, ja luotat, että tekijät kyllä paljastavat sen joskus – niin pitkään olet sarjan tai elokuvan lumoissa.”

Sekä Kill Listin väkivalta että omalaatuinen, usein arkisen realistinen tyyli tuovat mieleen Quentin Tarantinon esikoiselokuvan Reservoir Dogs. Sen järkyttävyydestä puhuttiin parikymmentä vuotta sitten. Korvanleikkuukohtaus oli monille liikaa – vaikka siinä ei oikeastaan näytetty mitään.

Wheatley kertoo rakastavansa Tarantinon elokuvia. Kill List ei kuitenkaan sijoitu niiden yliviritettyyn maailmaan, joka vilisee elokuvaviittauksia ja Adolf Hitleriä voidaan ampua konepistoolilla naamaan, kuten Kunniattomissa paskiaisissa. Kaikki, mitä Kill Listissä tapahtuu, voisi olla totta – lopun mielettömät kulttirituaalitkin, joiden yhteyden tyrmäävään brittiläiseen okkultismikauhuklassikkoon Uhrijuhla (1974) Wheatley myöntää avoimesti.

Päähenkilöt eivät ole yksiselitteisesti hyviä tyyppejä.

”Monissa elokuvissa palkkamurhaajat ovat suuria sankareita. Tosiasiassa he ovat paskiaisia, jotka ottavat ihmisiä hengiltä”, Wheatley pohtii.

”Halusin myös pistää yleisön tilille: kun joku murhataan raa’aasti, nautitteko tosiaan tästä? Toisaalta elokuvani ei ole kovin väkivaltainen, jos sitä vertaa Pelastakaa sotamies Ryanin alkukohtaukseen. Se on väkivaltaisinta, mitä olen nähnyt.”

Mutta ensimmäinen todella rankka väkivallanteko, pahoinpitely ja murha vasaralla, on kiistämättä vaikeaa katsottavaa jopa heille, jotka ovat katsoneet kaikki Saw-elokuvat ja vanhemmat splatterit.

”Halusin näyttää väkivallan sellaisena, kuin se todellisuudessa on. Karmeana. Jos ihminen murhataan vasaralla, se on hirveän näköistä ja todennäköisesti aika hidas tapahtuma”, Wheatley toteaa.

”Jos tuollaisen asian näyttää siistittynä, minkälaisen viestin se lähettää?”

Heti perään hän vähän innostuu asiasta.

”Olen kyllä tyytyväinen, että kohtaus toimii niin hienosti. Kun olin saanut leikkaaja Rob Hillin kanssa kasaan ensimmäisen leikkausversion ja katsoimme sen putkeen, kiemurtelimme tuoleillamme. Siitä piti saman tien mennä drinkille pohtimaan, mitä hemmettiä oikein olimme menneet tekemään.”

Alle miljoonan euron budjetilla tehty Kill List oli festivaalimenestys ja nosti Wheatleyn maailmanmaineeseen genre-elokuvantekijänä. Briteissä elokuvan rankkuuskaan ei estänyt valtalehtiäkin vihjaamasta, että hänen kaltaisissaan kekseliäissä ja ennakkoluulottomissa tekijöissä on sikäläisen elokuvan tulevaisuus – ja monet heistä tulevat varsinaisten elokuvakoulujen ulkopuolelta, samoin kuin Suomessa Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola ja Rare Exportsin Jalmari Helander.

”Minä pidän elokuvista Kurosawasta Tarkovskiin ja sitten taas Jackie Chaniin. En erota korkeaa ja matalaa. Ja olen pelannut aika paljon.”

Wheatleyn oma koulu oli mainosten ja musiikkivideoiden tekeminen. Hän on tosin ohjannut television komediasarjojakin.

”Ehkä isoimpia juttuja ovat kuitenkin olleet viraalimainokset.”

Eräs niistä, pelifirmalle tehty, on olevinaan tietokonepeliä pelaavien nuorukaisten kotivideo. Pelaajat haukkuvat pelin hahmoja. Yksi heistä potkaisee oven sisään ja ampuu ivaajansa.

”Tällaisista ideoista jalostui Kill Listin kohtauksiakin”, Wheatley kertoo. Hänen uusi elokuvansa Sightseers saa ensi-iltansa toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla. Monta muuta on tekeillä, osa todennäköisesti Hollywood-studioille.

”Sightseers on todella musta komedia. Mutta ennen kaikkea komedia. Se on eräänlainen road movie tappajapariskunnasta.”

Sitten on I, Macrobane.

”Tieteiselokuva, jossa kaksi nuorisovankilassa koulunsa polttamisesta istunutta kaverusta kohtaa vuosia myöhemmin. Toisesta on tullut uskomattoman rikas ja menestyvä. Hän kertoo olleensa vakoojakin ja paljastaa lopulta keksineensä paitsi internetin, myös aikakoneen. Toinen ymmärtää, että kaveri on aikakoneensa avulla muuttanut koko maailman mieleisekseen. Siitä tulee iso ja kallis.”

Wheatley on suunnitellut myös toiminnallisemman fantasiaspektaakkelin.

”Se on todella iso tieteisleffa, jossa kytät ampuvat hirviöitä öisin. Haulikoita, räiskintää ja poliisien arkea, mutta satiirimeiningillä. Siitäkin on jo sopimukset tehty.”

Työnimi on Freakshift. Erään ennakkokuvauksen mukaan se on yhdistelmä Hill Street Blues -sarjaa ja Doom-pelin maailmaa.

Täytyy vain toivoa, ettei Hollywood kastele Wheatleyn ruutia.

”En tiedä Hollywoodista. Toistaiseksi saan rahoituksen muualtakin. No, se on varmaa, että seuraavat leffat ovat ihan erilaisia kuin Kill List. Olen sen rajuudesta edelleen vähän hämilläni”, Wheatley nauraa.

On tekeillä muuten animaatiokin.

”Nimi on Megaevilmotherfuckers. Siitä tulee uskomattoman väkivaltainen. Kaikkien aikojen rankin savianimaatio.”

Muropaketin uusimmat