Uusimmat

Haastattelussa X-Men: First Class -elokuvan antisankari Michael ”Magneto” Fassbender

30.05.2011 09:26 Muropaketin toimitus

Kolmen X-Men-elokuvan ajan saimme seurata, kuinka Magneto kylvi tuhoa ja pyhää vihaa ihmiskuntaa kohtaan. X-Men: First Classissa näemme Michael Fassbenderin esittämänä, mistä kaikki tuo raivo saikaan alkunsa.

Kuuban kriisin tiimellyksessä, 60-luvun alussa, tapaavat kaksi nuorta mutanttia: Erik Lehnsherr ja Charles Xavier. Katkeralla kostomatkalla oleva Erik ystävystyy idealistisen Charlesin kanssa ja malttaa vielä hetkeksi hillitä itsensä. Miehet ajautuvat kuitenkin törmäyskurssille ja ystävyys leimahtaa liekkeihin. Tuhkan seasta nousee Magneto, väkivahva mutantti, jota alkuperäisessä X-trilogiassa esitti Ian McKellen.

33-vuotias saksalaissyntyinen Michael Fassbender tunnetaan meillä erityisesti Quentin Tarantinon ohjaamasta Kunniattomista paskiaisista, mutta on Fassbender ehtinyt jo monenlaiseen muuhunkin mukaan. X-Men: First Class on kuitenkin hänen ensimmäinen varsinainen blockbusterinsa.

Miten oikein päädyit mukaan, Michael?

– No, sitä tavallista reittiä. Sain käsikirjoituksen luettavaksi ja soitin ohjaaja Matthew Vaughnille. Sitten tein screen-testin Jamesin kanssa, joka oli jo valittu Charles Xavierin rooliin. Ajattelin, että Matthew ja James olivat mielenkiintoinen yhdistelmä, ja kässäri aivan mahtava. Hahmoni Erik toimii koko ajan täydellä höyryllä ja saa säpinää aikaiseksi.

Olet aikaisemmin näytellyt niin sanotusti ”taiteellisemmissa” elokuvissa, mutta tämä on blockbuster, menestysleffa. Miltä tuntui vaihtaa ”lajia”?

– Olen onneksi saanut tehdä molempia. Olen kuitenkin elokuvan ystävä tykkään molemmista ”lajeista”. Kaikissa pyritään kuitenkin hyvään laatuun ja teen itse parhaani sen eteen.

Magnetossa on kompleksisuutta, jota ei normaalisti löydy menestyselokuvan hahmosta…

– No takuulla! Jo avauskohtauksessa näemme henkilön, jolla on selkeä päämäärä ja reipas läjä menneisyyttä takanaan. Hän on henkisesti hyvin haavoittunut ja varautunut. Siinä on jo lähtökohtaisesti paljon tekijöitä. Ja hän on kostomatkalla – se on seikkailuleffalle aivan upea lähtökohta.

– Erik on hyvin monisäikeinen eli ”pyöreä” henkilöhahmo. Roistot, varsinkin fantasiatarinoissa, tuppaavat olemaan sitä klassista sorttia: ilkeä nauru ja kissa sylissä. Erik on mielenkiintoinen, koska pohjimmiltaan hän on hyvä tyyppi. Hän on yrittänyt elää ryhdikkäästi. Hän rakastui Magdaan keskitysleirillä. Hän on jo tutustunut maailmaan, jossa on ennakkoluuloja, rasismia ja ulkopuolisia, joita ei hyväksytä osaksi yhteiskuntaa.

– No, Erik sai Magdan ulos leiriltä ja yritti sitten elää normaalia perhe-elämää. Hän meni naimisiin ja sai tyttären, joka poltettiin roviolla. Sitten Erik sekoaa täysin ja lahtaa koko kylän. Magda taas pelästyy Erikin raivokohtausta ja häipyy. Eli ihmiskunta on pettänyt Erikin – taas. Vaikka sitä ei mitenkään korosteta tai selitetä elokuvassa, pidin tämän koko ajan takaraivossani. Erikillä on perustavanlaatuinen epäluottamus ihmiskuntaa kohtaan.

Mitä tuumasit supersankariasuista ja taistelukohtauksista?

– Pidin niistä kyllä. Se sankariasu myös synnyttää ideoita ja saa mielikuvituksen lentämään. Ensimmäiseksi sitä ajattelee, että ”kypärä päähän ja capuccino tilaukseen”. Minut saattoikin nähdä kuvausten tauoilla kahvin kanssa, potta päässä ja rööki huulilla. No, sitten sitä pitää vaan antaa palaa ja päästää se sisäinen 7-vuotias muksu valloilleen ja nauttia. Ei pidä ottaa itseään liian vakavasti.

– Pidän yhtä lailla toimintaelokuvistakin ja pääsin tekemään tässäkin vähän vaijeritemppuja. Tykkään kokeilla kaikenlaista, kunhan stunt-ohjaaja katsoo sen turvalliseksi. Sehän näissä seikkailupätkissä onkin hauskaa, kun pääsee juoksentelemaan ympäriinsä kunnon lelujen kanssa, sen sijaan että pitäisi kuvitella puunoksaa miekaksi. Tämähän voi olla todella hauskaa, jos vain lapsenmieltä löytyy.

Harjoittelitko Magneton eleitä peilin edessä?

– Ne eleet olivat toki oma juttunsa. Joidenkin suhteen ajattelin, ettei niitä pitäisi liikaa viljellä, koska Erik on vasta oppimassa Charlesilta, kuinka vahva hän voi pahimmillaan ja parhaimmillaan olla. Minulla kyllä oli asuntovaunu täynnä sarjakuvia, joissa Erik on eri asennoissa ja kohtauksissa. Näyttelin häntä pääosin vasenkätisesti, koska useimmissa kuvissa hän käyttää juuri vasenta kättään ”metallikätenä”. Sarjakuvissa oli myös tiettyjä, todella voimakkaita asentoja, joista oli todella paljon apua.

Olitko ennen tätä projektia sarjakuvien ystävä?

– En koskaan oikein päässyt kiinni sarjakuvamaailmaan, mutta kun lähdin mukaan ja aloin lukea niitä, huomasin kuinka monitahoisia ne ovatkaan. Sarjakuvassa on itse asiassa hyvinkin syvällinen sosiaalinen kommentaari kätkettynä fantasiamaailman maskin alle.

Miten näet Erikin ja Charlesin suhteen elokuvassa?

– Erik kunnioittaa suuresti Charlesia ja välittää tästä, se on ihan välitön vaikutelma. Erik on melko epäluottavainen persoona, mutta sen huomaa heti, että jokin Charlesissa vetoaa Erikiin. Toivottavasti yleisö todella tuntee, kuinka suuri menetys tuon ystävyyden särkyminen onkaan. Siitä huolimatta näiden kahden välillä säilyy molemminpuolinen kunnioitus. He ovat kuin kaksi suurta vihollista, jotka vapaa-aikanaan kuitenkin istahtavat alas kupposelle kahvia juttelemaan. Minun mielestäni tuollainen sivistyneisyys on tosi mielenkiintoista.

Moni näyttelijä tekee laajaa taustatyötutkimusta tai metodinäyttelee. Ei tuolla kuitenkaan kovinkaan montaa Magnetismin mestaria ole opiskeltavaksi. Eli 50 vuotta taustatarinaa täytyy olla aikamoinen taivaanlahja.

– No tottahan se auttaa. Vaikea kuvitella toista yhtä tiivistä elämäkertaa. Kyse oli ihan vain siitä, mitä kaikkea voisin hyödyntää tässä projektissa ja mitä piti jättää pois – oli kuitenkin hyvä pitää esillä hahmon selkeimmät ominaisuudet, kuten älykkyys ja häikäilemättömyys, sekä sinnikkyys. Sanoisin myös viehätysvoima, mutta toisaalta Erik manipuloi vain kun se on tarpeen.

Tuo viehätysvoima Erikissä on mielenkiintoinen. Matthew Vaughn sanoo, että Erik on elokuvan James Bond.

– Nooh, minulle hän täsmensi, että nimenomaan Sean Conneryn Bond, joten ajattelin että menkööt. Vaughn haki sillä selvästikin Conneryn rujoa sivistyneisyyttä, joka näkyi erityisesti hänen Bond-rooleissaan. Bond on orpo ja varakkaan henkilön elättämä, hän pääsee liikkumaan ympäri ylempiä luokkia ja hänellä on aivan erityinen koulutus. Mutta samalla hänessä on työväenluokkaisuutta, mikä näkyy myös fyysisesti. Tämä oli Matthewn ajatus Erikistä ja Bondista. Itse ajattelin ennemminkin, että henkilöhahmolla on jokin eteenpäin ajava voima, hän on kuin vimmattu. Sen taustalla on macchiavelliläinen ajatus siitä, että Erik saa mitä hän tarvitsee.

Elokuvassa se on Sebastian Shaw, jolla on hirvittävä vaikutus Erikiin keskitysleiriaikana.

– Kyseessähän on lähes hyväksikäyttävä ihminen, josta panttivanki tulee riippuvaiseksi. Vaikka riippuvaisuus olisikin sitä, että panttivanki haluaa lähteä vangitsijansa perään ja kostaa kokemansa, on vangitsijalla tässä mielessä edelleen ote panttivangistaan.

Shawin ja Erikin välillä on varsin mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä, esimerkiksi se mihin he uskovat…

– Ennen pitkää kyllä. Siihen Matthewkin halusi keskittyä. Lopussa Erikistä on tulossa juuri sellainen henkilö, jota hän eniten vihaa. Näin syntyy tämä megalomaanikko, diktaattori. Mutta hänen näkökulmastaan, ja toivottavasti se näkyy myös kankaalla, hänen väitteissään on järkeä. Hänen keinonsa ja päämääränsä ovat äärimmäisiä, mutta hänen teoriansa ovat järkeenkäypiä. Ja ne kestävät vertailun Charlesin ajatuksiin.

Oletko yhtään miettinyt, mihin suuntaan Erik voisi lähteä jatko-osassa?

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä jatko-osa tulee varmaankin olemaan paljon mielenkiintoisempi Charlesin kannalta. Erikin suunta on aika selviö, Charlesin sen sijaan ei. Mitä Charlesin täytyy kestää ensimmäisen elokuvan lopulla on paljon mielenkiintoisempi tilanne.

– Erik lähtee rakentamaan sen päälle, mitä hän tajuaa ensimmäisen elokuvan lopussa: pääpiirteittän, miten päästä eroon ihmiskunnasta. Elokuvan lopussa hän tuumaa että ok, nämä tyypit ovat nyt vakuuttaneet minut siitä, että näkökulmani on ainoa oikea. Charlesin ystävyyden menettäminen on hänen inhimillisyytensä viimeinen pala. Hän on ylittänyt siltaa jo niin pitkälle, että me kaikki tiedämme, ettei hän enää käänny takaisin – ainakaan pitkään aikaan

Suomennos: Henri Lassander