Uusimmat

Haastattelussa X-Men: First Class -elokuvan katseenkääntäjä January ”Emma Frost” Jones

27.05.2011 10:14 Muropaketin toimitus

X-Men First Class

Emma Frost: Hallitseva, kauni, järjettömän voimakas ja jääkylmä. Emma Frost eli Helvetintulen klubin Valkoinen kuningatar on ollut yksi X-Menin vakihahmoja siitä lähtien, kun hänet esiteltiin vuonna 1980.

Aikojen saatossa tämä kaikkivoipa telepaatti, joka kykenee lisäksi muuttamaan ihonsa kivikoviksi timanteiksi, on vaihdellut sankarittaresta roistottareen – mutta elokuvassa X-Men: First Class hän on julkipahis, joka seisoo Sebastian Shawin (Kevin Bacon) vierellä.

Siinä olikin haastetta ohjaaja Matthew Vaughnille: mistä löytää näyttelijä, joka saisi tähän monitahoiseen naiseen juuri oikean sisäisen palon ja kovuuden, joka olisi yhtä kaunis ja saisi hänet upeat asunsa hehkumaan. Valinta osui 33-vuotiaaseen January Jonesiin, Mad Men –tv-sarjasta tuttuun näyttelijättäreen, jota ei aiemmin ole näin isossa roolissa nähty.

Tämä taisi olla aika viime hetken kuulutus?

– Vähän aikaa näytti siltä, että Mad Menin ja X-menin kuvaukset menisivät päällekkäin, mutta onneksi asiat kuitenkin järjestyivät ja pääsin mukaan. Heti Mad Menin viimeisen kuvauspäivän jälkeen lensin jo Lontooseen. Ei siinä ehtinyt pitää edes taukoa. Vaihdoin päivässä 60-luvun kotiäidistä 60-luvun mutantiksi!

– Näköjään päädyin järjestään  projekteihin, jotka sijoittuvat 60-luvulla ja joiden otsikko on ”Men”. Mutta on ollut todella virkistävää siirtyä puheliaasta ja tunteellisesti kuluttavasta produktiosta tällaiseen toimintapläjäykseen, jossa saan pitää hulvattomia asuja ja taistella ja olla telepaatti. Rytminvaihdos on ollut todella tervetullutta.

– Ja kaiken kukkuraksi pääsin pukeutumaan timanttiin! Meidän VFX-pomo John Dykstra ja Matthew näyttivät minulle lopullista kuvamateriaalia siitä, miten Emma muuttuu timanttiseksi ja se oli ehkäpä cooleinta mitä olen ikinä nähnyt.

Teit koe-esiintymisen sekä Emman että Dr. Moiran rooleihin. Kumpaan toivoit pääseväsi esittämään?

– No tietenkin mutanttia! Molemmat ovat hienoja roolihahmoja, mutta hyvin erilaisia. Enkä itse ole koskaan tehnyt tällaista roolia aiemmin. Kaiken kruunasi se, että sain näytellä pahista, se oli todella hauskaa.

Emmahan suorastaan kylpee pahuudessaan, eikö vain?

– En itse asiassa tiennyt hänestä mitään, ennen kuin sain roolin. Tein aika paljon taustatyötä hänen suhteensa. Nämä hahmot ovat niin eläväisiä sarjakuvissa ja niistä näkee niin selvästi koko hänen historiansa, hänen perheensä ja kuinka hänet kasvatettiin, ja kuinka kaiken sen taustalla on viha ja kuinka hän nauttii tuosta vihastaan. Mutta samalla hän on tosi ylpeä itsestään. Hänen mielestään hänellä on vissi paikka maailmassa – hän ei välttämättä näe itseään pahana. Hän vain yrittää pitää mutanttigeeninsä hengissä.

Mikä ajaa hänet tähän?

– Hän työskentelee Shawin ja muiden “roistojen” kanssa, jotka yrittävät suojella mutanttiyhteisöä. He uskovat, että CIA yrittää tuhota heidät. Emman motivaatio on aito, enkä usko, että he niinkään haluaisivat tuhota koko ihmiskunnan, kuin ennemminkin pitää oman lajinsa hengissä. Minun mielestäni hän on ”pahis”, mutta hän ei ehkä itse olisi samaa mieltä.

Emma tunnetaan myös rohkeista ja paljastavista asuistaan. Miltä sinusta tuntui, kun näit ne ensimmäistä kertaa?

– Kun ihan ensimmäisen kerran näin ne asut sarjakuvissa, juuri ennen kuvausten aloittamista, pelästyin! Mutta sen lisäksi olin varsin utelias – eihän asua voi samalla tavalla voi noin vaan maalata. Mutta meidän pukusuunnittelijamme Sammy Sheldon ja koko osasto ovat olleet tosi mahtavia, puvut ovat upeita. Eivät erityisen mukavia tosin! Mutta ne näyttävät upeilta ja ovat uskollisia alkuperälleen. Uskon, että Emma-fanit ovat erittäin tyytyväisiä, koska saamani palautteen mukaan Emman asut ovat ensimmäinen asia, mitä he elokuvasta kysyvät. Asut ovat olennainen osa Emmaa. Tai toisinaan puuttuva osa!

– Emmalla on todella upeita asukokonaisuuksia, hänen täytyy olla muotifriikki. Viitasta minun täytyi kyllä oikein taistella – liehuva viitta ja timantit olivat hankala pala Dykstralle ja hänen erikoistehostejengilleen. Joten minulla on se ainoastaan Helvetintulen klubi -kohtauksessa, olisin kyllä halunnut sen useammin!

Antavatko asut lisää itsevarmuutta?

– Olin aluksi aika hermostunut. Kun sitä laittaa itseään likoon noinkin fyysisesti, on tietenkin huolissaan siitä, minkälainen vastaanotto on. Ja sarjakuvissa Emman kroppa on se ’hänen juttunsa’. Pelkäsin, että tuottaisin pettymyksen! Mad Menissä treenaaminen ei ole suositeltavaa, ja heti perään näyttelen tällaista kuumaa, timmiä mutanttia. Ei mikään helppo yhtälö, lentokoneessako sitä pitäisi treenata kuntoon? Mutta tällaisia asioita nyt vaan tulee vastaan. Sitä on mentävä lavalle itsevarmuutta puhkuen tai se näkyy läpi. Sain onneksi hyvät treenit, varsinkin Nintendo Wiin avulla. Sen toimivuudesta en ole täysin vakuuttunut, mutta ainakin se oli hauskaa!

Emman päämutaatio on hänen telepatiakykynsä, keskittyykö myös elokuva siihen? Vai pääseekö hän näyttämään myös fyysistä puoltaan?

– Kyllä fyysinenkin puoli on esillä, mutta paljon vähemmän kuin muilla. Ei minulla ole mitään vaijereita, enkä pääse liitelemään pitkin huonetta – harmi!

Taistelet Magnetoa vastaan, mutta onko päävastustajasi kuitenkin Charles?

– Näin uskon. Magneto on toki ainoa, joka voi voittaa minut, fyysisesti. Molemmat voisivat päihittää minut mentaalisesti ja fyysisesti. Kävin itse netissä katsomassa, miten kaikkien mutanttien voimat on pisteytetty yhdestä viiteen. Emmalla on 4.5, joten aika paljon vaaditaan hänen kaatamisekseen. Vilkaisin myös Shawin lukua ja… sori Kevin Bacon, se ei ollut kovinkaan kaksinen. Ei ihme, että hän tarvitsee Emman ja Azazelin apua.

Miten luonnehtisit Shawin ja Emman suhdetta?

– Shaw tosiaan tarvitsee häntä. Heidän välillään on romanssinpoikasta ja Emma luultavasti tuntee enemmän kuin Shaw, mutta mitään erityisen vahvaa tunnesidettä heidän välillään ei ole. Ainakin elokuvassa he ovat ensisijaisesti kumppaneita ja tekevät töitä suuremman päämäärän eteen. Eli Emma on ”oikean käden mies”.

Onko reilua sanoa ettet juuri välittänyt X-Men -sarjakuvista muksuna?

– Luin kyllä sarjakuvia, mutta lähinnä Archieta. En tosiaan erityisemmin välittänyt X-Menistä. Mutta nyt välitän! Aikuisena X-Men on sarjakuvista kiinnostavin. Toki sitä joskus latelee repliikkejä, jotka tuntuvat naurettavilta, mutta kun sitä astuu lavalle, niin henkilöhahmon voi oikein tuntea itsessään. Se johtuu osittain myös Emman asuista. Ja tukasta. Ja meikistä, glitteristä, silmistä.

Elokuva on Charlesin ja Erikin syntykertomus, mutta astuuko Emma näyttämölle valmiina?

– Kaikki elokuvan pahikset ovat trimmailleet voimiaan jo jonkin aikaa, kun taas muut ovat vasta opettelemassa Charlesin johdolla.

Onko Emma Valkoinen kuningatar jo tässä vaiheessa?

– Se touhu taitaa tulla vasta myöhemmin, emme edes käyttäneet sitä termiä tässä elokuvassa. Eihän Emma vielä mitään hallitse! 

Teksti: Chris Hewitt (suomennos Henri Lassander)

Muropaketin uusimmat