Uusimmat

Haastattelussa Zombielandin ohjaaja Ruben Fleischer

13.01.2010 09:58 Muropaketin toimitus

Kaista tapasi perjantaina 15. tammikuuta ensi-iltansa saavan Zombielandin ohjaaja Ruben Fleischerin tämän vieraillessa lokakuussa 2009 Sitgesin elokuvafestivaaleilla Espanjassa yhdessä elokuvan näyttelijöiden kanssa. Esikoiselokuvallaan USA:n katsojatilastojen kärkeen yltänyt herra kertoi Kaistalle muun muassa suhteestaan zombie-elokuviin ja sen, miksi Jean-Claude Van Damme ei suostunut esiintymään Zombielandissa.

Zombieland kertoo Jesse Eisenbergin esittämästä Columbuksesta, joka on onnistunut selviämään zombi-epidemian riivaamassa maailmassa neuroosiensa ja kehittämiensä sääntöjen avulla USA:n halki vaeltaessaan Columbus kohtaa viskipullo kourassa elävien kuolleiden yli ajelevan Tallahasseen (Woody Harrelson), jonka elämää säätelee zombien tappamisen ohella vain yksi asia: Twinkie-leivosten metsästäminen.

Epätodennäköinen parivaljakko kohtaa pian myös muita eloonjääneitä, mutta sisaruspari Wichitan (Emma Stone) ja Little Rockin (Abigail Breslin) kanssa toimeentuleminen onkin yllättäen lähes yhtä vaikeaa kuin zombien…

* * * VAROITUS! PARI PIENTÄ SPOILERIA LUVASSA ZOMBIELAND-ELOKUVASTA! * * *

Kuulin jostain, että vuonna 2004 ilmestynyt brittielokuva Shaun of the Dead inspiroi sinua tekemään Zombielandin. Onko tämä totta ja pidätkö Zombielandia Shaun of the Deadin amerikkalaisena vastineena?

– En tiedä olimmeko niinkään Shaun of the Deadin innoittamia, mutta olimme hyvin tietoisia siitä elokuvasta. Shaun of the Deadilla ja Zombielandilla on paljon yhtäläisyyksiä, koska ne ovat molemmat zombie-komedioita, mutta samalla minulle oli tärkeää, että elokuvat ovat keskenään erilaisia. Rakastin Shaun of the Deadia, ja siksi oli sekä pelottavaa että haastavaa tehdä uusi zombie-komedia sen jälkeen.

Mitkä ovat mielestäsi elokuvien suurimmat eroavaisuudet?

– Elokuvien eroavaisuus on etenkin siinä, että Shaun of the Deadissa oli hitaita zombeja kun taas meillä on nopeita. (Naurua). Lisäksi heidän (viittaa Simon Peggiin ja Edgar Wrightiin) elokuvansa sijoittuu zombi-epidemian alkuun ja taudin leviämiseen, kun taas Zombieland tapahtuu pari kuukautta tuon tilanteen jälkeen. Lisäksi amerikkalainen ja brittihuumori ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Mielestäni meidän elokuvamme on hyvin jenkki ja heidän taas hyvin brittiläinen.

Zombielandin piti alun perin olla tv-sarja, mutta sitten tapahtui jotain. Voitko kertoa tästä?

– Zombielandin tarina oli suunnitelmista huolimatta liian kallis toteutettavaksi televisiossa. Budjetiksi laskettiin käsittääkseni noin 18 miljoonaa dollaria, mikä on tietenkin ihan liikaa tv-sarjalle. Koska kaikki osapuolet kuitenkin pitivät käsikirjoituksesta niin paljon, päätettiin aiheesta tehdä elokuva. Jos ihan totta puhutaan, olisi Zombielandista tullut loistava tv-sarja. Olisi ollut hienoa nähdä, mitä kaikkea uutta joka viikko olisi tapahtunut. Elokuvaan on itse asiassa jäänyt jotain elementtejä tv-sarjan käsikirjoituksesta, kuten ”Viikon zombie-tappo”. Joka viikko sarjassa olisi esitelty uusi ”zombie-tappo”, mutta nyt meidän elokuvassa on vain yksi. (naurua).

Liittykö tv-sarjatausta siihen, miksi yksikään Zombielandin päähenkilöistä ei kuole, toisin kuin zombie-elokuvissa yleensä?

– Ehkäpä. Ihan jo siitäkin syystä, että jos tv-sarjassa joka viikko joku olisi kuollut, olisi se ollut loppujen lopuksi aika lyhyt sarja. Halusimme myös pitää elokuvamme ilmapiirin toiveikkaana, vaikka kyse onkin maailmanloppuun sijoittuvista tapahtumista: tuollaisessakin tilanteessa voi pitää hauskaa ja kohdata ihmisiä, joista tulee sinulle tärkeitä. Jos olisimme tappaneet jonkun päähahmoista, olisi se vaikuttanut elokuvan toiveikkaaseen pohjavireeseen.

Mikä oli haastavinta Zombielandin kaltaisen zombie-elokuvan tekemisessä?

– Tässä elokuvassa haastavinta oli löytää tasapaino huumorin ja pelottavuuden välillä. Zombieland voisi olla ehkä hivenen pelottavampi kuin se nyt on, mutta ainakin se on mielestäni hauska.

(Tähän väliin ulkomainen naistoimittaja keskeyttää ohjaajan ja ilmoittaa elokuvan olleen pelottava).

– No hyvä (naurua). Lisäksi haastavaa oli, ensikertalainen kun ohjaajana olin, tehdä iso toimintakohtaus. Opin todellakin paljon Zombielandia tehdessäni. En ole koskaan kuvannut mitään, missä olisi edes yksi käsiase mukana ja Zombielandissa nähdään vuoristoratoja ja konekivääreitä ja zombeja, joten aika opettava kokemushan se oli.

Oli varmaan hienoa saada elokuvasi katsojatilastojen kärkeen?

– Totta kai, se oli toteutunut unelma. Mutta katsojalukujakin enemmän olen ollut otettu kriitikoiden vastaanotosta. Ihmiset ovat tuntuneet todellakin pitävän elokuvasta ja Rotten Tomatoesissa se on saanut 80 prosentilta suopean arvion. Elokuvan menestyminen on ollut todella yllättävää, sillä en uskonut sen saavan näin hyvää vastaanottoa. Olen kuitenkin ylpeä Zombielandista ja toivon mahdollisimman monen ihmisen näkevän sen.

Zombieland tuntuu melkeinpä enemmän poika tapaa tytön -elokuvalta tai road movielta kuin perinteiseltä zombie-elokuvalta. Mitä mieltä olet tästä?

– Se johtuu ihan omasta maustani. Nuo ainekset olivat toki mukana jo käsikirjoituksessa, mutta kiinnitin niihin itse enemmän huomiota. Apulaisohjaajamme keskittyi enemmän elokuvan kauhuaineksiin kun taas minua kiinnosti panostaa tarinan komedia- ja parisuhdepuoleen. Mutta tietenkin pidän zombeistamme myös.

Yksi Zombielandin hauskimpia kohtauksia on Bill Murrayn esiintyminen. Hän tekee hienon cameoroolin. Huhujen mukaan myös Jean-Claude Van Damme oli ehdolla esittämään itseään. Onko tämä totta?

– Siihen oli ehdolla niin monia näyttelijöitä – kuten Sylvester Stallone, Steven Seagal, (kaikki pöydän ääressä istuvat toimittajat repeävät nauramaan) ja Jean-Claude Van Damme… Mutta he kaikki kieltäytyivät. Kukaan ei halunnut tehdä itsestään naurunalaista, mutta onneksi sitten saimme esiintymään parhaan mahdollisen vaihtoehdon.

Bill Murray pilkkaa Zombielandissa Karvinen-elokuvaansa. Oliko se käsikirjoituksessa vai keksikö hän sen itse?

– Se oli hänen ehdotuksensa. Lähes kaikki, mitä hän elokuvassa tekee, on improvisoitua.

Teksti ja kuvat: Tatu Junni

Ja myös näihin:

Katso Kaistalta neljä videonäytettä Zombieland-elokuvasta
Elokuva-arvostelu: Zombieland
Zombielandin käsikirjoittajien seuraava pesti: Deadpoolin oma elokuva
Viikon valio: Sitgesin elokuvafestivaalia tähdittivät Zombielandin tekijät ja elävien kuolleiden kulkue