Haastattelu: Jörg Buttgereitin Nekromantik oli liian hurja elokuva 1990-luvun Suomelle
Saksalaisen Jörg Buttgereitin leffoissa riittää sarjamurhaajia ja nekrofiliaa. Uudella German Angst -elokuvalla pyritään elvyttämään saksalaista kauhuleffakulttuuria, sekä tekemään poliittinen kannanotto.
Night Visions: Back to Basics -festareilla juhlistetaan näyttävästi saksalaisohjaaja Jörg Buttgereitia. Viisikymppiseltä, teatteripuolellakin kunnostautuneelta ohjaajalta esitetään niin vanhaa tuotantoa kuin aivan tuorekin elokuva, johon hän on ohjannut yhden episodin.
Buttgereitin tuotannosta nähdään kulttiklassikot Nekromantik (1987) ja Nekromantik 2 (1991) sekä Schramm (1993), jossa sarjamurhaaja muistelee kuolinhetkellään veristä uraansa. Nektromantikit puolestaan kertovat juuri siitä, miltä kuulostaakin – intohimoisesta rakkaudesta ruumiiseen.
Ohjaajalle elokuvien esittäminen ja etenkin julkaisu blu-raylla tuntuvat erikoisilta.
– En tehnyt elokuvia julkaistavaksi 27 vuotta myöhemmin kansainvälisesti blu-raylla. Tein Nekromantikin kavereiden kanssa Super 8 -kameralla esitettäväksi punkkariklubeilla. Olin kiertänyt klubeilla aiempien lyhytelokuvien kanssa ja tämä oli vain samaa jatkumoa.
Nekromantik tehtiin olemattomalla budjetilla, mutta leffa menestyi sen verran, että seuraavaan elokuvaan oli jo hieman enemmän rahaa ja sitä esitettiin lopulta festivaaleillakin.
– Nekromantik 2 kiellettiin Saksassa välittömästi valmistuttuaan ja meillä kesti kaksi vuotta saada se takaisin sensoreilta.
– Videolla pystyimme levittämään Nekromantikeja vain Saksassa ja ulkomaille kantautui lähinnä kehnolaatuisia bootleggeja. On jännittävää saada elokuvat laajempaan levitykseen, mutta tavallaan tämä on siis vasta ensimmäinen todellinen julkaisu. Minun on tietysti myös outoa saada nyt arvosteluja elokuvasta, jonka tein 27 vuotta sitten.
Nekromantik ja Nekromantik 2 oli tarkoitus esittää myös Suomessa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 1990-luvun alkupuolella, ilmeisesti vuonna 1992. Sensuurin kanssa jouduttiin kuitenkin ongelmiin myös pohjolassa, eikä Nekromantik 2:ta saatu esittää Suomen puolella. Festivaali järjestikin risteilymatkan Tallinnaan, missä katsottiin Buttgereitin elokuvien lisäksi Abel Ferraran vuoden 1979 The Driller Killer. Paikallista sensuuria paettiin vapaammille vesille.
Buttgereit on julkaissut Facebook-sivullaan ristelymatkalla otetun kuvan, josta paljastuu melkoinen kunniavieraiden katras. Mukaan Nekromantikeja katsomaan seilasivat muun muassa tuolloin R&A:ssa vierailleet Hong Kong -legenda John Woo, Blueberrystä (2004) myöhemmin tunnettu Jan Kounen sekä silloinen esikoisohjaaja Gaspar Noé.
Saksalaista angstia
Jörg Buttgereit on vuosien varrella tehnyt paljon myös teatteria, mutta uudella elokuvallaan hän palaa kauhun pariin. German Angst (2015) on kolmen ohjaajan, Buttgereitin, Michal Kosakowskin ja Andreas Maschallin yhteistyöelokuva, johon jokainen ohjasi oman episodinsa.
– Idea tuli Marschallilta, joka oli turhautunut siitä, ettei Saksassa ole enää minkäänlaista kauhuelokuvien kulttuuria. 1920-luvulla kauhuelokuva jotakuinkin keksittiin Saksassa, mutta sodan jälkeen tällaiset elokuvat kiellettiin täysin. Kulttuuri kuivui kokoon ja kaikki taitavat ihmiset lähtivät Yhdysvaltoihin.
– Marschallin idea oli vain teeskennellä, että on normaalia tehdä kauhuelokuva. Se oli periaatteessa sama idea kuin minulla oli tehdessäni Nekromantikia. Tällaisen elokuvan tekeminen Saksassa on myös poliittinen kannanotto. Yhdysvalloissa se ei olisi mitenkään outoa.
Suomessa genre-elokuvat aletaan vasta hiljalleen ottaa vakavasti, mutta Buttgereitin mukaan Saksan tilanne vaikuttaa vielä kehnommalta, ainakin kauhuleffojen osalta. Vaikka asialla oli ammattilaisia, jouduttiin German Angst tekemään käytännössä ilman budjettia. Joukkorahoituksella saatiin kokoon 30 000 euroa, mutta Buttgereitin mukaan elokuvaan on tähän mennessä uponnut jo kymmenen kertaa enemmän.
German Angst kuitenkin valmistui ja se näytettiin ensimmäistä kertaa tammikuussa Rotterdamin elokuvafestivaaleilla. Siellä elokuva sai hyvin yllättävän vastaanoton.
– Maailmanensi-ilta oli kummallinen, koska moni ihminen loukkaantui elokuvasta. Tiesimme tehneemme elokuvassa aika voimakkaita juttuja, mutta muistan, että Nekromantik 2 ja Schramm näytettiin molemmat aikoinaan Rotterdamissa, eikä silloin ollut mitään ongelmia.
– Ihmiset nousivat seisomaan ja huutelivat meille. He olivat todella vihaisia, etenkin Kosakowskin ohjaamasta toisesta episodista Make a Wish. Olimme aika yllättyneitä siitä.
– Se oli myös ensimmäinen kerta kun itse katsoin koko elokuvan yhteen soittoon. Minulla se oli hengästyttävä kokemus. Se ei ole viihdyttävä elokuva siinä mielessä, että sitä katsoessa olisi hauskaa, mutta se on uskalias elokuva, joka vaatii paljon katsojalta.
Buttgereit ohjasi elokuvan avausepisodin Final Girl. Nimi viittaa slasher-elokuvassa viimeisenä henkiinjääneeseen tyttöön, ja tarina tapahtuu ikään kuin joidenkin kauheiden tapahtumien jälkimainingeissa. Mitä osiossa tarkkaanottaen tapahtuu, on parempi jättää yllätykseksi.
– Se oli vanha idea, jonka luonnostelin paperille ehkä kymmenisen vuotta sitten. Pidin siinä samasta asiasta kuin teatterissakin, eli että minulla on käytettävissä vain peruselementit. Siinä on haastetta, että tekee tarinan yhdessä paikassa ja amatöörinäyttelijän kanssa.
– Samaan aikaan kun tein omaa episodiani ohjasin myös näyttämösovitusta Nosferatusta, joten minulla oli saksalaisen kauhukulttuurin tausta koko ajan mielessäni.
Vaikka German Angst herätti paheksuntaa ja Nekromantikit kamppailivat sensuurin kynsissä, näkee Buttgereit elokuvansa luonnollisena jatkumona häntä inspiroineille elokuville.
– Lapsena kävin paljon elokuvissa, ja viikonlopun iltapäivänäytöksissä esitettiin aina japanilaisia hirviöleffoja ja amerikkalaista kauhua. Ne olivat osa kasvatustani. Tunsin aina vetoa elokuvien pahiksiin ja Godzillan kaltaisiin hirviöihin. Minulle ajatus pahoista tai oudoista hahmoista ei toimi, koska tunnen aina myötätuntoa heitä kohtaan.
German Angst esitetään Night Visions -festivaaleilla torstaina 16.4. klo 20.15 (Andorra) ja lauantaina 18.4. kello 23.00 (Maxim 2).
GERMAN ANGST – Official Trailer #1 from Michal Kosakowski on Vimeo.
Teksti: Tuukka Hämäläinen
