Uusimmat

Haastattelussa Batman-elokuvan Yön ritarin paluu tekijät – osa 2

19.07.2012 23:23 Muropaketin toimitus

Yön ritarin paluu

Yön ritarin paluu saapuu Suomen elokuvateattereihin perjantaina 20. heinäkuuta. Tuoreen Q & A -haastattelun toisessa osassa ääneen pääseevät etenkin ohjaaja Christopher Nolan ja Batmania esittävä Christian Bale.

Yön ritarin paluun pääosissa nähdään Oscar-voittaja CChristian Bale nähdään jälleen pääosassa Bruce Waynen/Batmanin kaksoisroolissa. Hänen lisäkseen rooleihinsa palaavat Oscar-voittajat Michael Caine ja Morgan Freeman sekä Gary Oldman. Uusina kasvoina nähdään Anne Hathaway Selina Kylen, Tom Hardy Banen ja Marion Cotillard Miranda Taten roolissa. Elokuvan on käsikirjoittanut David S. Goyer yhdessä ohjaaja Christopher Nolanin sekä tämän veljen Jonathan Nolanin kanssa.

Mikäli haastattelun ensimmäinen osa on vielä lukematta, löytyy se täältä: Haastattelussa Batman-elokuvan Yön ritarin paluu tekijät – osa 1.

Voitteko kertoa elokuvan moniulotteisista naishahmoista?

Christopher Nolan: Kun tekee toista jatko-osaa, on käsikirjoitusvaiheessa laajennettava tarinaa moniin suuntiin esittelemällä uusia hahmoja. Tässä elokuvassa on tosiaan joitakin uusia naishahmoja mukana. Halusimme tehdä näistä hahmoista aitoja ihmisiä ja pitää tarinan vahvana. Lisäksi halusimme luoda hahmoja, joihin voi uskoa ja joista yleisö välittää. Niinpä me Jonathanin [Nolan] kanssa yritimme käsikirjoittaa niille oman sisäisen maailmansa. Vietimme Annen kanssa paljon aikaa puiden ja pohtien Selinan taustatarinaa; mistä hän on tullut ja kuka hän todella on. Tiedän, että Anne lähti rakentamaan hahmoaan tämän pohjatyön jälkeen. Eli osa hahmojen syvyydestä tuli käsikirjoituksesta, mutta paljon tuli myös Anne Hathawaylta ja Marion Cotillardilta. Tukeuduin ja luotin heihin luodakseni hahmoille uskottavat psykologiset perustat, kuten olen tehnyt myös kaikkien miesnäyttelijöiden kanssa.

Voitteko kertoa jotain tarinan teemoista, etenkin talouskriisiä käsittelevistä aiheista ja tarinan tulkinnasta niiden valossa? Mitä mielessänne liikkui, kun rakensitte tarinaa?

Christopher Nolan: No, ollakseni täysin rehellinen, koetimme välttää käsikirjoitusvaiheessa tiettyjä teemoja ja tiettyjä viestejä. Näissä elokuvissa on kyse oikeasti vain viihteestä, ne etenevät tarinan ja hahmojen ehdoilla. Se, mitä kuitenkin pyrimme tekemään, on olla rehellinen niitä asioita kohtaan, jotka pelottavat, motivoivat ja huolestuttavat meitä. Eli: mikä uhkaa sitä sivilisaatiota, joka on meille itsestäänselvyys? Kuinka pelottelemme itseämme toistuvasti ulkopuolelta tulevalla pahalla? Koetamme tässä elokuvassa käsitellä noita kysymyksiä rehellisesti. Mielestäni elokuva resonoi sen kanssa, mitä tapahtuu todellisessa maailmassa.

Christian Bale: Itse olen aina ihmetellyt miten isot elokuvat – joita olen tehnyt pari ja jotka, kaikella kunnioituksella, eivät yltäneet samaan kuin Chris Yön ritarin paluussa – ovat puhdasta viihdettä, jota ihmiset voivat katsoa ajattelematta mitään. Niin halutessaan elokuvissa voi kuitenkin olla paljon muutakin. Asioita ei tarvitse hakata katsojan päähän, mutta jos sisällön haluaa nähdä, se on siellä.

Yön ritarin massiivisen suosion ja Yön ritarin paluun oletetun menestyksen valossa, voitteko kertoa päätöksestä lopettaa Batman-elokuvien tekeminen, kun trilogia on valmis? Miten studio suhtautui tähän?

Christopher Nolan: Kerroin studiolle tekeväni trilogian samalla kun ilmoitin heille ”Kyllä, voin tehdä kolmannen elokuvan, jatko-osan Yön ritarille”. He olivat innoissaan. Luonnollisesti studio haluaisi meidän jatkavan näiden elokuvien tekemistä ikuisesti, mutta he varmasti myös ymmärtävät hyvin haluni palata Batmanin pariin vain päättääkseni kolmiosaisen tarinan. Ja juuri se on se syy, miksi teimme Yön ritarin paluun. Ikään kuin käärimme kasaan sen, mitä olimme aloittaneet.

Yksi jatko-osien suuri ilonaihe oli tuttujen kasvojen näkeminen. Olivatko kaikki näyttelijät halukkaita palaamaan rooleihinsa tätä elokuvaa varten?

Christopher Nolan: En halua puhua Michaelin ja Morganin puolesta. Mielestäni he voivat itse vastata tuohon.

Michael Caine: Että mitä?

Christopher Nolan: Esititkö vaikeaa, kun sait puhelun?

Michael Caine: Ehei, olin kotona sunnuntaiaamuna noin yhdeksän vuotta sitten, kun oveeni koputettiin. Oven takana seisoi Chris. Tunnistin hänet mieheksi, joka oli ohjannut Mementon ja Insomnian. Pidin molemmista. Hänellä oli mukanaan käsikirjoitus ja minä tuumin ”Ahaa, kiva pikku trilleri, sehän me tehdään”. Kun hän sitten astui sisään ja kysyin elokuvan nimeä, hän vastasi ”Batman Begins”. ”Batman Begins?”, minä kysyin. ”Kyllä vaan”, hän vastasi. ”Tarkoitat siis oikeasti Batmania?”, minä ihmettelin. ”Joo”, hän vastasi. Tuumin siinä sitten: ”Hän aikoo tehdä suuren ja mahtavan elokuvan, mutta olen liian vanha esittämään Batmania. Mihinköhän rooliin hän minut tahtoo?”. Tiesin, että se ei ole Kissanainen. ”Hovimestari”, Chris paljasti ja minä taas tuumin: ”Enpä tiedä haluanko olla se, joka ilmoittaa illallisen olevan katettu. Haluaisitteko toisen lautasellisen keittoa?”. Se ei tuntunut minun jutultani.
Chris sitten antoi minulle käsikirjoituksen sunnuntaiaamuna, ja minä lupasin soittaa hänelle seuraavana päivänä. Chris on kuitenkin hyvin, hyvin salamyhkäinen, joten hän halusi minun lukevan käsikirjoituksen heti ja viedä sen sitten mukanansa. En saanut edes pitää sitä. Niinpä hän joi kupposet rouvani kanssa samalla kun minä luin käsikirjoitusta ja lupauduin sitten tekemään elokuvan. Kirjoitus teki minuun vaikutuksen, koska se käsitteli ystävyyttä, eikä se ollut samanlainen kuin stuntti- ja tehostevetoiset elokuvat normaalisti. Mukana oli oikeita ihmisiä ja se oli kirjoitettu kuin draamaelokuva. Joten sanoin kerralla kyllä, enkä ole katunut sitä hetkeäkään.

Morgan Freeman: Chris ei todellakaan ilmestynyt ovelleni käsikirjoituksen kanssa. Hän lähetti sen, mutta vaikeaa en ole esittänyt, en todellakaan. Olin todella innoissani. Luin käsikirjoituksen ja ihmettelin miten ihmisille tulee minun nimeni mieleen tällaisissa projekteissa. Tämä on mahtava juttu ja olen todella iloinen saadessani olla mukana.

Christian Bale, voitko kertoa Batmanin ja Banen isosta taistelukohtauksesta? Kauanko harjoittelitte sitä ja montako päivää sen tekeminen kesti?

Christian Bale: Olen huono arvioimaan aikaa… En tiedä montako päivää siihen meni, mutta kauan kyllä. Aloitimme lopputaistelun tekemisen Pittsburghissa ja lopetimme sen New Yorkissa, eli aikaa siihen kyllä upposi, kun hakkasimme toisiamme koko matkan ajan. Se oli jännittävää – en tiedä montako ekstranäyttelijää siihen osallistui…

Charles Roven [tuottaja]: Noin tuhat

Christian Bale: Kaikki hakkasivat toisiaan. Se kannusti minua ja Tom Hardya, joka on ilmiömäinen näyttelijä ja kunnioitusta herättävä vastustaja. Selvästikin Bane on Batmanin ensimmäinen vihollinen, joka voi potkiä häntä perseelle, ja sellaista emme ole ennen nähneet. Pidän Batmanin taistelukohtauksissa siitä, etteivät ne ole koskaan vain perinteisiä tyrmäystaisteluita. Jokaisesta hahmosta opitaan uutta jokaisen taistelun myötä, mikä on hyvän taistelun merkki. Batmanista näkee mitä hänen on kestettävä voidakseen voittaa vastustajansa elokuvan lopussa ja myös Banesta näkee, miten hän muuttuu, ja se on olennaista jokaisessa taistelussa. Olemme nähneet loputtomia tappeluita, mitä väliä niillä enää on? Mutta entäpä muutokset? Mitkä ovat taistelijoiden heikkoudet ja vahvuudet, jotka auttavat voittamaan vastustajan?

Voitteko kertoa Tom Hardyn suukappaleeseen liittyvistä haasteista?

Christopher Nolan: Jos Tom olisi täällä, luulen että hän kertoisi miten soitin hänelle ja kerroin: “Kuule, minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät ovat ne, että minulla on mahtava rooli sinulle. Huonot ne, että kasvosi on peitetty koko elokuvan ajan, joten joudut rakentamaan tämän hahmon vain silmilläsi ja äänelläsi”. Rakastan sitä, miten Tomin ääni ja silmät ovat ristiriidassa Yön ritarin paluussa. Yleisöllä menee hetken aikaa tottua siihen, miten äärimmäisen uhkaavat ja tyynet hänen silmänsä ovat, kun taas ääni puolestaan on ilmeikäs ja erilainen. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista, joten kuvatessamme ensimmäistä kohtausta Tomin ja Christianin kanssa olin ällistynyt. Sellaista voi tarjota vain Tom Hardyn kaltainen hieno näyttelijä ja muut tämän elokuvan näyttelijät. He pystyvät tarjoamaan jotain enemmän kuin mitä käsikirjoitus sisältää. Se on ilo hienojen näyttelijöiden kanssa työskentelemisessä.

Christopher Nolan, olet edennyt indie-elokuvista blockbuster-hitteihin. Voitko kertoa millaista se on ollut ja mitä saatat tehdä tulevaisuudessa?

Christopher Nolan: Vastatakseni jälkimmäiseen kysymykseen, minulla ei ole hajuakaan mitä teen seuraavaksi. Aion pitää lomaa ja rentoutua. Olen tyytyväinen siihen, etten tiedä mihin ryhdyn seuraavaksi. Mitä taas tulee elokuvien tekemiseen, on pienistä elokuvista siirtyminen isompiin tuntunut aina hyvin luontevalta. Kuvauspaikalla ohjaajan tehtävä on unohtaa asioiden mittakaava ja keskittyä kohtaukseen, jota kuvataan sekä siihen, miten se palvelee tarinaa. Se ei muutu, oli tuotannon koko mikä tahansa.

Lue myös:

Haastattelussa Batman-elokuvan Yön ritarin paluu tekijät – osa 1

Arvostelu: Yön ritarin paluu päättää Batman-trilogian sotaisissa tunnelmissa

Voita Batman-tuotteita Warner Bros. Picturesin ja Dome.fi:n Yön ritarin paluu -kilpailussa

Teksti: Warner Bros. Pictures
Suomennos: Tatu Junni