Haastattelussa Rhys Ifans – Shakespearea rakastava sikafarmari The Amazing Spider-Manin kelminä
Perjantaina sai Suomen ensi-iltansa Marc Webbin ohjaama The Amazing Spider-Man, jossa kelmiä esittää Rhys Ifans. Toimittaja Kalle Kinnunen kohtasi näyttelijän supersankarifilmatisoinnin promootiokiertueella, eikä juttutuokio suinkaan sujunut kuivin suin.
The Amazing Spider-Manin suuressa lehdistötilaisuudessa Rhys Ifans pääsee kerran ääneen, ja silloin hän kertoo, kuinka sai roolinsa. Ifans on elokuvan konna, vallanhimon sokaisema tiedemies Curt Connors.
”Olin kaikessa rauhassa saarellani Välimerellä. Pidin seuraa sialleni. Yhtäkkiä Hollywoodista soitettiin ja nousin lentokoneeseen.”
Walesilainen, sikäläistä murretta vahvasti vääntävä Ifans, 44, pääsee vauhtiin.
”Haluatteko sekopään? Minä näytän teille sekopään”, hän kuvailee innostusta, jonka Connorsin esittäminen hänessä herätti. ”Jätin kauniin Välimeren saaren ja sen eläimet, saavuin Hollywoodiin ja minulle kerrottiin, että olen mies, joka muuttuu matelijaksi. Ajattelin että ok, pystyn kyllä tuohon.”
Ifans antaa itsestään kuvan erakkona, joka odottaa Mallorcan kartanossaan rooliehdotuksia, hengailee sian kanssa ja käy välillä tekemässä jättileffan Hollywoodissa. Mutta ei se aivan niinkään mene.
The Amazing Spider-Man on muun muassa toiseksi viimeisessä Harry Potterissa ja tieteisdrama Mr. Nobodyssa näytelleen Ifansin uran suurin tuotanto. Jos aiemmista Spider-Maneista voi mitään päätellä, siitä tulee yksi vuoden kansainvälisesti suurimpia hittejä. Edellisen trilogian ohjasi Sam Raimi, ja nyt puikoissa on Marc Webb.
Ei ole ihan pieni ihme, että juuri sekopäisen tuntuinen sikafarmari Ifans on jättielokuvan tärkeässä roolissa. Käsipuoli Connors tekee dna-tutkimuksia, joiden seurauksena Andrew Garfieldin näyttelemästä Peter Parkerista tulee Hämähäkkimies. Connorsista itsestään tulee Lisko, jonka kanssa sankari ottaa lopussa näyttävästi yhteen. Tuntuu siltä, että jo lehdistötilaisuudessa muutaman drinkin ottaneena esiintyvä Ifans itse ottaa yhteen jättielokuvaan liittyvän julkisuusmyllyn kanssa. Hän ei suostu olemaan ihan kiltisti.
Pari tuntia lehdistötilaisuuden jälkeen Ifans saapuu varsinaiseen haastatteluun.
”Niin, kuinka löysin sisäisen liskoni?”, näyttelijä aloittaa.
”Lisko on.. yksinäinen. Lisko on itsenäinen. Lisko on vahva, kaunis ja kärsivällinen.”
Ifans maistelee sanoja.
”Me ihmiset haluamme olla kaikkea tätä. Myös tohtori Connors. Alussa kyse on menetetyn raajan uudelleenkasvattamisesta. Sitten Connorsista tulee turhamainen.”
Hän on hetken hiljaa.
”Sitä minä tutkin tässä roolissa. Ihmisen turhamaisuutta.”
Iltapäivä ei ole pitkällä, mutta jokaista sanaa dramaattisesti painottava Ifans on selvästi jo maistissa. Häneltä pitää kysyä perinteestä, että supersankarielokuvien päärooleihin värvätään nuoria, ei vielä niin tunnettuja nimiä ja roistoiksi kiitettyjä luonnenäyttelijöitä –
”Hei, olen korkeintaan perinteen vanki. En ajatellut perinnettä!”
Ifans vaikuttaa hetken ajan melkein loukkaantuneelta.
”Kuvattaessa elokuvan teko tuntui todelliselta ja hauskalta. Vasta nyt tajuan projektin koon ja mietin, että en kai minä ole mokannut.”
Valaistuminen koitti vasta, kun Spider-Manin markkinointiruljanssi alkoi. Se kestää kuukausia, yhtä pitkään kuin itse kuvaukset. Markkinointikiertue ympäri maailmaa on jo alussa tehnyt Ifansille konkreettisella tavalla selväksi, kuinka valtavasta koneesta on kyse.
”Olin nähnyt edelliset Spider-Manitkin aika pienissä elokuvateattereissa. En ajatellut tämän projektin kokoa. En ole bisnesmies. Jos ajattelee kuin bisnesmies, on syytä olla bisnesmies, eikä näyttelijä.”
Mutta eikö tällaiselle jättielokuvan roolille ole ilmiselvästi sanottava kyllä? Jos siitä kerran maksetaan erittäin hyvin ja tulee pyydetyksi rooliin –
”Mikään ei ole itsestään selvää.”
Ifans miettii.
”Aina täytyy viattomasti kysyä, miksi.”
”En olisi villeimmissä vitun kuvitelmissani ajatellut, että tulen esittämään Hämähäkkimies-elokuvassa roistoa. Se, että juuri minä näyttelen Connorsia on yhtä todennäköistä kuin että Connors kävelisi supermarkettiin, ostaisi uuden käden, kiinnittäisi sen paikoilleen ja tarina loppuisi siihen.”
Ifans nauraa.
”Ei tämä mene niin, että soitan, kysyn pääsenkö Spider-Maniin ja vastaus on heti juu, mikä ettei, tule vaan.”
Ifansia pyydettiin koekuvauksiin. Vaikka huoleton lehdistötilaisuuden läppä lentokoneeseen hyppäämisestä antoi vähän toisenlaisen kuvan, hän ei suinkaan ollut ainoa, jonka sopivuutta Connorsin rooliin ohjaaja Webb ja tuottajat harkitsivat. Webb on kertonut, että Ifans on ainoa, joka onnistui vaikeassa kohtauksessa, jossa Connors puhuu itsekseen saatuaan maistaa, miltä supervoimat tuntuvat.
”Se on Shakespeare-hetki”, Ifans sanoo.
”Jokaisella Shakespearen näytelmien sankarilla ja konnalla on avainhetki, jona he avautuvat yleisölle, eikä toisille roolihahmoille. Hamlet on tietysti tärkein esimerkki.”
Hamlet kysyy yleisöltä, ollako vai eikö olla.
”Silloin Hamlet sanoo, että hei yleisö, esitän tätä tunnetta, mutta nyt kerron teille, miltä musta oikeasti tuntuu. Connorsin hetki on, kun hän on päässyt kokemaan liskouden kaikessa loistossaan ja palaa ihmisen muotoon. Kuinka ankeaa on olla ihminen. Hamlet puhui Yorickin pääkallolle. Connors puhuu hiirelle laboratoriossaan.”
Ifansilla on sympatiaa Connorsille, jonka vallanhimo nopeasti sokaisee.
”Mies on ollut suuren osan elämästään raajarikko ja täynnä syyllisyyttä. Hän uskoo, että tiede palauttaa hänen kätensä, perheensä ja koko elämänsä. Tavoite on liian korkea. Kun mies saa kyvyn muuttua kolmimetriseksi liskoksi, joka voi tehdä mitä tahansa, hän valaistuu. Kun hän palaa liskosta ihmiseksi, hän kauhistuu ihmisyyden ankeutta.”
Siitä Connors avautuu – hiirelle.
”Asia on ruma. Puhe on kaunis ja eeppinen.”
”En minä tiedä, miltä tuntuu palata liskoudesta pelkäksi ihmiseksi. Mutta me kaikki olemme kokeneet vastaavan vähenemisen tunteen.”
Ifansin nuoruus Walesissa oli kaukana New Yorkista, jossa Peter Parker seikkailee ja kohtaa supervastustajiaan.
Eivätkä Marvelin sarjakuvat ole koskaan olleet Euroopassa sillä tavalla iso juttu kuin Yhdysvalloissa. Kun Ifans oli varhaisteini 1970-luvun lopulla Skotlannissa, Hämähäkkimies oli jotain hyvin etäistä.
”Meille sarjikset olivat valuuttaa. Jokaisella oli joitain numeroita. Kenelläkään ei käynyt mielessä, että seuraanpa tätä jatkotarinaa viikosta toiseen. Sarjakuvalehdet olivat lähinnä valuuttaa. Viisi Batmania vaihtui Sex Pistolsin single-levyyn tai pulloon siideriä”, Ifans muistelee.
”Työkaluvajasta saattoi isän pehmopornolehtien seasta löytyä joku sarjis.”
Elokuvien suhteen Ifansin nuoruuden maailma oli samanlainen. Uutuuksien sijaan teattereissa käytiin tsekkaamassa vanhempia leffoja. Niihin pääsi halvemmalla. Sen ajan televisiosta ei kuitenkaan tullut mitään vilkasta nuorukaista kiinnostavaa.
”Isän kanssa käytiin katsomassa spagettiwesternejä, ne olivat parasta.”
Näyttelijäksi Ifans päätyi varsin yksinkertaisista syistä.
”En ollut hyvä oppilas koulussa. Olin aina napit vastakkain auktoriteettien kanssa. Teatteriharrastuksessa sain ensimmäisen kerran kokea todellista vastuuta: jos en tullut paikalle, oli siitä haittaa muille. Koulussa mokaamisesta sai ehkä jälki-istuntoa, ja mitä väliä sillä oli.”
”Teatterissa olin osa yhteisöä. Opin olemaan kiltisti, aikuisten yhteisössä.”
Teatterivuodet antoivat myös hyvät valmiudet green screen -kohtauksien kuvaamiseen, niihin studiossa kuvattaviin jaksoihin, joiden tehostetaustat luodaan tietokoneella ja näyttelijä istutetaan kuvaan jälkikäteen.
”Green screen on minulle vapauttava kokemus”, Ifans sanoo.
”Teatterissakin piti kuvitella paljon. Ei ainoastaan miljöötä, vaan myös suuri palkka ja hyvä takahuone. Olen hyvä kuvittelemaan. Se on työtäni.”
Ensimmäinen Suomessakin nähty Ifans-leffa oli walesilaisista sekopääkaveruksista kertova Twin Town vuodelta 1996. Kolme vuotta myöhemmin hänet jo nähtiin yhdessä romanttisen hittikomedian Notting Hill keskeisistä rooleista. Ifansin kansainvälinen pääosaläpimurto oli Human Nature (2001), joka oli myös Michel Gondryn esikoisohjaus. Musiikkivideonero Gondry on myöhemmin tehnyt Tahrattoman mielen ja Green Hornetin.
Human Naturessakin Ifans oli laboratorio-oloissa kovia kokeva mies – apinaksi itseään luuleva Puff, jota tiedemiehet tutkivat. Mutta kymmenen vuoden takaisesta komediasta ei ole kovin suuri matka 3D-jättiläiseen, ainakin jos näyttelijältä kysytään.
”Näyttelijäntyö on aina samaa. Oli elokuva sitten kolmiulotteinen tai ei. Hei, teatterikin on kolmiulotteista. Työ on tämä: saavu ajoissa, osaa repliikkisi, kohtele ihmisiä kunnioituksella ja tavoittele totuutta hinnalla millä hyvänsä”, Ifans sanoo.
”Ei minua kiinnosta hevonvitun vertaa, onko kamera 3D, 4D tai 5D. Minua saa kuvata joka puolelta.”
Ifans nauraa omalle jutulleen.
Sienna Millerin kanssa kerran kihloissa ollut näyttelijä ei kerro yksityiselämästään juuri mitään.
”Kun en tee elokuvia, käyn kävelyllä, kokkaan ja rakastelen tyttöystäväni kanssa.”
Mattinykäsmäinen vastaus jättää monia kysymyksiä avoimeksi.
Ainakin se Mallorca? Ja sikafarmi?
”Tarkennus. Minulla on Mallorcan kodissani yksi lemmikkisika. Se ei tee minusta sikafarmaria, korkeintaan perverssin.”
Oletko harkinnut, että sikoja voisi olla enemmän?
”Tarkoitatko, että alkaisin sekoittaa rotuja? Joo, se voisi toimia.”
Ifans nauraa katketakseen.
