Häiden jälkeen

Tanska mainitaan usein esimerkkinä siitä, miten pienikin valtio voi saada mainetta elokuvamaana. Uusin osoitus siitä on Häiden jälkeen, joka sai näkyvyyttä kahdesta syystä: elokuva oli ehdolla parhaan ei-englanninkielisen Oscarin voittajaksi ja sen pääosassa nähdään Casino Royalen pahisroolia esittänyt Mads Mikkelsen. Moisilla PR-tempuilla ei kuitenkaan olisi mitään väliä, ellei niiden takana olisi onnistunutta elokuvaa.

Häiden jälkeen kertoo Intiassa orpokodissa työskentelevästä Jacobista (Mikkelsen), jonka elämä ennen tätä on ollut repaleista niin naisten kuin alkoholinkin suhteen. Hänen on pakko palata vastentahtoisesti Tanskaan, kun suurlahjoitusta lupaileva filantrooppi Jørgen (Rolf Lassgård) suostuu allekirjoittamaan sopimuksen vain kasvokkain.

Viiden tähden hotelliin majoitettu Jacob tuntee olonsa silminnähden epämukavaksi puvussa ja kravatissa. Jørgen suostuttelee hänet jäämään vielä tyttärensä Annan (Stine Fischer Christensen) häihin, johon mies vastentahtoisesti suostuu.

Kuten kaikki tanskalaisia elokuvia nähneet tietävät, suuret juhlat kartanossa lupaavat yleensä vaikeuksia. Jacob näkee juhlien tiimellyksessä Jørgenin vaimon Helenen (Sidse Babett Knudsen), mutta kyseessä ei suinkaan ole näiden kahden ensitapaaminen. Heillä on paljon puhuttavaa, ja pian Jacob tajuaa, ettei hääkutsussa ollut kyse pelkästä sattumasta. Vuosikymmenten ja tuhansien kilometrien erottamat ihmiset alkavat kietoutua yhteen ja etsiä paikkaansa.

Susanne Bierin ohjaama ja yhdessä Anders Thomas Jensenin kanssa kirjoittama elokuva on tyylipuhdas ihmissuhdedraama. Hienot, pienieleiset näyttelijäsuoritukset kantavat elokuvaa. Jokaisella henkilöllä on omat motiivinsa ja omat salaisuutensa, mutta heistä kukaan ei ole pelkkä yksiulotteinen lavaste. Hyvästä kirjoittamisesta kielii se, että hahmot toimivat johdonmukaisesti, mutta katsojan mielipide heistä vaihtelee kohtauksesta toiseen. Sinänsä yksinkertainen juoni jää taustalle, kuten sen pitääkin.

Dogma-estetiikkaa inhoavien ei kannata pelästyä, sillä Häiden jälkeen näyttää ja kuulostaa tavanomaiselta. Sen silmiinpistävimmät piirteet ovat runsaat erikoislähikuvat silmistä ja otokset, joissa ihmiset silittelevät toisiaan. Jälkimmäiset korostavat Jacobin eristäytymistä läheisistään, mutta silmien merkitys ei avaudu yhtä helposti. Kenties silmät ovat sielun peili, joka korostaa ihmisen vastuuta elämästään.

Kohtalon ja vastuun teemat risteävät elokuvassa useaan kertaan. ”Emme voi hallita kaikkea”, Jørgen sanoo Helenelle. Bier tuntuu silti sanovan, että olosuhteisiin vetoaminen on vain tekosyy, sillä maailmalla ja sen tapahtumilla ei ole muuta merkitystä kuin se, minkä ihminen sille antaa.

Valehtelu ja piilottelu ovat houkkien touhuja, joista ei lopulta ole kuitenkaan mitään hyötyä. On parempi myöntää virheensä kuin yrittää muuttaa menneisyyttä. Nämä ovat kauniita ajatuksia kauniisti toteutetussa elokuvassa.