Uusimmat

Häjyt-ohjaajan seuraava elokuva kertoo Love Recordsin tarinan [traileri]

24.11.2015 13:00 Tatu Junni

Suomalaista rockhistoriaa kertaavasta Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvasta on julkaistu uusi traileri.

Aleksi Mäkelän (Häjyt, Pahat pojat, Matti) ohjaama Love Records – Anna mulle Lovee kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka perustavat levy-yhtiön. Love Recordsista tulee vallankumouksellinen ilmiö, joka vie humppa-Suomen rytinällä rock-aikaan.

Tammikuussa elokuvateattereihin saapuvan rokkidraaman pääroolissa nähdään Jarkko Niemi ja sen muita keskeisiä rooleja näyttelevät Tomi Alatalo, Riku Nieminen, Pirkka-Pekka Petelius ja Alina Tomnikov.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat