Uusimmat

Hancock (***)

11.07.2008 10:57 Tatu Junni

hancock”Meillä on sankareita. Meillä on supersankareita. Ja sitten meillä on… Hancock”. Näin kuuluu Will Smithin uutuuselokuvan mainoslause. Mutta kukas se Hancock sitten on? No, sehän on tietenkin tummaihoinen Teräsmies – viskipullolla ja vittumaisella asenteella varustettuna.

Blade– ja X-Men -elokuvien menestys käynnisti vuosituhannen vaihteessa sarjakuvafilmatisointien buumin, jonka oireilua päästään yhä elokuvateattereissa säännöllisin väliajoin todistamaan. Tänäkin kesänä Suomeen on saapunut Iron Man, Wanted ja Hulk, joiden seuraksi saadaan vielä Batman-seikkailu Yön ritari sekä Hellboyn jatko-osa Kultainen armeija. Samaan genreen voidaan laskea myös Hancock, vaikkei siitä ainuttakaan sarjakuvalehteä ole julkaistu. Ei ainakaan vielä.

Mustan huumorin sävyttämää Hancockia olisi helppo pitää vastavetona Hollywoodin nykyiselle supersankaribuumille, ellei elokuvan tarina olisi syntynyt ennen koko ilmiötä. Vincent Ngo laati Tonight, He Comes –nimisen käsikirjoituksen jo vuonna 1996, jolloin supersankarisarjakuvien suosio oli pohjamudissa. Alun perin kyseessä oli huomattavasti valkokankaalle päätynyttä synkempi tarina.

Jos Tonight, He Comes olisi ilmestynyt sarjakuvamuodossa, olisi sen kustantajana toiminut Marvel Comicsin sijaan aikuisempiin sarjakuviin keskittynyt DC:n Vertigo-haara. Vaan niin tehokas on Hollywoodin tuotantokoneisto ja markkinatalouden luomat paineet, ettei Tonight, He Comesin kuvastosta ole perjantaina ensi-iltansa saavassa Hancockissa jäljellä kuin rippeet. Supersankariseksillä ja ruokottomuuksilla mässäily on yksinkertaisesti liian iso riski otettavaksi, jos panoksena on 150 miljoonan dollarin budjetti. Tosin Hollywood-elokuvaksi Hancock sisältää edelleen melko arvelluttavaa kuvamateriaalia. Suomalaisia katsojia kännissä lentelevä, lapsia taivaalle nakkova ja supersankareita homoiksi haukkuva teräsmies ei hetkauta, mutta USA:ssa elokuva on saanut kukkahattutädit ja homojärjestöt kakomaan sitten sitäkin enemmän.

Hancockin lähtökohdat ovat mielenkiintoiset, mutta lopputulos ei valitettavasti niinkään. Elokuva alkaa komediana, mutta muuttuu puolivälissä synkäksi toimintafantasiaksi. Molemmat osiot toimivat, mutta eivät yhdessä. Ei ole lainkaan kohtuutonta kutsua Hancockia torsoksi, sillä sen verran selkeästi elokuvan punainen lanka on solmussa. Syykin on selvillä. Studio joutui leikkaamaan ja muokkaamaan Hancockia kohtuuttoman paljon saadakseen sille R-luokituksen sijaan K13-ikärajan. Elokuvasta on poistettu useita kohtauksia, sen painopisteitä on selvästi vaihdettu lennosta ja koko juonen rytmitys on hakusessa. Paljon hyviä ideoita riittää ja genren kliseet vältetään hienosti, mutta silti elokuva ei osaa päättää onko se Will Smithin kevyt kesäkomedia vai Unbreakablen, Barflyn ja Supermanin äpärälapsi.

Heikkouksista huolimatta jotain määrittelemättömän viehättävää Hancockissa kuitenkin on. Hieman yllättäen Smith istuu rooliinsa erinomaisesti ja Hancock on myös hahmona kiinnostava. Tosin elokuvan lopussa koetaan pakollinen henkisen kasvun pyrähdys, joka uhkaa vetää maton koko hahmon alta. Hancockin pari viimeistä minuuttia ovatkin elokuvan heikoin esitys. Tuskin muualla kuin amerikkalaisessa unelmatehtaassa osataan vääntää näin lällyä päätöstä elokuvalle, joka pohjimmiltaan kertoo yhteiskunnan ulkopuolelle jääneestä mustasta alkoholistista. Muista päähenkilöistä Charlize Theronin ja Jason Batemanin pariskunta jää auttamattomasti Smithin varjoon. Vain elokuvan hienot tehosteet ja lähikuviin luottava kameratyöskentely vetävät vertoja elokuvan nimihenkilölle.

Hancock on viihdyttävä summer blockbuster, mutta ei juuri sen enempää. Tämä on sääli, sillä jos elokuvan alkuperäinen käsikirjoitus olisi filmatisoitu sellaisenaan, olisi yleisö saanut nauttia ainakin tasapainoisemmasta elokuvasta. Aikuisille suunnatulle anti-supersankarielokuvalle olisi ollut enemmän tilausta kuin tälle Mystery Menin ja My Super Ex-Girlfriendin kummalliselle hengenheimolaiselle. Nyt Hancock on vain vilkaisu hienon maiseman suuntaan. Ei muuta, valitettavasti. Ohjaaja Peter Bergillä on homma hallussa, mutta liian monet kompromissit ja tarinan aukot tekevät Hancockista kertakäyttöviihdettä. Toivotaan, että samanhenkinen, Mark Millarin (Wanted) sarjakuvaan pohjautuva Kick-Ass uskaltaa ensi vuonna revitellä Hancockia enemmän.

hancock

 

PlusMiinusNolla

+ Toiminta ja huumori viihdyttävät
– Potentiaali jää täyttämättä
+ Will Smithin egomania ei oireile yhtä pahasti kuin takavuosina
+ Jatko-osa ja mahdollisuus korjata ensimmäisen osan virheet luvassa. Vai onko se hyvä asia sittenkään?

Hancock

(USA 2008)
K-13

Ohjaus: Peter Berg
Käsikirjoitus: Vy Vincent Ngo ja Vince Gilligan
Pääosissa: Will Smith, Charlize Theron, Jason Bateman & Eddie Marsan

Kesto 93 min