Uusimmat

Harrison Ford melkein kuoli uuden Star Warsin kuvauksissa

27.07.2016 08:27 Tatu Junni

Harrison Ford loukkaantui Star Wars: The Force Awakensin kuvauksissa niin pahasti, että elokuvan kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. 

Nyt tuomioistuin on päättänyt, että tapaturma oli seurausta tuotantoryhmän edesvastuuttomasta toiminnasta. Onnettomuus olisi siis voitu välttää, jos työturvallisuusmääräyksistä olisi pidetty tiukemmin kiinni.

”Ford oli vaarassa kuolla”, oikeuden päätöksessä linjattiin.

Valitettava välikohtaus tapahtui kesäkuussa 2014, kun Millenium Falcon -avaruusaluksen hydraulinen ovi sulkeutui vahingossa Harrison Fordin päälle. Iskun voimaa on verrattu ”pieneen henkilöautoon”. Fordilta muun muassa murtui vasen jalka ja hänen nilkkansa meni sijoiltaan. Näyttelijä toimitettiin sairaalahoitoon ja hän joutui kahdeksan viikon sairaslomalle.

Kuvauspaikasta vastannut Foodles Production on myöntänyt laiminlyöntinsä ja olevansa vastuussa tapahtuneesta.

Kun Harrison Fordilta kysyttiin tapahtuneen jälkeen tietääkö hän kuka elokuvantekijöistä aiheutti hänen onnettomuutensa, oli vastaus lyhytsanainen: ”En tiedä enkä välitäkään tietää”.

Aiheesta lisää:

Harrison Ford was at ‘risk of death’ in Star Wars set accident, court hears

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat