Uusimmat

Harrison Fordin esittämä Indiana Jones äänestettiin parhaaksi elokuvasankariksi kautta aikain

11.06.2020 08:56 Muropaketin toimitus

Empire-lehti listaa 50 parasta leffasankaria.

Indiana Jones on ykkössijalla Empire-lehden järjestämässä äänestyksessä, jossa lukijoilta tiedusteltiin parasta elokuvasankaria. Empiren listalta löytyy kaiken kaikkiaan 50 parasta sankaria.

Kakkossijalla on Sigourney Weaverin Alien-elokuvissa esittämä Ellen Ripley. Muilta sijoilta löytyvät hahmot paljastuvat vasta lehden uuden numeron sivuilta, joka ilmestyy tänään. Alla oleva kansikuva kyllä spoilaa osan listalle päätyneistä hahmoista.

Harrison Ford on mukana myös Loganista tutun James Mangoldin ohjaamassa viidennessä Indiana Jones -elokuvassa, jonka on tarkoitus saada ensi-iltansa 29.7.2022.

Indiana Jones 5:n esituotanto on ollut käynnissä jo melko pitkään, mutta muutama viikko sitten selvisi, ettei sen käsikirjoituksen ensimmäinen versio ole edes vielä valmis.