Uusimmat

Harry Potter ja Feeniksin kilta

12.07.2007 14:38 Tatu Junni

Jestas, kuinka nopeasti aika rientääkään! Ensimmäinen Harry Potter -filmatisointi saapui valkokankaille liki kuusi vuotta sitten, ja nyt nuoren velhon seikkailut ovat edenneet jo viidenteen osaan. Kuten kirjansa lukeneet tietävät, mitä lähemmäksi saagan loppu käy, sitä synkemmäksi meno äityy. Feeniksin kilta lähenteleekin paikoitellen satumaisen velhoseikkailun sijaan kauhuelokuvien kuvastoa. K11-ikäraja harmittanee sarjan nuorimpia faneja, mutta verrattuna saman luokituksen saaneeseen TMNT-elokuvaan, on Feeniksin kilta suorastaan pelottava.

Edes elokuvan alussa Harry Potterilla ei mene hyvin. Kesälomasta ei oikein pysty nauttimaan, kun isot pojat kiusaavat ja kun heistä päästään eroon, käyvät Azkabanin ankeuttajat kimppuun. Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, päätyy Potter taikomaan jästin läsnä ollessa, mistä eivät taikamaailman byrokraatit luonnollisesti pidä. Harry joutuu puolustamaan tekoaan komitean eteen, ja vaikka sieltä ehjin nahoin selviääkin, eivät synkät pilvet poistu taivaalta. Kukaan kun ei oikein tunnu uskovan edellisen elokuvan (Harry Potter ja Liekehtivä pikari, 2005) lopussa nähtyyn Voldemortin paluuseen. Samaan syssyyn taikaministeriöstä saapuu Dolores Pimento (Vera Drake -elokuvasta tuttu Imelda Staunton) pistämään paikat järjestykseen liian liberaaliksi repsahtaneessa Tylypahkassa.

Helvetistä karannutta kukkahattutätiä muistuttavan rouva Pimennon myötä Tylypahkan opetusohjelma pistetään uusiksi ja oppilaat ahtaalle. Jopa opiskelijajärjestöt kielletään, eli jos näette salissa nyyhkiviä nuorukaisia, ovat he arvatenkin SAMOKin tai SYLin aktiiveja. Kirsikkana karvaan kakun päälle Potter saa selville, että hänen ja Voldemortin mielet ovat yhdistyneet. Sota ja kuolema kolkuttelevat ovella, ja Harry Potter ja Feeniksin kilta onkin – taas kerran – elokuvasarjan synkin osa. Aurinko ei paljon paista, eikä meno ole enää yhtä viatonta kuin sarjan avausosissa. Edes Potterin pussailukaveriksi löytyvä Cho tai velmuilevat Weasleyn-veljekset eivät tuo elokuvaan kuin hetkellisiä ilonhetkiä. Synkkää tunnelmaa henkii myös elokuvan äärimmäisen tyylitelty värimaailma, jossa sinisen, vihreän ja harmaan sävyt ovat vahvasti esillä.

Synkän kuorensa alla Harry Potter on kuitenkin edelleen sama puhdasoppinen satu kuin sarjan aiemmatkin osat. Hyvän ja pahan voimat mittelevät keskenään, centaurit laukkaavat metsissä ja taikasauva heiluu. Visuaaliselta puoleltaan ja tunnelmaltaan Feeniksin kilta on sitten taas suorastaan goottilaisuuden portteja kolkutteleva fantasiaeepos. Chris Columbuksen turhan lällyyn ensimmäiseen Potter-elokuvaan (Harry Potter ja Viisasten kivi, 2001) pettyneiden kannattaakin antaa viimeistään nyt sarjalle uusi mahdollisuus.

”Toisen meistä on kuoltava”, toteaa kostonhimoinen Harry elokuvan lopussa verivihollisestaan Lordi Voldemortista. Kuten kirjan lukeneet tietävät, menettää Potter elokuvan loppupuolella läheisen ystävänsä. Valitettavasti tässä käännekohdassa ohjaaja David Yatesin tyylitaju on pettänyt eikä tapahtuman draama välity katsojille hienosta kuvaustyöstä huolimatta kunnolla. Muuten Yates pitää elokuvan tunnelmaa hyvin yllä, vaikka Feeniksin kilta väkisinkin läpijuoksenteluun paikoin sortuu. Lähdemateriaalin runsauteen nähden valkokangasversion käsikirjoittaja Michael Goldenberg on onnistunut kiitettävästi, vaikka hänen tekemänsä ratkaisut tuskin kaikkia faneja miellyttävätkään. Kaikkien kohtausten välinen juonenkuljetus ei myöskään ole parasta mahdollista elokuvakerrontaa. Pahimmillaan Harry Potter ja Feeniksin kilta tuntuukin pidemmän elokuvan leikatulta versiolta, hieman samaan tapaan kuin Taru Sormusten Herrasta -sarjan Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Esimerkiksi Suomessakin vierailleen Katie Leungin esittämän Chon rooli tuntuu jäävän turhan vähäiseksi, kun ottaa huomioon miten merkittävä rooli hänellä Potterin elämässä on. Ensisuudelman kun voi kokea vain kerran, jopa velhopoika.

Läpijuoksemista lievempi ongelma löytyy osastolta, jolle ohjaaja tai tuottajat eivät ole päässeet vaikuttamaan. Elokuvasarjan juonikuviot kun toistavat kirjojen tavoin itseään ja vain nyanssit muuttuvat. Tämä saa aikaan sen, että Potter-elokuvat alkavat hiljalleen tuntua huippubudjetilla toteutetulta tv-sarjalta. Harvasta tv-sarjasta kuitenkaan löytyy yhtä ammattitaitoista ja hahmoihinsa sopivaa näyttelijäkaartia kuin Feeniksin killasta. Sivuosissa vilisee taitavia brittinäyttelijöitä (mm. Fast Show:sta tuttu Mark Williams) ja jopa nuoret velho-oppilaat selviävät rooleistaan ilman pahempia notkahduksia. Suurin kiitos menee kuitenkin Gary Oldmanille, joka tekee taas hienoa työtä Sirius Mustana. Kaljua Michael Jacksonia muistuttavaksi meikattu Ralph Fiennes puolestaan näyttelee Voldemortia hieman turhan poissaolevasti, mutta saa niin vähän aikaa valkokankaalta, ettei onnistu vetämään mattoa elokuvan alta.

Vajavaisuuksistaan huolimatta Harry Potter ja Feeniksin kilta on kesän blockbuster-rainoista viihdyttävimpiä. Puhdasoppista pop cornia, jolta saa kaiken haluamansa, kunhan ei liikaa pyydä.

kaista

 

© 2007 Warner Bros. Ent.
Harry Potterin julkaisuoikeudet © J.K.R.