Uusimmat

Harry Potter -ohjaaja palauttaa Tarzanin valkokankaalle – näyttelijäkaarti on melkoinen

12.02.2014 09:30 Muropaketin toimitus

Tarzan

Tarzan on seikkaillut jo lukuisissa elokuvissa, mutta eihän se riitä. Apinoiden kuningas pitää esitellä myös 2010-luvun yleisölle, ja nyt Warner Bros. Pictures on ottanut asian hoitaakseen.

Uusi Tarzan 3D -elokuvaa saa ensi-iltansa 1. heinäkuuta 2016. Sen ohjaajaksi on kiinnitetty Harry Potter -filmatisoinneistaan parhaiten tunnettu David Yates.

Pääosia Tarzanissa esittävät nimiosaan kiinnitetty Alexander Skarsgård sekä The Wolf of Wall Streetistä tuttu Margot Robbie. Myös Samuel L. Jacksonilla ja Christoph Waltzilla on roolit elokuvassa. Lisää näyttelijäkiinnityksiä odotellaan lähiaikoina.

Tällä hetkellä sekä Independence Day 2:n että Angry Birds The Movien on tarkoitus ilmestyä samalla viikolla kuin Tarzan 3D:n. Ilmiselvää siis on, että jokin tai jotkin elokuvista tulevat vielä löytämään uudet julkaisuajankohdat. Tarzanin comeback kuitenkin sijoittuu kesälle 2016 joka tapauksessa.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider