Uusimmat

HBO Nordicilla alkanut The Wiren tekijöiden The Deuce on yksi vuoden parhaista sarjoista

18.09.2017 19:52 Muropaketin toimitus

James Franco ja Maggie Gyllenhaal loistavat David Simonin uutuussarjassa.

The Wiren, Tremen ja Generation Killin luojana parhaiten tunnetun David Simonin The Deuce -uutuusdraama alkoi viikko sitten HBO Nordicilla ja tänään striimauspalveluun tuli tarjolle sen toinen jakso.

Muropaketti sai sarjan kaikki kahdeksan jaksoa katsottavakseen jo heinäkuun alkupuolella, jolloin julkaisimme kolmen jakson perusteella rustatun ylistävän pika-arvion, jossa todettiin The Deucen olevan mestarillista draamaa. Kaikki jaksot katsottuamme voimme vain todeta touhun parantuvan jakso jaksolta, joten jos pari ekaa osaa ei lämmittänyt, niin suosittelemme silti jatkamaan sarjan parissa.

The Deuce kuvaa prostituutiota, hämärähommia ja pornoteollisuuden laillistamista ja sen nousua New Yorkin Times Squarella 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin, ja kuinka näiden ensiaskelten myötä alasta tuli lopulta miljardien dollarien liiketoimintaa Yhdysvalloissa.

The Deucen toisena luojana toimii useissa Simonin aiemmissakin sarjoissa mukana ollut George Pelecanos, ja sen näyttelijäkaartiin lukeutuvat Francon ja Gyllenhaalin lisäksi myös muun muassa Margarita Levieva, Gary Carr, Lawrence Gilliard Jr., Emily Meade, Dominique Fishback, Chris Coy, Michael Rispoli ja Natalie Paul.

Sarjan vastaavia tuottajia ovat Pelecanosin ja Simonin ohella James Franco ja Nina K. Noble.

Muropaketin uusimmat