Uusimmat

HBO Nordicin uutuudet viikolla 37: The Deucen kakkoskausi, uutena sarjana A Discovery of Witches

10.09.2018 21:01 Muropaketin toimitus

Tällä viikolla HBO Nordicilla jatkuu toisen tuotantokauden myötä draamasarja The Deuce. Uutena sarjana alkaa Deborah Harknessin kirjaan pohjautuva A Discovery of Witches. Stephen Kingin luomaan maailmaan sijoittuvan Castle Rockin ensimmäinen kausi puolestaan tulee tällä viikolla päätökseensä.

The Deuce, kausi 2 – 10. syyskuuta alkaen
David Simonin luoman sarjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1977 New Yorkin Time Squaren alueelle. Ensimmäisen kauden tapahtumista on kulunut viisi vuotta, ja pornoteollisuudesta on muodostunut osa amerikkalaista valtakulttuuria. James Franco tekee kaksoisroolin kaksosina Vincent ja Frankie Martinona ja roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden saanut Maggie Gyllenhaal esittää Candyä, jonka ura kunnianhimoisten pornoelokuvien ohjaajana on nousussa. Näyttelijäkaartiin liittyvät mm. Luke Kirby (Rectify), Jamie Neumann (The Looming Tower) ja Ralph Macchio (The Karate Kid).

Outlander, kausi 3 – 11. syyskuuta
Raskaana oleva Claire palaa yllättäen takaisin varsinaiseen elämäänsä vuoteen 1948 ja hänen on selviydyttävä paluustaan aviomiehensä Frankin luokse. Samaan aikaan 1700-luvulla Jamie kärsii sekä historiallisen Cullodenin taistelun jälkipyykistä että Clairen menetyksestä. Vuosien kuluessa Jamie ja Claire yrittävät rakentaa elämäänsä erillään toisistaan, vaikka muistot menetetystä rakkaudesta ei jätä heitä rauhaan. Maanosien ja vuosisatojen erottamien Clairen ja Jamien on löydettävä tie toistensa luokse.

Swiped: Hooking Up in the Digital Age – 11. syyskuuta
HBO-dokumentissa seuraraan nettideittailun kehitystä. Netti- ja mobiilideittailu on noussut Yhdysvalloissa miljardien dollarien toimialaksi, jossa deittailusäännöt muuttuvat nopeaan tahtiin. Yli 40 miljoonaa käyttäjää etsii varteenotettavia kumppaneita aina pikaromansseista pitkään parisuhteeseen. Tämä silmät avaava dokumentti antaa hyvän kuvan digiaikakauden seksuaali- ja deittailumuutoksesta tarjoten samalla parikymppisten käyttäjien ennakkoluulottomia ajatuksia. Dokumentin on ohjannut palkittu menestyskirjailija ja -toimittaja Nancy Jo Sales.

Castle Rock, kausi 1 – Viimeinen jakso 13. syyskuuta
Stephen Kingin kirjojen maailmaan sijoittuva Castle Rock yhdistää Kingin rakastetuimpien teosten intiimin tarinankerronnan sekä pimeyden ja valon välisen taistelun mytologiset mittasuhteet. Psykologisen kauhusarjan luojina sekä vastaavina tuottajina ovat Sam Shaw ja Dustin Thomason, ja sen pääosissa nähdään André Holland (Moonlight), Melanie Lynskey (Up in the Air), Bill Skarsgård (Se), Jane Levy (Lähiöunelmia), Sissy Spacek (Carrie, Kaivosmiehen tytär) ja Scott Glenn (The Leftovers). Vastaavina tuottajina toimivat myös J.J. Abrams, Ben Stephenson ja Liz Glotzer.

Muropaketin arvio Castle Rockista on luettavissa täältä >>

The Vampire Diaries, kausi 8 – 13. syyskuuta
Suosittu The Vampire Diaries saa tämän kauden myötä päätöksensä ja panokset niin rakkaudessa, seikkailuissa kuin draamassakin nousevat korkeammiksi kuin koskaan aiemmin. Edellisellä kaudella sankarien oli rakennettava elämänsä ilman Elenaa. Päätöskauden alussa Damon ja Enzo noudattavat synkän, luonnottoman voiman käskyjä, kun taas toisaalla Bonnie, Stefan ja Caroline liittoutuvat Alaricin kanssa heidät löytääkseen. Lopulta Mystic Fallsin pelastaminen voi olla Mattin käsissä.

A Discovery of Witches, kausi 1 – 15. syyskuuta alkaen
Deborah Harknessin All Souls -menestyskirjasarjaan perustuva sarjasovitus on rohkea, salaperäinen ja moderni romanttinen draamakertomus. Diana Bishop (Teresa Palmer) on nuori historiantutkija sekä tunnetun noitasuvun viimeinen jälkeläinen. Hän löytää oxfordilaiskirjastosta salaperäisen kadonneeksi luullun Ashmole 782 -käsikirjoituksen, joka sinkoaa Dianan keskelle salaperäistä arvoitusta ja arvoituksellisen Matthew-nimisen (Matthew Goode) vampyyrin tielle. Sarjassa nähdään myös mm. Alex Kingston, Owen Teale, Lindsey Duncan, Trevor Eve ja Malin Buska, joka esittää Satu Järvinen -nimistä roolihahmoa.

Kaikki viikon 37 ensi-illat HBO Nordicilla

Maanantaina 10.9.:
The Deuce, 2. kausi, 1. jakso – UUSI KAUSI
Ballers, 4. kausi, 5. jakso
Fear the Walking Dead, 4. kausi, 13. jakso
Insecure, 3. kausi, 5. jakso
Power, 5. kausi, 10. jakso – kauden päätösjakso
Sr. Ávila, 4. kausi, 7. jakso
Real Time with Bill Maher, 16. kausi, 26. jakso – tekstitys lisätään 3-4 päivän sisällä
Classical Baby: The Lullaby Show 1-2 – Toonix

Tiistaina 11.9.:
Last Week Tonight with John Oliver, 5. kausi, 22. jakso – tekstitys lisätään 3-4 päivän sisällä
Outlander, 3. kausi, jaksot 1-13 – kausi saatavilla kokonaisuudessaan
HBO-dokumentti Swiped: Hooking Up in the Digital Age

Keskiviikkona 12.9.:
Mayans M.C., 1. kausi, 2. jakso

Torstaina 13.9.:
Castle Rock, 1. kausi, 10. jakso – kauden päätösjakso
HBO-dokumentti When the War Comes
The Vampire Diaries, 8. kausi, jaksot 1-16 – kausi saatavilla kokonaisuudessaan

Perjantaina 14.9.:
Snowfall, 2. kausi, 9. jakso

Lauantaina 15.9.:
A Discovery of Witches, 1. kausi, 1. jakso – UUSI SARJA
Animals, 3. kausi, 7. jakso
Killjoys, 4. kausi, 9. jakso
VICE, 6. kausi, 21. jakso – tekstitys lisätään 4-6 päivän sisällä

Tiedot pohjautuvat HBO Nordicilta saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.

Muropaketin uusimmat