HBO Nordicin viime vuosien rankimman sarjan kakkoskausi myöhästyy, mutta luvassa on silti kaksi uutta jaksoa

20.10.2020 09:06 | Muropaketin toimitus

HBO:n ja A24:n yhteistyönä tekemän sarjan joulujakso nähdään tietysti joulukuussa.

HBO:n viime vuoden parhaita uutuussarjoja oli ehdottomasti teini-ikäisistä kertova Euphoria-sarja, jota ei todellakaan ole suunnattu teineille. Rankkaa materiaalia sisältävän sarjan kakkoskausi myöhästyy koronaviruspandemian takia, mutta nyt Collider kertoo HBO:n esittävän siitä huolimatta uusia spesiaalijaksoja, joita on luvassa kaksi.

Ensimmäinen niistä on jouluspesiaali nimeltään Trouble Don’t Last Always, joka jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen kausi päättyi. Siinä Zendayn esittämä huumeongelmasta kärsivä päähenkilö Rue yrittää kaikesta huolimatta juhlia joulua. Jakson on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan luoja Sam Levinson. Se esitetään Yhdysvalloissa 6. joulukuuta ja nähdään Suomessa hyvin todennäköisesti tuttuun tyyliin heti seuraavana päivänä.

Toisesta spesiaalista ei tiedetä vielä sen enempää, sillä edes ensi-iltaa ei vielä paljastettu, vaikka jakso onkin jo kuvattu.

Pääosaa esittävä Zendaya voitti roolistaan Emmy-palkinnon kuukausi sitten virtuaalisena järjestetyssä Emmy-gaalassa. Sarjan kakkoskauden kuvaukset olivat juuri alkamassa viime maaliskuussa, mutta tuotanto jouduttiin keskeyttämään pandemian vuoksi.

Zendayan lisäksi Euphoriassa nähdään muun muassa Storm Reid, Maude Apatow, Eric Dane, Jacob Elordi ja Hunter Schafer, jotka eivät ilmeisesti ole mukana jouluspesiaalissa turvallisuusmääräysten takia. HBO mainitsee tiedotteessaan vain Colman Domingon esittämän Alin.

Euphoria on HBO:n ja laatuelokuvistaan tutun A24:n yhteistyö.

Muropaketin uusimmat