Uusimmat

HBO palkkaa ihmisiä valvomaan tv-sarjojensa seksikohtauksia

29.10.2018 13:06 Muropaketin toimitus

Hienon The Deuce -sarjan näyttelijä Emily Meaden aloitteesta seksikohtausten kuvaaminen on nyt  helpompaa kaikille osapuolille.

Rolling Stone -lehti kertoo pitkässä artikkelissaan kuinka HBO:n The Deuce -sarjan näyttelijä Emily Meaden aloitteesta kaikissa kanavan tulevissa seksikohtauksia sisältävissä sarjoissa on jatkossa paikalla intiimiys-koordinaattori, jonka tehtävänä on varmistaa etteivät näyttelijät ja muu kuvausryhmä tunne oloaan epämiellyttäväksi kohtauksia kuvatessa.

Meade esittää The Deuce -sarjassa pornotähti Loria, jonka kohtaukset ovat paikoitellen melko härskejä. Näyttelijä kertoo aiemmin joutuneensa itse huolehtimaan siitä, että seksikohtaukset ovat hänelle mahdollisimman miellyttäviä. Meade kuitenkin kyllästyi siihen, ettei saanut keskittyä näyttelemiseen, vaan lähinnä huolehtimaan siitä miltä hänestä tuntui olla alasti kuvausryhmän edessä, tekemässä hahmonsa pornokohtauksia.

HBO-pamput päättivät palkata Alicia Rodisin, jonka titteli on ”intimacy coordinator”, huolehtimaan siitä, että näyttelijä voi vain keskittyä näyttelemiseen. Intiimiys-koordinaattori on jatkossa paikalla kaikissa HBO:n tuotannoissa, joissa on mukana seksikohtauksia.

The Deuce -sarjan lisäksi Rodis työskentelee esimerkiksi Crashing-sarjassa, Damon Lindelofin uudessa Watchmen-sarjassa ja Deadwood-elokuvassa. The Wire -sarjasta tuttu The Deucen pääpäsmäri David Simon ilmoitti myös, että hänen kaikissa tuotannoissaan on kanavasta riippumatta jatkossa aina mukana henkilö valvomassa seksikohtauksia.