Uusimmat

HBO poisti Tuulen viemää -klassikon suoratoistopalvelustaan rasismin takia – Elokuvan suosio räjähti Amazonissa katosta läpi

12.06.2020 18:00 Muropaketin toimitus

Vuonna 1939 julkaistu Tuulen viemää on noussut Amazonin myyntilistan kärkeen.

HBO ilmoitti poistavansa vuonna 1939 julkaistun elokuvaklassikon suoratoistopalvelustaan, eikä Tuulen viemää (Gone with the Wind) ole enää saatavilla Yhdysvaltain HBO Maxilla eikä myöskään Pohjoismaissa HBO Nordicilla. Poisto johtui siitä, että elokuvaa pidetään rasistisena.

Uutinen elokuvan poistamisesta HBO:lta on kuitenkin aiheuttanut vastareaktion katsojissa. Tuulen viemää on nimittäin Slashfilmin uutisen mukaan noussut Amazonilla myyntilistan kärkeen, ja Applen iTunesissa se on sijalla 5.

Margaret Mitchellin romaaniin pohjautuva Tuulen viemää voitti aikoinaan kahdeksan Oscar-palkintoa. Suurelokuvan keskeisiä rooleja esittävät Vivien Leigh ja Clark Gable.

Muropaketin uusimmat