Uusimmat

HBO sanoi ei kiitos Game of Thronesin tekijöiden uutuussarjalle – Eikä ilmoitus tainnut yllättää ketään

18.01.2020 21:00 Muropaketin toimitus

Confererate-sarja on nyt lopullisesti kuopattu.

HBO on vahvistanut, ettei se tee kiistanalaisena pidettyä orjuusdraamasarjaa Conferedate, jonka tekijöiksi oli alun perin kiinnitetty Game of Thronesista tuttu kaksikko David Benioff ja D.B. Weiss. Kuolleena syntyneen sarjaidean lopullisesta kuoppaamisesta kertoi HBO:n ohjelmistojohtaja Casey Bloys (TV Linen kautta).

Uutinen ei tule yllätyksenä. Sarjasta uutisoitiin alun perin vuonna 2017 ja se kohtasi saman tien kovan vastareaktion, mikä johtui siitä, että Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen vaihtoehtoiseen aikaan sijoittuvan, orjuutta käsittelevän draamasarjan vetovastuuseen oli kiinnitetty kaksi valkoihoista miestä. Etenkin kun tapetilla oli Benioffin ja Weissin tapa käsitellä rotuasioita jo Game of Thronesissa.