Uusimmat

HBO:n Sopranos-hittisarjasta tehdään vihdoinkin elokuva

09.03.2018 09:31 Muropaketin toimitus

Sopranos-sarjan esiosa sijoittuu 1960-luvulle.

The Sopranos sarjan luoja David Chase palaa Deadlinen mukaan gansterien maailmaan. Sarjalle tehdään esiosa elokuvan muodossa, joka on nimeltään The Many Saints of Newark. Chase tuottaa elokuvan ja on rustannut yhdessä Lawrence Konnerin kanssa sen käsikirjoituksen. Projektille etsitään parhaillaan ohjaaja.

The Many Saints of Newark sijoittuu nimensä mukaisesti Newarkiin, 1960-luvun loppupuolelle Newarkin mellakoiden aikaan. Mukana on joitakin sarjasta tuttuja hahmoja, mutta nähtäväksi jää kenen menneisyyteen pääsemme kurkistamaan.

The Sopranos pyöri alun perin HBO-kanavalla vuosien 1999 ja 2007 välillä.  Sarja voitti yhteensä 21 Emmy-palkintoa, ja siinä nähtiin muun muassa James Gandolfini, Edie Falco, Lorraine Bracco, Steven Van Zandt, Michael Imperioli, Dominic Chianese, Steve Schirripa, Vincent Pastore ja Jamie-Lynn Sigler.