Uusimmat

HBO:n Watchmen-sarjalle löytyi ohjaaja The Leftoversin ja The Killingin takaa

31.01.2018 17:02 Muropaketin toimitus

Watchmen -tv-sarjan tuotanto on nytkähtänyt askeleen eteenpäin. Damon Lindelofin HBO:lle luotsaamaan sarjaan on palkattu pilottijakson ohjaajaksi Nicole Kassell.

Alan Mooren ja Dave Gibbonsin ikoninen sarjakuva Watchmen kääntyy pian HBO:n tuottamaksi tv-sarjaksi. Uuden sarjan käsikirjoittajana toimii mm. Lostista ja The Leftoversista tunnettu Damon Lindelof.

Comingsoonin mukaan Lindelofin kanssa jo The Leftoversissa työskennellyt Nicole Kassell on nyt kiinnitetty Watchmen-sarjan pilottijakson ohjaajaksi. Ohjaajan pestin lisäksi hän toimii Lindelofin kanssa sarjan vastaavana tuottajana. Kassell on aiemmin ohjannut myös mm. The Killingiä ja The Followingia, ja hänen esikoispitkä elokuvansa on vuonna 2004 julkaistu The Woodsman, josta Kassell noteerattiin Cannesin elokuvajuhlia myöten.

Vuonna 2009 Watchmen nähtiin Zack Snyderin ohjaamana elokuvana, joka sai osakseen ristiriitaisen vastaanoton. Loppua lukuunottamatta uskollisesti alkuperäismateriaalia seuraileva elokuva ei ollut suuri menestys lippuluukuilla eikä kaikkien sarjakuvan ystävienkään keskuudessa.

Watchmen -tv-sarjan näyttelijäkaartista tai julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa.