Uusimmat

Heath Ledgerin Jokeri EI palaa valkokankaalle – ja Batman-elokuvien sarja jatkuu…

01.12.2010 13:25 Muropaketin toimitus

Harvoinpa sitä pääsee uutistoimitus vetämään saman päivän aikana maton omien jalkojensa alta oikein kaksi kertaa. Aamulla uutisoimme huhusta, jonka mukaan Jokeri palaa valkokankaalle ja Batman-elokuvien loppumisesta. No, uutisankkoja olivat molemmat, tiedämme nyt kertoa.

Warner Bros. -studio on ilmoittanut, ettei The Dark Knight Rises -elokuvassa tulla näkemään Heath Ledgerin Jokeria. Alkuperäinen suunnitelma oli, että hahmo vilahtaisi Nolanin kolmannessa Batman-elokuvassa vankisellissä hieman Hannibal Lecterin tyyliin, mutta tästä suunnitelmasta luovuttiin Ledgerin kuoleman myötä, uutisoi Moviehole.net.

Sivuston mukaan The Dark Knight Risesin jälkeen ON luvassa lisää Batman-elokuvia, vaikka ohjaaja Christopher Nolan siirtyykin syrjään. Suunnitelmissa on mm. toteuttaa vihdoinkin vuosikausia limbossa pyörinyt Batman Vs. Superman -filmatisointi.