Uusimmat

Helsinkiläinen elokuvateatteri Kino Sheryl sulkee ovensa kesäkuussa

24.05.2017 19:19 Muropaketin toimitus

Korttelikinon taru jäi valitettavan lyhyeksi.

Elokuvateatteri Kino Sheryl sulkee ovensa Arabianrannassa kesäkuussa ja viimeiset näytökset esitetään sunnuntaina 11. kesäkuuta.

Teatteri ehti toimia vain vuoden 2015 alusta lähtien, eikä sen vuokrasopimukselle saatu valitettavasti neuvoteltua jatkoa kiinteistön omistajan kanssa.

“Toiminta olisi varmasti jatkunut jos olisimme saaneet jatkaa samanlaisella vuokrasopimuksella kuin meillä oli Aalto-yliopiston kanssa. Teatterin katsojaluvut nousivat joka vuosi ja talouspuoli oli kunnossa. Kiinteistöön kuitenkin haluttiin kokonaan uusi vuokralainen joka pystyi maksamaan huomattavasti suurempaa vuokraa kuin yksikään elokuvateatteri”, Kino Sherylin toimitusjohtaja Ilmari Arnkil kertoo.

Kino Sheryl on viimeisen vuoden ajan etsinyt sopivaa tilaa teatteritoiminnalle ja mahdollisia kohteita on löytynyt, eli toiminta saattaa jatkua myöhemmin uudessa osoitteessa.