Uusimmat

Hienoin leffajuliste aikoihin – Kong: Skull Islandin japanilaismainos kumartaa perinteitä

07.02.2017 11:22 Muropaketin toimitus

Japanissa rakastetaan jättimäisiä hirviöitä, jotka pistävät ranttaliksi ihmisten kustannuksella. Voisi siis kuvitella, että uutta Kong: Skull Island -elokuvaa odotetaan maassa jo innolla.

Ohjaaja Jordan Vogt-Roberts on julkaissut Twitterissä Kong: Skull Islandin uuden julisteen, joka on suunnattu erityisesti Japanin markkinoille. Se kumartaa hienolla tavalla perinteille ja menneille ajoille, jolloin elokuvien mainoslakanoiden tehtävä oli kutkuttaa katsojien mielikuvitusta, ei esitellä studion suosiman graafikon Photoshop-taitoja – tai taidottomuutta.

1970-luvulle sijoittuvassa Kong: Skull Islandissa ”ryhmä tiedemiehiä, sotilaita ja seikkailijoita lähtee tutkimaan aiemmin kartoittamatonta Tyynenmeren saarta. Kadotettuaan yhteyden ulkomaailmaan ryhmä uhmaa kohtaloaan astumalla mahtavan Kongin valtakuntaan  – ja aloittaa lopullisen taistelun ihmisen ja luonnon välillä. Kun tutkimusmatkasta tulee selviytymiskamppailu, täytyy joukkion taistella paetakseen alkukantaisesta paratiisista, jonne ihmisyys ei kuulu”.

Kong: Skull Island saa ensi-iltansa Suomessa 10. maaliskuuta. Elokuvan pääosissa nähdään Brie Larson, Tom Hiddleston ja Samuel L. Jackson.

Kong: Skull Island