Uusimmat

Hobitti-käsikirjoittaja vihjasi mitä trilogian päätösosassa tapahtuu ja puolusti edellisen elokuvan ”virhettä”

18.03.2014 09:29 Muropaketin toimitus

Hobitti

Taru sormusten herrasta- ja Hobitti -trilogioiden käsikirjoittaja Philippa Boyens on kommentoinut Empire-lehdelle joulukuussa ilmestyvän Hobitti – Sinne ja takaisin -elokuvan tapahtumia ja puolustanut Smaugin autioittaman maan yhteydessä tehtyjä ratkaisuja.

”Tällä hetkellä kolmatta Hobitti-elokuvaa ei ole vielä edes olemassa. Pete [Jackson] leikkaa sitä parhaillaan. Sitä saatetaan siis koko ajan kokoon. No, oikeastaan meillä on karkea versio jo valmiina, mutta se on vasta hahmotelma. Olen innoissani etenkin Thorinin tarinasta”, Philippa Boyens (ei kuvassa) totesi joulukuussa ilmestyvästä Hobitti – Sinne ja takaisin -elokuvasta.

”Richard Armitage tekee ainutlaatuista työtä Thorinina, joka suistuu hulluuteen”, käsikirjoittaja jatkoi.

Samassa yhteydessä Philippa Boyens puolusti Smaugin autioittaman maan käsikirjoitusta. Moni katsoja kritisoi tapaa, jolla kääpiöseurue hajaantui elokuvan loppupuolella. Siihen oli kuitenkin syynsä.

”Päätimme tehdä niin, jotta voisimme kuvata Järvikylän hyökkäystä sellaisten hahmojen kautta, joiden kanssa olemme jo viettäneet paljon aikaa. Halusimme kääpiöiden ymmärtävän mitä tapahtuu siinä tulimyrskyssä ja tuhossa, joka Järvikylään osuu. Bofur (James Nesbott) toimii enemmän omillaan kolmannessa elokuvassa. Luvassa on laajempi välirikko. En voi sanoa enempää ilman että spoilaan kolmatta elokuvaa, mutta hajotimme seurueen pääasiassa, jotta Bofur olisi Järvikylässä, kun lohikäärme hyökkää”, Boyens vihjasi.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Weta Digitalin uusi video esittelee, miten Hobitti-elokuvan jättiläislohikäärme Smaug toteutettiin  14.3.2014
o Tältäkin olisivat Hobitti – Smaugin autioittaman maan örkit ja Tauriel voineet näyttää 12.3.2014
o Hobitti – Smaugin autioittaman maa -Blu-ray:n tarkka julkaisupäivä on nyt tiedossa 7.3.2014
o Wired-lehti paljasti, miten yksi Hobitti – Smaugin autioittaman maan vaikuttavimmista kohtauksista toteutettiin 4.3.2014
o Tältä näytti, kun Benedict Cumberbatch (ääni)näytteli Hobitti – Smaugin autioittaman maan jättiläislohikäärmettä 24.2.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire