Hokkarihemmot

Ensimmäinen asia Hokkarihemmoissa on Andrea Boccellin umpisiirappinen Con Te Partiro. Musiikin soidessa taustalla eteemme avautuu katolinen orpokoti, jonka pihalle jäädytetyllä kentällä luistelee enkelinkiharainen pikkupoika. Ikään kuin elokuvantekijät yrittäisivät viestiä meille jotain. Haa, nyt ymmärrämme: taitoluistelu on neitimäinen laji! Hahahaa, aika hyvä oivallus.

Kyse on siis taitoluistelun kovasta maailmasta. Will Ferrellin esittämä Chazz Michael Michaels on machomies, jonka pullistelusta saadaan irti ihan aitojakin nauruja. Hänen vastakohtansa on tuo enkelinkiharainen Jimmy MacElroy (Jon Heder, joka oli tappohauska Napoleon Dynamiten pokkanaamaisena nimihenkilönä). Hokkarihemmoissa hänen oletetaan olevan hauska, koska miehen ulkonäkö tuo mieleen oikomishoidot missanneen oravalta.

Parivaljakon kohtaaminen jäällä johtaa elinikäiseen kilpailukieltoon, jonka voi kiertää vain yhdellä tavalla: heidän tulee työskennellä parina. Siinä on elokuvan keskeinen oivallus. Taitoluistelu on hintahtavaa ja liekö maailmassa mitään hauskempaa kuin taitoluisteleva härkäpari? Keksin ainakin pari juttua, joista toiseen liittyy suun tienoon paikallispuudutus ja toiseen epiduraali.

Ohjaajina ja kirjoittajina on täysiä tuntemattomuuksia, joten onkin syytä olettaa herra Ferrellin olevan elokuvan todellinen auteur. Ovathan hassut peruukit, hillittömät vaatteet ja haarovälit Hokkarihemmojen ydinhauskuuttamisaluetta. Elokuvallisia arvoja Hokkarihemmoilla ei juuri ole, ei esteettisiä eikä humoristisia. Kuvaus, leikkaus ja tempo ovat kaikki tasaisen tylsiä.

Fyysisessä huumorissa ei ole sinänsä mitään vikaa. Muistan hämärästi ajan, jolloin miehen potkiminen munille oli yksi hauskimmistaasioista koko maailmassa. Nykyään makuni on hienostuneempi: giljotiinivitsit olivat hauskempia kuin tarraa munista -jutut.

Voin kuvitella, kuinka kirjoittajat ovat hikoilleet pienessä huoneessa puristaakseen esiin kaikki mahdolliset taitoluisteluun liittyvät hauskat ajatukset. Kovin montaa niitä ei näytä syntyneen.

Hokkarihemmot on tyyppiesimerkki elokuvasta, jossa olisi ollut aineksia ihan hyväänkin leffaan – jos se olisi tehty kokonaan toisin. Sivuosat on täytetty Will Arnettin, Jenna Fischerin ja Rob Corddryn kaltaisilla näyttelijöillä, jotka ovat todistaneet hauskuutensa tv-sarjoissa.

Hokkarihemmojen surkeus on sääli, sillä Ferrellin edellinen leffa Talladega Nights oli hauska eikä se repinyt kaikkea huumoriaan homostelun ja oksentamisen yhdistelmästä. Sitä paitsi Ferrell on todistetusti hauska mies, minkä tämä Saturday Night Live -sketsi todistaa.