Uusimmat

Hollywoodin palannut Matrix-ohjaaja paljasti, mistä vuoden 1999 scifi-klassikko sai alkunsa

04.06.2020 09:10 Muropaketin toimitus

The Matrix syntyi raivosta järjestelmää ja itseään kohtaan.

Matrix-elokuvasarjan toinen luoja ja ohjaaja Lily Wachowski kertoo The Hollywood Reporterin tuoreessa artikkelissa muun muassa miksi lopetti elokuvien tekemisen useaksi vuodeksi ja mistä alkuperäinen The Matrix -elokuva sai alkunsa.

Netflixin Sense8-sarjan alun jälkeen Wachowski jätti bisneksen melkein kuudeksi vuodeksi keskittyäkseen itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Hän opiskeli School of the Art Institue of Chicago -koulussa, kokeili tehdä stand-uppia ja aloitti sukupuolenkorjauksensa.

The Matrixin hän kertoo syntyneen raivosta.

– Matrixin lähtökohta oli viha ja raivo kapitalismia ja sortoa kohtaan, mutta kyse oli myös minusta itsestäni. Olin vihainen, koska pakotin itseni pysymään kaapissa, Wachowski sanoo.

Wachowski aikoo jatkossa tehdä lisää LGBTQ-tarinoita. Hän palasi Hollywoodin Work in Progress -sarjan vastaavana tuottajana, sanoen olevansa avoimesti itsestään ylpeä transnainen. Work in Progress -sarjaa esittää Suomessa HBO Nordic.

Matrix 4 -elokuvan ohjaa Lilyn sisko Lana Wachowski ja saa ensi-iltansa 21.5.2021.