Uusimmat

Hollywoodin suurin toimintatähti paljastaa hanurinsa keskellä kesää

09.06.2016 07:12 Tatu Junni

Dwayne Johnson kuuluu samaan kerhoon Morgan Freemanin ja Nicolas Cagen kanssa; herra tekee keskimäärin kahdeksantoista elokuvaa siinä ajassa kun keskiverto Hollywood-tähti tavaa käsikirjoituksen ensimmäisen sivun.

Tänä kesänä Dwayne Johnsonilta on luvassa toimintakomedia Central Intelligence.

Rawson Marshall Thurberin ohjaamassa elokuvassa ”koulun isoin nörtti (Johnson) palaa kotikaupunkiinsa luokkakokoukseen ja yllättää kaikki: hänestä on kasvanut tappavan tehokas CIA-agentti, joka kertoo suorittavansa huippusalaista tehtävää. Avukseen hän värvää kouluaikaisten kaveripiirien suosikin (Kevin Hart), joka on sittemmin etääntynyt nuoruusvuosiensa hurmurin roolista ja päätynyt – kirjanpitäjäksi. Kun konttorirotta tajuaa, mihin on lupautunut, on myöhäistä perääntyä”.

Central Intelligencen trailerin perusteella tarjolla on ihan siedettävää kesäkivaa, vaikkei mikään viittaakaan komediagenren tulevaan kulmakiveen.

Perinteisen ”epäsuhtainen parivaljakko” -kaavan lisäksi Central Intellicence houkuttelee yleisöä teattereihin Dwayne Johnsonin takapuolella. Lihaskimppu paljasti E! Onlinen haastattelussa, että hänen paljas pyllynsä tosiaan nähdään valkokankaalla – ja asiasta saa kiittää Kevin Hartia.

Central Intelligence saa ensi-iltansa Suomessa 1. heinäkuuta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat