Uusimmat

Tänään tv:ssä: Hugh Jackmanin hutilyönti jäi ilman jatko-osia

19.10.2015 06:30 Muropaketin toimitus

Suomen televisiossa jo useampaan kertaan nähty Van Helsing esitetään taas tänään. Kanava on TV5 ja kellonaika 21.00.

Vuonna 2004 valmistuneessa kauhuseikkailussa Van Helsing hirviönmetsästäjä Van Helsing (Hugh Jackman) lähtee Transilvaniaan kukistamaan kammottavan kreivi Draculan, mutta saakin vastaansa myös Frankensteinin hirviön ja ihmissusia.

Stephen Sommersin tyhjyyttä kolisevan tehostemyllytyksen pääosissa nähdään myös Kate Beckinsale, Richard Roxburgh, Shuler Hensley ja Will Kemp.

Alkujaan Van Helsingistä kaavailtiin kokonaista elokuvasarjaa oheistuotteineen. Elokuva sai kuitenkin niin kylmän vastaanoton, että suunnitelmista luovuttiin pian ensi-illan jälkeen. Taloudellisesti Van Helsing pääsi kuitenkin omilleen, ainakin suurin piirtein. Sen budjetti oli 160 miljoonaa dollaria ja lipputuloja kertyi reilut 300 miljoonaa.

Parhaillaan Hollywoodissa kaavaillaan uutta Van Helsing -elokuvaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä vuoden 2004  version kanssa.

Muropaketin uusimmat